Julkaistu artikkeli perustuu 82 sairaanhoitajan vastauksiin kysymykseen ”Millainen on mielestänne hyvä kuolema?” Keskimäärin vastanneet sairaanhoitajat olivat 37-vuotiaita, heistä suurin osa oli joko avo- tai avioliitossa (75%), lapsia oli yli puolella (64%) osallistujista. Osallistuneiden sairaanhoitajien ensisijainen asuinpaikka sijoittui 16 maakunnan alueille, joten vastauksia tuli kattavasti ympäri Suomea. Lähes puolet heistä (48%) arvioivat itsensä jonkin verran hengelliseksi ihmiseksi.
Tulosten mukaan sairaanhoitajien mielestä hyvä kuolema on kuolevan autonomiaa kunnioittava sekä hänen toiveidensa mukainen. Autonomian lisäksi sairaanhoitajat katsoivat hyvän kuoleman kunnioittavan kuolevan ihmisarvoa. Sairaanhoitajien mielestä hyvä kuolema on yksilöllinen, minkä johdosta kuolevan sekä hänen omaistensa toiveet tulisi huomioida hoidossa. Hoitajien mielestä omaisten tulisi olla tietoisia kuolevan tilanteesta ja heitä tulisi tukea sekä lohduttaa, heidän niin halutessaan. Hyvään kuolemaan katsottiin kuuluvan myös kuolevan samanarvoinen kohtelu toisten potilaiden kanssa sekä hänen henkisten ja sosiaalisten tarpeidensa täyttyminen.
Sairaanhoitajien mielestä kivun ja kärsimyksen pitkittäminen eivät kuuluneet hyvään kuolemaan. Tästä johtuen hyvä kivun sekä muiden oireiden hoito mainittiin useissa vastauksissa osana hyvää kuolemaan. Kuolevan turvallisuuden tunne sekä pelon puuttuminen olivat myös tekijöitä, jotka nousivat esiin sairaanhoitajien vastauksissa. Osa vastaajista koki eutanasian sekä mahdollisuuden päättää omasta kuolemastaan olevan olennaisia hyvän kuoleman saavuttamiseksi. Toisaalta taas osa hoitajista koki, ettei kuoleman ajankohtaan voi vaikuttaa, että hyvä kuolema toteutuu ”omassa aikataulussaan.” Kuoleman luonnollisuus sekä teknisten laitteiden puuttuminen nähtiin myös hyvää kuolemaa edesauttavina tekijöinä vastaajien keskuudessa.
Osa sairaanhoitajista kuvasi hyvän kuoleman tapahtuvan äkillisesti, ”saappaat jalassa” tai vaihtoehtoisesti kuolevan huomaamatta, joko unessa tai hänen ollessaan tiedottomassa tilassa. Toiset taas kuolemaan valmistautumisen sekä riittävän ajan olevan tärkeitä hyvää kuolemaa edesauttavia tekijöitä. Kuolemaan valmistautumisen katsottiin koskevan sekä kuolevaa itseään, että hänen läheisiään. Oman kuoleman ja kohtalon hyväksyminen, selvittämättömistä asioista puhumien sekä tiettyjen asioiden ääneen sanominen edesauttoivat hyvän kuoleman toteutumista sairaanhoitajien näkemyksissä. Osa vastanneista ilmaisi tietynlaisen nöyryyden kuuluvan hyvän kuoleman kohtaamiseen.
Kuolema joka kohdataan vanhuudessa tai elämälle asetettujen tavoitteiden täytyttyä oli hyvä sairaanhoitajien käsityksissä. Heidän näkemyksensä mukaan hyvän kuoleman voi kohdata kotona tai sairaalassa, tärkeätä tässä on se, että kuolinpaikka on kuolevalle itselleen merkityksellinen ja hänen toiveidensa mukainen. Osa sairaanhoitajista korosti sitä, ettei kenenkään tarvitse olla kuollessaan yksin, vaan että paikalla on joko läheisiä tai terveydenhuollon henkilöstöä kuoleman hetkellä. Toiset taas näkivät kuolevan tekevän matkaansa yksin, jolloin hyvä kuolema tapahtui omaisten poissa ollessa.
Sairaanhoitajien kuvauksissa hyvä kuolema on monitahoinen ja hyvin yksilöllinen, mikä vastaa minun mielestäni myös itse kuoleman moniulotteisuutta. Toiset pitävät hyvin hallittua ja kontrolloitua kuolemaa hyvänä, kun taas toiset toivovat lähdön tulevan yllätyksellisesti ja ennalta ilmoittamatta. Aiemmista tutkimuksista tiedetään sairaanhoitajien asenteiden kuolemaa kohtaan vaikuttavan heidän toteuttamaansa hoitotyöhön elämän loppuvaiheessa. Siksi pidän tärkeänä sekä omien, että myös niistä omista eroavien näkemysten tunnistamista ja hyväksymistä. Samoin omalla suhtautumisella toisen eriävään käsitykseen hyvästä kuolemasta on merkitystä hoidon laadun kannalta.
