Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elämää. Näytä kaikki tekstit

Olipahan päivä!

Kuva: M. Jäntti

Perjantaina oli kauan odotettu väitöspäivä. Heräämiseen ei kelloa tarvittu, mikä johtunee pitkälti siitä, etten jännitykseltäni oikein saanut edes nukuttua. Pieniä torkahduksia ajatusten lomassa katsellen valon ja varjon vaihtelua hotellin ikkunan takana. Kävin lyhyellä kävelyllä järven rannassa odotellessani pääsyä aamupalalle ja muistelin hiljaa mielessäni kulunutta kolmea vuotta. Ne ovat olleet erittäin antoisia, niin hyvässä kuin pahassakin ja ajatus prosessin päättymisestä tuntui sekä hämmentävältä että myös hieman haikealta.

26.9.16

Tunnelmia väitösviikolta

Tässä se nyt on, väitösviikko. Sitä olen odottanut ja ehkä hieman pelännytkin. Kesällä ajattelin, että tähän hetkeen on vielä paljon aikaa, mutta kuten aina, se aika meni nopeasti erilaisten järjestelyjen ja normaalin arjen takia. Tällä hetkellä järjestelyt on tehty ja puheet, karonkkapuhetta lukuun ottamatta, kirjoitettu. Arpa on heitetty jo kauan sitten ja nyt on mentävä rohkeasti eteenpäin. Olen saanut kannustavia viestejä, joissa useimmissa esiintyy myös kysymys: ”Miltä nyt tuntuu?”

20.9.16

Hengellisyys, hoitotyö ja kuolema

Osalle teistä ei tule yllätyksenä, kun sanon että olen pohtinut paljon hengellisyyden yhteyttä kuolemaan kohdistuviin asenteisiin sekä sen merkitystä hoitotyössä, etenkin elämän loppuvaiheessa. Kyselyyni vastanneet henkilöt tietävät, että hengellisyyttä koskeva osamittari oli pidempi ja monipuolisempi kuin monissa muissa kyselyissä. Tämä johtui osaltaan aiempien tutkimusten hengellisyyttä koskevasta kritiikistä sekä mittarin sveitsiläiseltä laatijalta saamastani luvasta käyttää sitä omassa tutkimuksessani. Mutta en voi kieltää, etteikö itseäni olisi tämä kysymys askarruttanut jo tutkimukseni alkumetreillä. Nyt kun itse väitösprosessi on viimeistä silausta vaille valmis, lienee aika ottaa tämä teema tarkempaan tarkasteluun.

11.8.16

Muutosta ilmassa...

Parina viime aamuna ilmassa on ollut kirpsakka häivähdys. Auringon valosta ja lämmöstä huolimatta tuuli on tuonut mukanaan ajatuksen muutoksesta. Eilen bongasin ensimmäiset keltaiset lehdet kirsikkapuussa, enkä ollut uskoa silmiäni. Poikien aloittaessa keskustelun tulevasta koulu- ja eskarivuodesta ymmärsin kesän hiljalleen tekevän tilaa syksylle ja sen uusille haasteille…

3.8.16

Kerran vielä kesäkouluun

Tämän vuoden loma meni hujauksessa ja sen päätyttyä vasta huomasin, kuinka kovin sitä olin tarvinnut. Pari viikkoa ilman tietokonetta, tutkimusta tai edes sosiaalista mediaa auttoivat keräämään voimia ja suuntaamaan ajatuksia jo prosessin viimeiseen vaiheeseen sekä väitöksen jälkeiseen aikaan.

8.7.16

Tohtoriopiskelija käväisee kesälaitumilla

Äskettäin kirjoitin täällä odottamisesta ja sen vaikeudesta. Kaipaamani lausunto saapui sähköpostiini maanantaina ja toisen esitarkastajan lausunnon sain eilen. Eli odotus on osaltani saatu päätökseen, mistä olen kärsimättömänä ihmisenä erittäin onnellinen. En voi avata lausuntojen sisältöä tässä vaiheessa sen tarkemmin kuin todeta että niiden positiivisuus yllätti omat odotukseni. Tämä tarkoittaa väitöstilaisuuden toteutumista suunniteltuna ajankohtana, jonka paljastan heti kun olen saanut virallisen väittelyluvan.

