Hengellisyys, hoitotyö ja kuolema

Osalle teistä ei tule yllätyksenä, kun sanon että olen pohtinut paljon hengellisyyden yhteyttä kuolemaan kohdistuviin asenteisiin sekä sen merkitystä hoitotyössä, etenkin elämän loppuvaiheessa. Kyselyyni vastanneet henkilöt tietävät, että hengellisyyttä koskeva osamittari oli pidempi ja monipuolisempi kuin monissa muissa kyselyissä. Tämä johtui osaltaan aiempien tutkimusten hengellisyyttä koskevasta kritiikistä sekä mittarin sveitsiläiseltä laatijalta saamastani luvasta käyttää sitä omassa tutkimuksessani. Mutta en voi kieltää, etteikö itseäni olisi tämä kysymys askarruttanut jo tutkimukseni alkumetreillä. Nyt kun itse väitösprosessi on viimeistä silausta vaille valmis, lienee aika ottaa tämä teema tarkempaan tarkasteluun.


Ihmisen hengellisyyden ei tarvitse välttämättä olla sidoksissa johonkin tiettyyn uskontoon, joskin se usein mielletään uskonnollisuuden synonyymiksi. Sillä voidaan tarkoittaa maailmankatsomusta tai vakaumusta hyvin laajassa merkityksessä. Hengellisyyden on kuitenkin katsottu olevan yksilöllistä ja useissa kulttuureissa jopa yksityistä. Hengellisyyttä pidetään myös yhtenä terveyden osa-alueista, joka vaikuttaa voimakkaasti ihmisen koherenssin tunteeseen sekä kokemukseen elämän laadusta.

Hoitotyössä potilaan hengellisyyden huomioimisen on todettu parantavan hoidon laatua. Varsinkin hoitohenkilöstön ymmärrystä siitä, miten sekä hoitajan että potilaan hengellisyys vaikuttaa hoitoon on pidetty tärkeänä sen laatua ja eettisyyttä arvioitaessa. Hoitajilla on myös sanottu olevan eettinen velvollisuus huomioida potilaansa hengelliset tarpeet sekä sisällyttää ne hoitosuunnitelmaan. Luonnollisesti potilaan hengellisyyden tunnistaminen sekä huomioiminen ovat osa kokonaisvaltaista hoitoa ja ne ovat kirjattuina lukemattomiin suosituksiin sekä ohjeisiin.

Riippumatta siitä, millä tavalla hengellisyyttä määritellään, se vaikuttaa osaltaan ihmisen kuolemaan kohdistuviin asenteisiin. Jos esimerkiksi tarkastellaan uskontoja, huomataan nopeasti, jokaisen niistä pyrkivän tarjoamaan vastauksia kuolemaan liittyviin kysymyksiin sekä antamaan tarkoituksen elämälle. Useissa tutkimuksessa on todettu hengellisyyden alentavan kuoleman pelkoa mitä on selitetty suurelta osin kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuudella. Täytyy tosin huomauttaa, ettei tämä koske kaikkia uskontoja tai maailmankatsomuksia. Erään tutkimuksen mukaan ajatus kuoleman jälkeisestä elämästä päinvastoin lisäsi kuolemaan kohdistuvaa ahdistuneisuutta Buddhalaisten keskuudessa. Yleistysten kanssa tulee aina olla varovainen, niin myös hengellisyyden kohdalla.

Todellisuudessa potilaan hengellisyyttä ei kuitenkaan huomioida hoitotyössä läheskään niin usein kuin kenties pitäisi. Tämä ei johdu hoitohenkilöstön arvostuksen puutteesta, mikä ilmenee erään tutkimuksen mukaan siitä, että 40% hoitohenkilöstöstä haluaisi toteuttaa hengellistä hoitotyötä nykytilannetta useammin. Lisäksi lähes 80% heitä toivoisi saavansa hengellisyyteen liittyvää lisäkoulutusta, jolloin he pystyisivät paremmin huomioimaan potilaidensa hengelliset tarpeet sekä vastaamaan niihin. Ikävä kyllä aiheeseen liittyvää suomalaistutkimusta en ole juurikaan löytänyt, joten tässä turvaudun kansainvälisiin artikkeleihin. Kokemukseni käytännön kentältä tosin antaa olettaa tilanteen olevan samanlainen myös meillä.

Tiedän hengellisyyden olevan kulttuurissamme hyvin yksityinen ja jopa vaiettukin teema. Kulttuuriamme kutsutaan hyvin maallistuneeksi jossa hengellisyydelle ei juuri ole tilaa, ainakaan julkisessa elämässä. Siitä huolimatta olen jäänyt pohtimaan, olisiko aika ottaa tämä aihe jälleen esiin? Kuolevalle hänen hengellisyydellään voi olla suuri merkitys ja sen huomioiminen alkaa useimmiten pienistä asioista. Yksi tällainen asia on hänen hengellisyytensä tunnistaminen sekä hyväksyminen osana häntä itseään.

Anja