Tässä siis tiiviisti ensimmäisiä tuloksia sairaanhoitajien osalta. Raportoin lisää tämän aineiston tuloksista sitä mukaa kun siihen perustuvat artikkelit julkaistaan. Vastaavasti kysymykseen hyvästä kuolemasta vastasi liki 300 kansalaista ja tuleekin olemaan mielenkiintoista tarkastella ovatko heidän käsityksensä yhteneväiset sairaanhoitajien käsitysten kanssa, vai nouseeko heidän vastauksissaan jotain ihan erilaista esiin.
Mikäli haluatte tutustua artikkeliin kokonaisuudessaan, se löytyy alla olevalla viitteellä:
Terkamo-Moisio A, Kvist T & Pietilä A-M. 2016. Autonomy and human dignity are key features of a good death in Finnish nurses’ conceptions: a phenomenographic study. The Journal of Hospice and Palliative Nursing 18(5): 450-458. DOI: 10.1097/NJH.0000000000000274
Anja
Onnittelut väitöskirjan valmistumisesta! Jäin kuitenkin vähän ihmettelemään sitä, että esimerkiksi Ylen nettisivulla mainittiin väitöskirjauutisoinnin yhteydessä, että kuolinavun laillistaminen muuttaisi 100 000 sairaanhoitajan työtä.
VastaaPoistahttp://yle.fi/uutiset/yha_useampi_hoitaja_hyvaksyisi_nyt_eutanasian__tutkija_voimattomuuden_tunne_potilaan_karsimyksen_edessa_on_yksi_syy/9168739?ref=leiki-uup
Tällaisesta uutisoinnista saa helposti sen mielikuvan, että mikäli eutanasia laillistettaisiin, sen voisi suurin piirtein käydä hakemassa työterveyshuollosta ja siihen osallistuminen kuuluisi kaikkien työtehtäviin. Näinhän ei todellisuudessa olisi.
Hei,
Poistakiitos onnitteluista :)
Itse olen käyttänyt ilmaisua vaikuttaisi yli 100 000 sairaanhoitajan työnkuvaan. Tämän perustan siihen että hoitajilla ei ole oikeutta kieltäytyä joistain tehtävistä.
Toki olen kanssasi samaa mieltä siitä ettei eutanasiaa toki missään voi hakea "työterveydestä", vaan sitä edeltää pitkä prosessi. Ja näin sen kuuluu ollakin, ainakin minun mielestäni. Mutta maista, jotka ovat eutanasian laillistaneet, tiedämme että hoitajilla on tärkeä rooli myös siinä prosessissa.
Terv. Anja
Jatkan nyt vielä: jos esimerkiksi sydänleikkauksissa tehdään jokin oleellinen muutos, se ei suinkaan vaikuta kaikkien sairaanhoitajien työhön vaan pelkästään sydänleikkauksiin osallistuvien sairaanhoitajien työnkuvaan. Samalla tavoin jos saattohoidossa tehtäisiin esimerkiksi se muutos, että myös kuolinapu hyväksyttäisiin saattohoidon menetelmäksi, muutos ei vaikuttaisi kaikkien sairaanhoitajien työnkuvaan vaan pelkästään saattohoitoon osallistuvien hoitajien työnkuvaan. Sillä voisi olla vaikutusta myös muilla erikoisaloilla työskentelevien hoitajien työhön esimerkiksi siten, että potilaat kyselisivät asiasta tai esimerkiksi syöpähoidoista kieltäytyvien määrä kasvaisi, mutta on mielestäni liioittelua sanoa, että kuolinavun laillistaminen vaikuttaisi kaikkien hoitajien työnkuvaan.
PoistaHuomenta Heljuli,
Poistakiitos kommentistasi ja myös sen sisältämästä kritiikistä, joka taas avaa aihetta enemmän. Ymmärrän näkökulmasi liioittelusta,
ajattelen kuitenkin, ettei esittämäsi esimerkki sydänleikkauksesta ole suoraan verrattavissa saattohoitoon. Tämä johtuu osittain siitä, että sydänleikkauksia tehdään ainoastaan leikkaussaleissa ja saattohoitoa toteutetaan tavalla tai toisella sekä perusterveydenhuollossa, vanhustenpalveluissa, kotihoidossa kuin myös erikoissairaanhoidossakin.
Meistä kukaan ei tässä kohden tiedä tullaanko Suomessa koskaan eutanasiaa laillistamaan, eikä myöskään sitä miten se toteutettaisiin, mikäli se joskus laillistettaisiin. Näen tosiasiana kuitenkin sen, että niin kauan kun sairaanhoitajilla ei olisi oikeutta kieltäytyä osallisuudesta prosessiin, eutanasian laillistamisella olisi vaikutus koko ammattikuntaan, sen muuttaessa sitä työnkuvaa.