17.6.16

Prosessin parasta aikaa

Belgian vaihdon jälkeiset pari viikkoa ovat menneet vanhan sanonnan mukaisesti ”kuin siivillä.” Oli mahtavaa tulla kotiin, mutta täytyy tunnustaa, että olin kahdessa kuukaudessa ehtinyt jo tottua yksinäiseen elämiseen ja olemiseen. Näin ollen otti päivän tai pari ennen kuin olin jälleen tottunut kotoiseen äänimaailmaan ja siihen ettei yksinolosta tarvinnut edes haaveilla, lapsilla oli ollut ikävä ja sitä hoidettiin vuoron perään kiukuttelemalla tai kainalossa kiehnäämällä. Hyvä näin, koska se osoittaa maailman olevan mallillaan.

15.5.16

Pääsiäiseksi kotiin?

Tämänkertaisesta vaihdosta on kutakuinkin puolet takana. Päivät ovat kuluneet nopeasti, joskin samaa kaavaa noudattaen. Aamulla ystävälliset kadun kunnostajat huolehtivat siitä, että herään kello 6:30 ihan ilman herätyskelloakin. Lieneekö kiitos siitä heidän tuottamiensa ääniefektien sekä säännöllisen epäsäännöllisen talon värähtelyn heidän työnsä seurauksena. Niin tai näin, herätys on taattu.

23.3.16

Kampuksella kuhisee

Tänään KU Leuvenissa on avointen ovien päivä, jonka aikana täällä opiskelusta kiinnostuneet voivat tulla tutustumaan yliopistoon sekä sen opiskelija-asuntoihin. Vaikka viikonloput ovat kampuksella pääsääntöisesti erittäin hiljaisia, tänään pihassa riittää elämää. Aamulla kaupasta palatessani oli hauskaa tarkastella vanhempien ylpeitä ja innosta puhkuvia kasvoja, kun he kansiot kädessään esittelivät jälkikasvulleen milloin mitäkin yksityiskohtaa tai asiaa joko papereistaan tai kohti tiedekunnan rakennusta osoittaen. No, mahdollisten tulevien opiskelijoiden kasvoilla ei välttämättä sitä samaa riemua vielä ollut nähtävissä, mutta näin se maailma taitaa mennä, tällä päivällä on vanhemmille eri merkitys kuin heidän lapsilleen. Toisilla opiskeluajan muistot ovat olemassa ja toisten täytyy niitä vielä kerätä.

12.3.16

Mietteitä matkan varrelta

Viime yönä kotiuduin Helsingistä, jossa vietin varsin hurmaavan illan tutustuttaessani pienen kummityttöni oopperan lumoavaan maailmaan. Tänään matka jatkui kohti Joensuuta, räntäsateessa ajellessa kuinkas muutenkaan. Matkalla ajatukset kulkivat omia polkujaan ja mieleen palasivat kummityttöni ihailusta loistavat silmät kertoessani, etten voi jäädä nyt yöksi koska minun pitää jatkaa matkaa, jotta voin pitää puheenvuoroni maanantaisessa Kuolema-symposiumissa. Mutta parin viikon kuluttua tulisin yöksi, ennen kuin aamulla matkustaisin Belgiaan. Pieni käsi kädessäni keskellä oopperatalon ihmisvilinää mietin miten selittäisin, ettei se sankarittaren viitta, jota hän päälleni mallasi, ole aina niin pehmeä ja silkkinen kuin voisi kuvitella. Ettei sen viitan hohdokas loiste aina lämmitä tai tarjoa suojaa siltä viimalta mitä toisinaan tuntee istuessaan illalla yksin vieraan kaupungin hotellihuoneessa. Kun päivän matkan jälkeen nälkä kurnii vatsassa ja koti on kaukana.

14.2.16

Kuinka kohdata sureva?

Viimeiset pari vuotta olen saanut kiertää ja vierailla hyvin erilaisissa tilaisuuksissa ja paikoissa sekä keskustella kuolemasta hyvin moninaisissa ryhmissä ja rooleissa. Jokainen keskustelu ja tilanne on aina omanlaisensa ja itsessään ainutlaatuinen, mutta toki niissä on teemoja jotka toistuvat eri muodoissa. Eräs tällainen teema on surevan kohtaaminen. Kuinka kohtaan ihmisen, joka on juuri menettänyt läheisensä? Kuinka otan yhteyttä kuultuani kuoleman vierailleen tuttavani / ystäväni perheessä tai lähipiirissä? Entä kun olen työssä, hoitajana valkoisissa ja potilas kuolee, kuinka kohtaan hänen läheisensä, jos he ovat paikalla kuoleman hetkellä? Kuinka otan surevat vastaan, mikäli suru-uutinen on saavuttanut heidät kesken arjen ja he tulevat osastolle hyvästelemään kuolleen läheisensä? Voinko hoitajana näyttää oman suruni, mikäli sellaista tunnen?

29.1.16

Eräs parhaista vuosistani...

Luin juuri vuosi sitten laatimaani kirjoitusta summatessani mielessäni tätä vuotta ja sen tapahtumia. Tekstiä lukiessani mieleeni nousi elävästi se tunne, joka itselläni oli kirjoittaessa ja kuluvan vuoden tavoitteita miettiessäni. Aineisto oli uusi ja ”tuntematon,” saapuneen apurahapäätöksen ansiosta tämä vuosi oli ”turvattu.” Tuolloin en vielä tiennyt, että minut oli valittu nuoremman tutkijan paikalle v. 2017 loppuun. Tosin olin autuaan tietämätön myös monesta muusta asiasta, jotka tulisin kohtaamaan vuonna 2015.

30.12.15

Huomenna kotiin!

Tänään paistaa aurinko, niin sisäisesti kuin myös ikkunan ulkopuolella! Tämän vaihdon viimeinen työpäivä on meneillään mutta omat ajatukset tekevät yhteenvetoa tästä jaksosta ja karkailevat vähän väliä huomiseen kotimatkaan. Ei sillä, että olisin ollut täällä onneton, päinvastoin, mutta maltan silti tuskin odottaa että pääsen kuuntelemaan poikain arkista nahinaa ja joulun jännityksestä automaattisesti seuraavaa koiskaamista (ok, parin päivän kuluttua se ei enää tunnu yhtä mielekkäältä, myönnän).

17.12.15

Kuinka paljon on tarpeeksi?

Trvehdys maailmalta! Leuvenissa viikko on ollut lämmin, joskin itse olen viettänyt aikani pääsääntöisesti sisätiloissa, joko toimistolla tai sitten omassa huoneessa. Tietokoneen äärellä, kuinkas muutenkaan. Välillä olen tuijotellut hajamielisenä suuresta ikkunasta talojen kattoja ja kauempana siintävää kirkon tornia. Vastapäisen talon ikkunasta olen seurannut remontin etenemistä, alkuviikosta paklasivat seiniä kovalla vauhdilla ja nyt näyttävät vetävän väriä pintaan suurilla vedoilla. Eli ihanan arkisia tapatumia yliopiston tutkijankammarissa, jonka kulttuuri eroaa totutusta.

11.12.15

Elämän loppuvaiheen hoito tehostetussa palveluasumisessa

Sattuipa tässä käteeni Kuntaliiton julkaisu ”Elämän loppuvaiheen hyvä hoito tehostetussa palveluasumisessa” jossa kuvataan Tampereella viimeisten 15-vuoden aikana tehtyä kehitystyötä ja tarkastellaan sen tuloksia. Kuten kaikki tiedämme, kehityksen painopiste on siirtymässä siihen että tulevaisuudessa asumme kotona entistä pidempään ja entisaikojen ”vanhainkodit” jäävät unholaan siinä muodossa missä minä ne vielä olen oppinut tuntemaan. Kysymys onkin, miten tämä vaikuttaa vanhusten elämän loppuvaiheen hoitoon?

