Nöyränä totean kuluneen vuoden olleen eräs elämäni parhaista. Olen saanut elää elämää, jonka koen hyvin oman näköisekseni ja jonka olemassaoloon (saati sitten toteutumiseen omalla kohdallani) en välttämättä aina ole edes itse jaksanut uskoa. Olen itkenyt, jopa lohduttomasti, mutta enemmän kuitenkin nauranut. Olen ollut vuoden mittaan usein yksin, mutta kokenut itseni harvoin yksinäiseksi. Jokaiseen menetykseen on aina liittynyt lupaus ja toivo jostain uudesta, ei korvaavasta vaan entistä täydentävästä. Yhden oven sulkeutuessa on tänä vuonna avautunut toinen, toisinaan jopa useampi.
Tämän vuoden päätavoitteekseni olin asettanut kaksi arviointiin lähetettyä käsikirjoitusta vuoden loppuun mennessä. Tosiasiassa käsikirjoituksia valmistui tämän vuoden aikana neljä, joista yksi on hyväksytty julkaistavaksi, kaksi ovat edelleen arviointi-prosessissa ja viimeisin tuli (hieman odotetustikin) takaisin ilman arviointiprosessia. Nyt se odottaa kovalevyllä loppiaisen saapumista, jonka jälkeen lähetän sen seuraavaan julkaisuun ja toivon että se sopii paremmin heidän aihealueisiinsa. Mutta hetkellisesti kaikki ehtivät olla ”kierrossa” tämän vuoden aikana, mikä oli enemmän kuin edes uskalsin toivoa. Lisäksi olin kirjottajana kolmessa lyhyemmässä jutussa, joista kaksi julkaistiinkin tämän vuoden aikana ja kolmas tulee ulos ensi vuoden puolella.
EANS kesäkoulu pidettiin suunnitelman mukaisesti Barcelonassa. Eräs vanhimmista unelmistani täyttyi vieraillessani Dali-museossa. Samaan matkaan mahtui ilta todellista luksustakin La Traviatan muodossa Gran Teatre del Liceu’ssa. Ah ja voi mikä ihana ilta! Kolmesta suunnitellusta konferenssista pääsin esittelemään tutkimustani kahdessa, jotka molemmat olivat omalla tavallaan unohtumattomia. Erfurt opetti minulle jälleen kerran, kuinka lyhyt on matka suunnattoman ilon ja lohduttoman surun välillä. Romaniassa puolestaan koin sen, kuinka hauska ja aidosti omanlainen voi kuolemantutkimuksen konferenssi olla. Ilman titteleitä ja krumeluureja (ok, pääsääntöisesti) hyviä keskusteluja, eriäviä mielipiteitä ja kansanlauluja eri kielillä Alba Iulian pimenevissä illoissa. Omaksi yllätyksekseni laulaa luikautin itsekin eräänä iltana laulunlurituksen (ilman ”vahvistavia”), mikä on itselleni jo suuri saavutus. Tässä kuussa toteutuneesta Belgian matkasta en vuosi sitten tiennyt vielä tuon taivaallista, mutta se kuuluu ehdottomasti myös tämän vuoden kohokohtiin.
Vuosi 2016 tulee todennäköisesti olemaan jännittävä, ehkä jopa hieman pelottavakin, mutta itselleni kuitenkin ainutlaatuinen. Tulevalle vuodelle olen asettanut yhden ainoan tavoitteen, joka on väitöskirjaprosessin saattaminen päätökseen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi olen jättänyt kaikki projektit sekä suunnitelmat (lukuun ottamatta kahden kuukauden tutkijavaihtoa Belgiassa) väliin, jotka eivät tähtää väitöskirjan valmistumiseen. Toivon väitöstilaisuuden olevan aikavälillä syyskuu – marraskuu 2016, mikä onnistuu vain ja ainoastaan keskittymällä sekä tietynasteisella kurinalaisuudella. Näin ainakin minusta nyt tuntuu.
Toki osallistun viimeisen kerran myös kesäkouluun, joka järjestetään ensi kesänä Hallessa. Samoin useampi mielenkiintoinen konferenssikin on vuoden 2016 aikana tulossa, mutta päätän mahdollisesta osallistumisestani sekä sen muodosta tapauskohtaisesti, riippuen siitä, miten vuoden päätavoite etenee. Perheelleni lupasin pitää kesäkoulun jälkeen 3-4 viikkoa aitoa ja oikeaa kesälomaa, mikä on tulevan vuoden toinen tavoitteeni. Voi tosin olla ihan yhtä haastava toteuttaa kuin ensimmäinenkin, en taida oikein olla sitä ”lomailijatyyppiä.” Toisaalta, viimeksi taisin pitää tuon mittaisen loman 2010 ennen hakeutumistani yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi, joten olisi ehkä jälleen aika.
Haluan kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta sekä siitä, että olette tänäkin vuonna seuranneet tutkimusprosessini etenemistä. Alle linkitetty kappale muistuttaa minua niistä monista uuden vuoden aatoista, jolloin keräännyimme ystävieni kanssa keskiyöllä katsomaan ilotulitusta Kölnin Deutzer Brückelle. Ihmisiä oli paljon ja hyvin erilaisia, eri uskontoa tunnustavia taikka tunnustamattomia, eri värisiä sekä iholtaan että poliittiselta tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan. Kuka puhui mitäkin kieltä äidinkielenään ja kuka mistäkin syystä oli löytänyt tiensä Saksaan ja Kölniin. Sillä ei ollut mitään merkitystä hetkellä, jolloin kaikki juhlivat vuoden vaihtumista, uutta ajanjaksoa ja siihen sisältyviä mahdollisuuksia. Hetkeä joka ei kuulunut kenellekään erityisesti vaan kaikille yhtäläisesti.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti