"Emme me rakkaille lemmikkieläimillemmekään tahdo kivuliaita viimeisiä vuosia, me saatamme ne itku kurkussa viimeiselle matkalleen kun mitään ei ole
enää tehtävissä. Eivätkä ne edes kerro meille omaa tahtoaan, rakkaudesta niihin
me teemme raskaan päätöksen jättää hyvästit.” - Vierailija
4.11.15:32
Edellinen on lainaus eräällä keskustelufoorumilla käytävästä eutanasiakeskustelusta, johon törmäsin pari päivää sitten.
Siitä kuvastuu hyvin usein käytetty argumentti eutanasian puolesta, jonka käyttöä olen kummastellut jo pitkään, koska se on mielestäni jo lähtökohdaltaan täysin väärä. Uskon vahvasti että eläimiin kohdistuvien päätösten taustalla on useimmiten rakkaus ja tahto tehdä hyvää. Olen myös vakuuttunut siitä, että tätä vertausta käyttävät tarkoittavat ja tahtovat hyvää myös kärsiville ihmisille. Silti vertaus on mielestäni väärä ja antaa osittain väärän kuvan koko eutanasiakysymyksestä.
Siitä kuvastuu hyvin usein käytetty argumentti eutanasian puolesta, jonka käyttöä olen kummastellut jo pitkään, koska se on mielestäni jo lähtökohdaltaan täysin väärä. Uskon vahvasti että eläimiin kohdistuvien päätösten taustalla on useimmiten rakkaus ja tahto tehdä hyvää. Olen myös vakuuttunut siitä, että tätä vertausta käyttävät tarkoittavat ja tahtovat hyvää myös kärsiville ihmisille. Silti vertaus on mielestäni väärä ja antaa osittain väärän kuvan koko eutanasiakysymyksestä.
Kirjoitan tässä mielipiteessä koirista, koska ne ovat iso
osa elämääni. Koirien sijaan kysymys voi olla kissoista, kaneista tai mistä
muusta rakkaasta eläimestä tahansa.
Eläimen ja ihmisen eutanasia ei ole sama asia.
Ihmiseen kohdistuvasta eutanasiasta keskusteltaessa hyvin tärkeä seikka on ihmisen oma tahto, jonka hän on harkinnan jälkeen toistuvasti ilmaissut. Koira ei kykene tällaista tahtoa ilmaisemaan, eikä sitä siltä edes kysytä. Omistaja päättää ajankohdasta jolloin koiran elämä ja samalla kärsimys lopetetaan. Jos siirrän tilanteen suoraan ihmismaailmaan, se tarkoittaisi elämän arvon ja kärsimyksen määrän arviointia ulkopuolisen taholta. Edelleen se merkitsisi sitä, ettei ihmiseltä tarvitsisi kysyä hänen mielipidettään vaan elämä voitaisiin päättää sen ulkopuolisen tahon arvion perusteella. Tällä ei taas ole eutanasian kanssa mitään tekemistä enkä usko että monikaan meistä olisi valmis tällaista menettelyä kannattamaan. Vai kenelle antaisit vallan omasta elämästäsi?
Koira ja ihminen ovat eriarvoisia.
Koira on ihmisen paras ystävä, enkä tahtoisi jäädä paitsi
tästä ystävyydestä mistään hinnasta. Siitä huolimatta koira ja ihminen ovat
eriarvoisia toistensa kanssa. Kuinka moni ihminen haluaisi esimerkiksi ulkoilla
ainoastaan silloin ja niin kauan kun jollekulle toiselle sopii? Tai syödä eteen
kannettua ruokaa jonka määrän, sisällön ja ajankohdan joku muu valitsee… aina?
Puhumattakaan lajin jalostuksesta sekä lisääntymisluvasta joka on sidoksissa
terveystuloksiin? Historian opetuksista viisastuneena uskallan väittää että tiettyjen
ominaisuuksien sekä luonteenpiirteiden jalostaminen ihmiskunnan sisällä olisi
eettisesti hyvin kyseenalaista ja johtaisi erittäin suuriin ongelmiin. Koiramaailmassa
käytäntö on itsestäänselvyys. Suuri osa koirista käy lonkka ja kyynärkuvissa,
niiltä tutkitaan silmät, polvet ja jopa luonne, joista annetaan kirjalliset
todistukset. Edellisten lisäksi jalostuskelpoisuus edellyttää riittävää näyttely-
tms. menestystä. Eikä kerran myönnetty jalostuslupa silti anna rajattomia
oikeuksia; esimerkiksi jälkeläisten määrä on rajoitettu ja narttujen
lisääntymiselle on asetettu tarkat ikärajat. Tässä kohtaa kysyn uudelleen…
pitäisikö ihmistä ja eläintä oikeasti kohdella samanarvoisina?
Heitteillejättö ja
lopulliset ratkaisut.
Toistuvasti voimme lukea eläinhoitoloista, jotka ovat
ääriään myöten täynnä hylättyjä ja kaltoin kohdeltuja eläimiä, joille etsitään
uusia koteja, jottei niitä jouduttaisi lopettamaan. Uskoisin että myös
eläinlääkärit kohtaavat tilanteita, joissa koira tuodaan lopetettavaksi koska siitä
on tullut vanha, hankala tai se ei enää sovi perheen muuhun elämään, vaikka
koiralla olisi vielä vuosia hyvää elämää edessään. Huomautan että ihmisen ja
eläimen ymmärtäminen samanarvoisina tarkoittaisi tämän käytösmallin siirtymistä
koskemaan myös ihmiskuntaa.
Rusinat pullasta?
Itse katson edelleen olevani eriarvoinen koirieni kanssa
muun muassa edellä kuvaamieni seikkojen johdosta. Mielestäni ihmisen ja eläimen
asettaminen samalle viivalle eutanasiakysymyksessä olisi sama kuin napsisi
rusinat pullasta. Samanarvoisuus ainoastaan niissä seikoissa, joista katsoo
olevan itselle hyötyä ja muiden seikkojen huomioimatta jättäminen edustavat
itselleni tiettyä tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia, jotka eutanasiakysymyksen
yhteydessä eivät vakuuta ainakaan minua.
 |
| Joy of life von Eisenhard 24.1.2010-10.6.2010 |
Anja
"kenelle antaisit vallan omasta elämästäsi?"
VastaaPoistaItse oon ainakin antanut vaimolleni luvan päättää mun elämästäni (ja tarvittaessa toki elämäni), jos en enää itse siihen kykene tai pysty sitä myöskään päättämään. Eli jos en tiedä enää todellisuudesta mitään ts. minun persoonastani ei ole enää mitään jäljellä tai olen letkuissa sairaalasängyssä, enkä voi kuin odottaa kuolemaa.
Vaimoni, isäni ja äitini ovat molemmat pyytäneet samaa minulta.
Itselläni on lemmikkikani, jota pidän itseeni nähden ihan tasavertaisena olentona. Toki minä siitä maksoin, mutta en koe voivani omistaa häntä sen enempää kuin ketään muutakaan. Sillä on ihan samanlainen oikeus elämän perustarpeisiin ja onnelliseen elämään kuten minullakin. Toki hän on minusta riippuvainen, mutta aivan samalla tavalla minä olen joskus ollut toisesta ihmisestä riippuvainen ja hyvinkin saatan vielä joskus olla.
Minun ei tarvitse puhua kania ymmärtääkseni, milloin se on niin käsittämättömissä tuskissa ja sillä tavalla avun ulkopuolella, ettei muuta ole tehtävissä kuin tuskan lopettaminen.
En ymmärrä sen enempää ihmisen kuin eläimenkään kohdalla, että miksi siinä vaiheessa, kun ei voida muuta tehdä kuin lievittää kipua ja odottaa, yksinkertaisesti nopeuttaa prosessia hänen itsensä takia. Me suomme sen armosta eläimille, miksi emme soisi sitä ihmisille? Itse koen toisen kärsimysten vierestä katsomisen julmemmaksi käyttäytymiseksi kuin tappamisen.
Hei Joni,
VastaaPoistakiitos (täälläkin) kommentistasi, joka sisältää useampia seikkoja joista saisi erittäin hyvän keskustelun. Nostan kuitenkin esiin yhden, joka tuli esiin myös sairaanhoitajien keskuudessa tekemäni haastattelututkimuksen aikana.
Kirjoitit: "Itse koen toisen kärsimysten vierestä katsomisen julmemmaksi käyttäytymiseksi kuin tappamisen. "
Iso osa haastatelluista (riippumatta heidän asenteistaan eutanasiaa kohtaan) pohtivat tarkoittaako eutanasian kieltäminen potilaan jättämistä yksin kärsimyksensä kanssa? Pidän tätä yhtenä erittäin tärkeänä kysymyksenä jos tarkastelen elämän loppuvaiheen hoitoa.
