Tohtoriopiskelija käväisee kesälaitumilla

Äskettäin kirjoitin täällä odottamisesta ja sen vaikeudesta. Kaipaamani lausunto saapui sähköpostiini maanantaina ja toisen esitarkastajan lausunnon sain eilen. Eli odotus on osaltani saatu päätökseen, mistä olen kärsimättömänä ihmisenä erittäin onnellinen. En voi avata lausuntojen sisältöä tässä vaiheessa sen tarkemmin kuin todeta että niiden positiivisuus yllätti omat odotukseni. Tämä tarkoittaa väitöstilaisuuden toteutumista suunniteltuna ajankohtana, jonka paljastan heti kun olen saanut virallisen väittelyluvan.

Samalla on aika siirtyä prosessin seuraavaan vaiheeseen, eli itse väitöskirjan painatukseen ja väitöstilaisuuden valmisteluun. Kirja on muuten painovalmis, paitsi että kiitossanat odottavat kirjoittamistaan. Halusin odottaa esitarkastajien lausunnot ennen kuin aloitan niiden kirjoittamisen, ihan vain varmuuden vuoksi. Samoin ajattelin, että kun olen saanut lausunnot, on tunnetila kiitosten kirjoittamiseen oikea, kaikkien mahdollisten, ja myös mahdottomienkin, epävarmuuksien hälvettyä. On ollut hauska huomata mitä kaikkea sitä tohtoriopiskelija ehtii pohtia työn ollessa esitarkastajilla. Yllättäen saattaa se looginen ajattelu tehdä tepposet, vaikka kuinka pitäisi itseään järkevänä ihmisenä.

Kirja ollessa painossa ohjelmassa on väitöstiedotteen ja lectio praecursorian kirjoittaminen. Niin ja tietenkin koko tilaisuudesta tiedottaminen, mutta siinä luotan sosiaalisen median voimaan. Onhan se osoittautunut toimivaksi konseptiksi koko prosessin aikana. Eikä toki sovi unohtaa kutsuvieraslistan laatimista, kutsujen kirjoittamista ja lähettämistä. Luonteelleni ominaisesti olen jo alustavasti varannut juhlapaikan, ettei vaan kukaan toinen ehtisi ensin. Enkä olisi naisihminen, jos eivät mekot pyörisi mielessä jo vinhaa vauhtia.

Mutta ennen seuraavan vaiheen alkua siirryn pariksi viikoksi kesälaitumille. Jätän taakseni kaiken mikä kaukaakin katsottuna herättää pienenkin vaikutelman työstä tai tutkimuksesta ja keskityn ihan toisenlaiseen kirjallisuuteen, joskin luonnollisesti aiheeseen sopivaan. Päivieni ohjelma koostukoon rantaelämästä, lasten kanssa peuhaamisesta ja rehellisesti sanottuna: LAISKOTTELUSTA.

Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei tässä kuussa blogiin tule enää uusia tekstejä. Toivon kaikille aurinkoisia ja iloisia päiviä. Hyvää lomaa lomailijoille ja kärsivällisyyttä lomaansa odottaville! Ensi kuussa jatketaan uusin voimin.


Anja

1 kommentti: Leave Your Comments