En tarkoita tällä sitä yksityiskohtaisempaa, yksikköihin sidottua työnkuvaa, vaan laajempaa kokonaisuutta,joka yleistettynä avautuu ammatin ulkouopuolisille. Esimerkiksi Ammattinetissä olevasta kuvauksesssa on huomio: "Sairaanhoitaja hoitaa myös kuolevia potilaita ja tukee heidän omaisiaan." Tätä voidaan pitää mielestäni koko ammattikuntaa koskevana kuvauksena ja tätä kautta toimintayksiköstä riippumattomana, joskin esimerkiksi työterveyshuollossa kuolleiden määrä on luonnollisesti minimaalinen vaikkapa terveyskeskuksen vuodeosatoon verrattuna.
Mielestäni on myös hyvä muistaa, että Kanadassa eutanasian toteuttajana on ensimmäistä kertaa mainittu nurse practitionier lääkärin rinnalla. Samoin kuin se, että maissa, joissa eutanasia on laillistettu, ei sen toteutus ole rajoitettu millekään tietylle osastolle tai yksikölle vaan se toteutetaan siellä missä potilas on, vuodeosastolla tai kotona.
Sunnuntaiterveisin,
Anja
Toisaalta myös sydän- ja verisuonitauteja hoidetaan aika monessa paikassa, mutta sydänleikkauksia tehdään vain leikkaussaleissa. Samalla tavoin esimerkiksi saattohoidon keinovalikoimiin kuuluva palliatiivinen sedaatio ei ymmärtääkseni ole mahdollinen kotisairaanhoidossa tai hoivakodissa vaan pelkästään sairaalan vuodeosastolla jne. Eutanasian laillistaneissa maissa eli Belgiassa ja Hollannissa myös sairaanhoitojärjestelmä on kaiken kaikkiaan aika erilainen, kun perusterveydenhuollosta vastaavat ymmärtääkseni pääosin ns. perhelääkärit, jotka parhaimmillaan hoitavat potilasta lähes koko tämän elämän.
PoistaOn totta, että tämä kaikki on hyvin teoreettista niin kauan kuin minkäänlaista kuolinapulainsäädäntöä ei Suomessa olla valmistelemassa. Ymmärrän myös sen, että sinä alun perin sairaanhoitajana kannat huolta nimenomaan sairaanhoitajien oikeuksista.
Ymmärtääkseni kaikissa kuolinavun laillistaneissa maissa on kuitenkin jätetty lääkärille mahdollisuus kieltäytyä kuolinavun antamisesta esimerkiksi uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Olisi aika kummallista, että jossakin maassa tämä oikeus jätettäisiin terveydenhuoltohenkilöstölle antamatta tai että se annettaisiin lääkäreille mutta ei sairaanhoitajille.
Ymmärtääkseni Kanadassa ei myöskään ole laillistettu eutanasiaa vaan pelkästään lääkäriavusteinen itsemurha, jossa siis lääkäri määrää kuolemansairaalle potilaalle itsemurhaan tarvittavat lääkkeet, jotka tämä itse nauttii. Eutanasia eli se, että toinen ihminen kärsivän pyynnöstä lopetttaa tämän elämän, on ymmärtääkseni Kanadassakin edelleen rikos.
Hei :)
PoistaOlen kanssasi samaa mieltä siitä, että kaikki perustuu tällä hetkellä teoriaan ja oletettuihin seikkoihin, mikä jättääkin paljon tilaa erilaisille olettamuksille.
Olet oikeassa myös siinä, että tämä ns. omantunnon oikeus kieltäytyä on olemassa maissa, joissa eutanasia on sallittua. Tätä oikeutta meillä Suomessa ei ole hoitohenkilöstön osalta (vrt. esim. aborttikeskustelu). Tulisiko se voimaan tässä yhteydessä on mielenkiintoinen kysymys. Mutta jälleen, tällä hetkellä ei kenties se ajankohtaisin kysymys.
Mitä Kanadaan tulee, siellä laillistettiin eutanasia sekä lääkäriavusteinen itsemurha. Samoin kuin sinä, olen hyvin tarkka näiden välisestä erosta, koska ovat mielestäni ihan eri ilmiöt. House of Government Bill määrittelee seuraavasti (241.1):
"medical assistance in dying means
(a) the administering by a medical practitioner or nurse practitioner of a substance to a person, at their request, that causes their death; or
(b) the prescribing or providing by a medical practitioner or nurse practitioner of a substance to a person, at their request, so that they may self-administer the substance and in doing so cause their own death. (aide médicale à mourir)"
Koko teksti on luettavissa: http://www.parl.gc.ca/HousePublications/Publication.aspx?Language=E&Mode=1&DocId=8309978
Anja
Minulla oli tosiaan väärä käsitys Kanadan nykytilanteesta, josta olitkin näemmä kirjoittanut myös blogissasi jo aiemmin. Kiitos tästä tiedosta ja tsemppiä väitöstilaisuuteen!
PoistaKiitos sinulle tästä keskustelusta :)
PoistaMukavaa sunnuntaita!
Anja