Eutanasiakeskustelua käydään erittäin voimakkaasti sen kautta, minkä katsotaan olevan OIKEIN. Eli olisiko oikein päättää toisen ihmisen elämä? Olisiko oikein saada päättää omasta kohtalostaan? Onko oikein tehdä niin tai näin.
Ehkä se kysymyksenasettelu on kuitenkin väärä? EI ole oikein antaa toisen ihmisen kärsiä. EI ole oikein päättää kenenkään elämää. mutta ehkä kysymys onkin se, kumpi näistä vaihtoehdoista on ENEMMÄN VÄÄRIN?
Mitä mieltä? Toisiko se selkeyttä keskusteluun, jos sen sijaan että pyritään argumentoimaan ratkaisun olevan oikea (oli se sitten kumpi ratkaisu tahansa), tavoiteltaisiinkin tulosta joka olisi vähemmän väärin?
Anja
p.s. en puhu minäkään koiraa ja silti teen ratkaisut silloin kun ne ovat tarpeellisia.
Mun mielestä on olennaisen merkittävää se, mikä on ihmisen oma tahto. Jos me päästäis tässä asiassa jo niinkin pitkälle, että me voitais jättää asiasta hoitotestamenttiin merkintä vielä kun me ollaan täysissä ruumiin ja sielun voimissa, että jos minä olen sellaisessa ja sellaisessa tilassa, niin tahdon, että elämäni lopetetaan.
VastaaPoistaMä uskon, että todella moni tekisi niin, koska kun keskustelee ihmisten kanssa, niin kukaan ei tiedä loppuelämälleen kammottavampaa loppua kuin, että ei kykenisi tekemään mitään muuta kuin makaamaan tuskissaan. Monet sanovat, että mielummin sitten piuhat irti.
Se, että me ei voida tehdä niin, vaikka he ovat sitä aina tahtoneet ja tahtovat vieläkin, on julmaa. Onneksi me ollaan sen verran ihmisystävällistä väkeä, että me kuitenkin vietetään se niiden loppuelämä niiden kanssa, kun ne pahimmillaan vuosikaudetkin odottavat sitä, että henki lähtee.
Ja tämän tahdon toteuttaminen olisi oikein ja tämän pitäisi mennä yli läheistenkin tahdon. Meidän omasta elämästämme tässä on kyse.
Näin ollen meidän muiden moraaliseksi ja eettiseksi ongelmaksi näin yhteiskunnallisella tasolla jäisi se, että onko oikein lopettaa niiden elämä, jotka eivät ehtineet tahtoansa ilmaisemaan tai joita me emme esimerkiksi kielimuurin takia kykene ymmärtämään ja viime kädessä tähän kategoriaan kuuluvat myös eläimet.
Mä kuitenkin uskon, että ennen pitkää yhteiskunnallisella tasolla ymmärretään kuitenkin se, että ei kukaan sellaista loppua elämälleen tahdo, että on silmittömissä tuskissa tai taakaksi läheisilleen.
Se, mistä sitten tullaan käymään keskustelua muutaman kymmenen vuoden päästä, on se, että saako lääkäri kirjoittaa täysissä ruumiin ja sielun voimissa olevalle ihmiselle tappavan annoksen lääkettä, koska tahtoo lopettaa elämänsä. Miksipä se ei saisi olla kaikkien oikeus?
Lainaan tekstistäsi kohdan: "Koira on ihmisen paras ystävä, enkä tahtoisi jäädä paitsi tästä ystävyydestä mistään hinnasta. Siitä huolimatta koira ja ihminen ovat eriarvoisia toistensa kanssa. Kuinka moni ihminen haluaisi esimerkiksi ulkoilla ainoastaan silloin ja niin kauan kun jollekulle toiselle sopii? Tai syödä eteen kannettua ruokaa jonka määrän, sisällön ja ajankohdan joku muu valitsee… aina?"
VastaaPoistaJos ajattelemme pitkäaikaisosastolla makaavaa ihmispotilasta, niin hän ei pääse edes ulos, ikinä, ja joutuu aina syömään ruokamössöä, jonka sisällön ja ajankohdan joku muu valitsee, mössää, ja syöttää vielä mahdollisimman nopeasti kun on niin kiire. Ja tätä saattaa jatkua kymmenenkin vuotta ihan helposti! Niin kysyn myös samaa, kuinka moni ihminen haluaisi viettää tuollaista elämää?