27.10.15

DDD12 / Romania

Enpä äkkiseltään muista, koska viimeksi olisin ollut yhtä hauskassa konferenssissa kuin viimeviikkoinen ”Death Dying and the Disposal of the Body” oli. Alba Iuliaan kerääntyi yli 100 kuolemasta ja siihen liittyvistä teemoista kiinnostunutta akateemikkoa ympäri maailmaa, jotka edustivat hyvin erilaisia tieteenaloja. Viikon ohjelma koostui yhdeksästä erilaisesta aiheesta kuolemisen historiasta taiteeseen sekä suremiseen. Ohjelman mukaan esityksiä oli 98, jonka lisäksi 5 keynote-luentoa, yksi tutustumiskäynti joko krematorioon tai hautausmaille ja viimeisenä iltana retki Hunedoaran linnaan.

9.9.15

Pikavisiitti Erfurtissa

Maanantai oli itselleni IAHR – konferenssin ensimmäinen täysi päivä, jonka aloitin rekisteröitymällä heti aamukahdeksalta. Konferenssi pidettiin Erfurtin yliopistolla, joka mielestäni soveltui tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Eipä silti, Erfurt näyttäisi muutoinkin olevan erittäin kaunis kaupunki, jossa voisin hyvin kuvitella viettäväni päivän jos toisenkin. Odotinkin innolla tutustumista vanhan kaupungin kujiin sekä tietenkin Erfurtin tuomiokirkkoon, joka raitiovaunun ikkunasta katsottuna vaikutti hyvin mielenkiintoiselta rakennukselta.

29.8.15

Jatkolentoa odotellessa

Tohtoriopiskelijan ”konferenssiturneen” ensimmäinen osa alkoi tänä aamuna kun raahasin itseni ja laukkuni aamuyöstä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Suuntana ensin Kööpenhamina, jossa parhaillaan istun odotellen jatkolentoni lähtöä kohti Düsseldorfia. Odotusaika kokonaisuudessaan on 6 tuntia 40 minuuttia, joten hirveän pahoillani en ole matkan jatkuessa. Toisaalta, huonomminkin voisi olla, sitä en kiellä. Kentän WiFi on ilmainen ja se on eittämättä toiminut erinomaisesti koko odotusajan. Kahvi on hyvää ja sitä myydään erinäisissä pisteissä, joten tämänkin osalta ihmisen perustarpeet ovat tyydytetyt. Kahvin hinnasta en avaa keskustelua, koska minulla on ajatus siitä mihin se johtaisi, eikä lopputulema suinkaan olisi se, että lentokentillä kahvia saisi kohtuulliseen hintaan.

21.8.15

Olen kuullut on kaupunki tuolla...

Tässä blogissa olen kirjoittanut kuolemaan ja eutanasiaan liittyvistä teemoista, esitellyt linjauksia ja nostanut esiin tutkimustuloksia sekä pohtinut maailmalta kantautuvia uutisia. Samanaikaisesti olen omaisena seurannut läheiseni elämää terveyskeskusten vuodeosastoilla, kuten aiemmassa kirjoituksessani kerroinkin. Tällä hetkellä näyttää siltä että läheiseni matka on lähentymässä loppuaan, minkä johdosta aionkin kertoa teille tänään viime päivien kokemuksistani.

14.8.15

Kotikuolema Euroopassa

Usean kollegan tavoin oma kesäni on mennyt tiiviisti kirjoittamisen merkeissä. Toinen osajulkaisu on tällä hetkellä arvioitavana eräässä journaalissa ja kolmannen osajulkaisun käsikirjoitus odottaa toisten kirjoittajien sähköpostissa heidän paluutaan kesälomilta. Molemmat kierroksella olevat käsikirjoitukset käsittelevät eutanasiaan kohdistuvia asenteita, toinen kansalaisten ja toinen sairaanhoitajien kohderyhmissä. Kesäkoulun jälkeen olikin mukava siirtää ajatukset hetkeksi sivummalle eutanasiasta ja keskittyä kuolemaan liittyviä käsityksiä sisältävän aineiston analyysiin. Valmistuneeseen analyysiin perustuen juuri aloittamani käsikirjoitus käsitteleekin sitä, millainen on ”hyvä kuolema” sairaanhoitajien käsityksissä.

1.8.15

Hyvä paha kuolema