Kaksi uutta kommenttia, mahtavaa. Kiitos kummallekin =)
VastaaPoistaTotta kai ihmisen oma tahto on merkittävää, luulen että tästä olemme pääsääntöisesti samaa mieltä. Viittaan tässä edelleen siihen graduuni, jossa oma tahto nousi erääksi olennaiseksi tekijäksi eutanasian oikeutusta pohdittaessa. Toukokuussa pidin esityksen Tampereella aiheesta ”Omaiset ja eutanasia” ja myös siinä korostui se oman tahdon ja oman päätöksen merkitys.
ON myös totta että kun keskustelee ihmisten kanssa, joilla odotettavissa olevaa elämää on vielä ennustamaton määrä, kuulee usein kommentin: ”mieluummin sitten piuhat irti.” Toisaalta taas jo pelkästään oman työkokemukseni perusteella uskallan väittää, että kuoleman konkretisoituessa näiden kommenttien määrä vähenee huomattavasti ja siitä elämästä pidetään usein kiinni viimeiseen asti. Myös Leila Jylhänkangas tuo esiin väitöskirjassaan ”Kiistoja kuolemisesta” suomalaisten pelkäävän enemmän kuolemista, ei kuolemaa sinänsä. Meidän kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme ”toisten taakkana” oleminen tai kasvava avun tarve herättävät pelkoa, jopa niin paljon että joissain tapauksissa kuolema tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Kertooko tämä eutanasian tarpeesta vai jostain aivan muusta, on taas ihan eri kysymys…
Anonyymi kommentoija kuvasi hyvin konkreettisesti esimerkillään sen, mitä useat meistä itseasiassa pelkäävät ja mitä kukaan EI itselleen tai läheisilleen toivo. En minäkään. Olisi tekopyhää väittää että kyseinen esimerkki olisi liioiteltu, joten en edes aloita. Totean kuitenkin, ettei tämä ole jokaisen vanhan ihmisen kohtalo yhteiskunnassamme. Millaiseksi meidän vanhustenhuoltomme muuttuu tai kehittyy tulevaisuudessa, riippuu osaltaan meidän omista valinnoistamme ja niiden sisällöistä.
Mielestäni ei voi myöskään unohtaa niitä ihmisiä, joiden vakaumus / elämänkatsomus on vahva, heille elämän aktiivinen päättäminen voi edustaa vielä suurempaa kärsimystä. Se, etten itse jaa tämän kaltaista elämänkatsomusta ei poista heidän kokemaansa kärsimystä tässä tapauksessa.
Noh… itse toivoisin että ”muutaman kymmenen vuoden” päästä keskustelu olisi edennyt jo pidemmälle, mutta voi olla ettei toiveeni ole realistinen. Kuitenkin halukkuutta keskusteluun on, mikä on sinänsä jo upea asia.
Tässä muutamia ajatuksiani tältä aamulta =)
Anja
Hoitotestamentin voi aina perua, eikä eutanasian laillistaminen nyt tarkoita suinkaan sitä, että kaikille tiettyyn ikään päässeille annetaan nappi ja nimenomaan otsaan. Se ei ole myöskään asia, mihin pitäisi edes ryhtyä kovinkaan kevyin perustein.
VastaaPoistaEikä tietenkään vakaumukselliset ihmiset unohdu, koska he voivat aina jättää tahtonsa hoitotestamenttiin, että haluavat kaiken mahdollisen tehtävän viimeiseen asti.
Mutta mun mielestä se mahdollisuus kuuluisi olla, että eutanasiaan edes voitaisi ryhtyä. Siitä tuskin seuraisi se, että siitä tulisi käytäntö, jonka perustella lopetellaan pitkäaikaisosastolta ihmisiä silleen puolihuolimattomasti, että saadaan vuodepaikkoja vapaaksi.
Eutanasian mahdollisella laillistamisella ei myöskään oman ymmärykseni mukaan ole mitän tekemistä vanhusväestömme kanssa. Eutanasia, mikäli tarve sen laillistamiseen joskus tulee, on varmasti asia, joka vaatii perusteellista harkintaa, johon kaatuvat myös ns. kevyet perusteet. Tutkimustulokset esim. Hollannista ja Belgiasta eivät tue väitettä eutanasian systemaattisesta väärinkäytöstä, vaikka tulosten perusteella joitain kysymyksiä herääkin.
VastaaPoistaMutta mikäli eutanasia joskus on todellisuutta, sen tulisi olla tasapuolinen kaikille, eli kaikilla tulisi olla samanlainen mahdollisuus sen suhteen. Tätä taustaa vasten nostan esiin myös kärsimyksen käsitteen... onko kärsimys fyysistä vai voiko se olla myös puhtaasti henkistä? Tämäkin seikka joka herättää voimakasta keskustelua ja jakaa mielipiteitä.
Eli ennen kuin asiassa edetään lain säätämisen asteelle, tulisi mielestäni käydä enemmän keskustelua eutanasian eri puolista ja siihen liittyvistä kysymyksistä.
Anja
Vastaus on itseasiassa aika helppo, koska se on sitä sekä-että. Kova fyysinen kärsimys aiheuttaa pidemmällä aikavälillä henkistä kärsimystä ja kova henkinen kärsimys alkaa kyllä ennen pitkää oirehtimaan ihan fyysisestikin.
VastaaPoistaMiksi tällä asialla pitäisi itseasiassa olla merkitystä, koska joka tapauksessahan kärsimys on kokemuksena subjektiivinen? Ei se ole millään tavalla vertailtavissa, että miten ja millaisena me kärsimyksen koemme tai mikä eri ihmisille eri asteista kärsimystä aiheuttaa?
Eikö me voida vaan luottaa siihen tietoon, että ihminen itse luonnehtii elämistään kärsimyksen kanssa sietämättömäksi?
Tällä asialla (jolla ei minunkaan mielestäni pitäisi olla merkitystä) on tutkimustulosten mukaan olennainen merkitys kun ihmiset pohtivat eutanasiaa. Eutanasiaan suhtaudutaan huomattavasti kielteisimmin niiden ihmisten kohdalla,joiden kärsimys on henkistä ja sitä kautta vaikeammin määriteltävää.
VastaaPoistaBelgiassa ja Hollannissa potilas määrittää sen, onko hänen kärsimyksensä kestämätöntä, minkä johdosta joitain (joskin harvoja) eutanasiapäätöksiä on tehty henkisen kärsimyksen perusteella. Eli myös näissä maissa kärsimyksen laadulla näyttäisi olevan eroa.
Linkitän tähän erään paljon keskustelua herättäneen tapauksen: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288679257680.html
"Eutanasiaan suhtaudutaan huomattavasti kielteisimmin niiden ihmisten kohdalla,joiden kärsimys on henkistä ja sitä kautta vaikeammin määriteltävää."
VastaaPoistaOnneksi sellasia asioita, että tuomitsemmeko ihmisen kuolemaan vai elinkautiseen ei tehdä puhelingallupilla. Miten se on millään tavalla kenenkään muun kuin potilaan ja eutanasian toimeenpanijan asia? Keitä me olemme mittaamaan kenenkään toisen elämänlaatua ja pohdiskelemaan partaa hieroen, että annammeko jonkun ihmisen elää vai kuolla?
Jos elämäni on sietämätöntä, enkä mitään muuta tahdo tehdä kuin kuolla, mutta en pysty lopettamaan elämääni itse, minusta olisi aivan kammottavaa, jos joku minulle täysi ventovieras ihminen voisi sanoa, että "et sä saa kuolla. sun on pakko elää, koska elämä on pyhää."
..Ja siltä se on varmasti tuntunut hänestäkin, josta tämä keskustelu on noussut.
Myös "toimeenpanijan" asenteella on merkitystä hänen päätöksessään, koska eihän ketään voi myöskään velvoittaa eutanasian toteuttamiseen, vai oletko eri mieltä?
VastaaPoistaViittaan nyt Hollantiin ja Belgiaan kun väitän että eutanasiasta on tullut "kahden ihmisen välinen" asia vasta sitten kun se on laillisetettu. Ja laillistamiseen taas vaikuttavat ns. "yleiset asenteet ja mielipiteet", koska lakien säätäjät eivät kaikki ole alueen asiantuntijoita, vaan kansanedustajia erilaisine taustoineen ja arvoineen.
Kommenttisi loppuosassa pääsemme jälleen siihen kysymykseen josta lähdimme liikkeelle, "onko eutanasian täydellinen kieltäminen potilaan jättämistä yksin kärsimyksensä kanssa?"
=)
Anja