Tunnetteko kertomuksia siitä kun insinööri sairastuu vaikka
flunssaan? Lämpöä mitataan 1-2 tunnin välein ja jos mahdollista, tulokset
merkitään ylös jonnekin. Mikäli konkreettinen kirjaus ei ole mahdollista niin
päivän, jos ei kahdenkin, mittausten tulokset muistetaan ja niitä analysoidaan
tarkasti. 37,3 on IHAN ERI ASIA kuin esimerkiksi 37,5. Tietoa haetaan netistä
ja tehdään ennusteita taudin vakavuudesta, laadusta ja kestosta. Sairaanhoitajavaimon silmien pyörittely on
jotain käsittämätöntä, pitäisihän hänen terveydenhuollon ammattilaisena
ymmärtää kuinka vakavasta asiasta on kysymys! Edellinen siis kaikella
kunnioituksella insinöörejä kohtaan. Nyt
täytyy tunnustaa että minussa itsessäni asuu piiloinsinööri, joka on viimeisen
kuukauden aikana tullut esiin niin voimakkaasti, ettei sen kieltäminen taida
enää onnistua.
Sisäinen piiloinsinöörini ei tullut esiin flunssan tai muun
sairauden yhteydessä, vaan sillä hetkellä kuin julkaisin ensimmäisen
kirjoituksen tähän blogiin. Siitä on tänään tasan kuukausi. Itselleni se oli
merkittävä tapahtuma, koska samalla koko tutkimusprojektini konkretisoitui. Kun
blogi oli julkinen, tutkimusprosessi ei ollut enää ”vain” suunnitelma, joka ”joskus”
toteutetaan, vaan aktiivinen toiminta tavoitteiden saavuttamiseksi oli alkanut.
Blogin tavoitteenahan on tiedottaa mahdollisimman suurta määrää ihmisiä
tutkimusprosessistani jotta myöhemmin moni osallistuu kyselyihin ja saan
rikkaan ja monipuolisen aineiston tutkimukselleni. Tässä kohtaa astui
luonteeseeni kätketty piiloinsinööri esiin.
Ensimmäiset pari viikkoa tuijotin kävijämääriä blogissa ja
Facebook-sivulla. Facebook piirtää vielä
kauniita käyriä klikkausten, tykkäysten, jakojen ja muiden lukujen perusteella,
mikä ruokki piiloinsinööriä entisestään. Niitä sitten tuijottelin, luin ja analysoin kuin ”piru
raamattua”; aamulla liki ensimmäisenä ja illalla vielä viimeisenä. Etsin
netistä tietoa ja vinkkejä kuinka kävijämääriä kasvatetaan, mitkä ominaisuudet
tekevät blogista suositun jne. Mitä
enemmän luin, sitä vähemmän tiesin koska loppupeleissä monen muuttujan
yhtälössä ei voi kukaan varmuudella sanoa mikä keino tai tapa takaa tavoitteen
saavuttamisen.
Tällä viikolla olen huomannut piiloinsinöörinkin hiukan jo
rauhoittuneen. Päivä jolloin blogissa käy 5 lukijaa (jotka ovat todennäköisesti
vielä jotain automaatteja …) ei aiheuta enää samanlaisia epätoivon tunteita kuin vielä
kaksi viikkoa sitten, jolloin ensimmäinen ajatus oli: ”Apua, tätä vauhtia
kukaan ei tule vastaamaan kyselyihin… koko tutkimus epäonnistuu”. Totta kai tutkailen edelleen säännöllisesti
kävijämääriä niin Facebookissa kuin täälläkin, mutta sitä ei tarvitse tehdä
enää tunnin välein, kerran päivässä riittää. Lähipiirini todennäköisesti
arvostaa myös sitä, että minun kanssani voi jälleen puhua myös teemoista, jotka
EIVÄT kosketa blogia, kävijämääriä, tekstien tyyliä tai Twitterin nopeutta.
Tämä nyt ei ole tieteellistä tai välttämättä edes kovin
syvällistäkään, mutta kirjoitan tämän koska olen itse yllättynyt niistä
moninaisista ajatuksista ja tuntemuksista mitkä liittyvät blogin ensimmäiseen
kuukauteen. Vakaa aikomukseni oli blogissa pysyä tiukasti asialinjalla, sillä
tavalla ”semi-tieteellisesti” tiedättehän, mutta jo nyt tiedän että eihän se
tule onnistumaan. Kaikkea mitä teen, teen osaltaan myös oman persoonani kautta,
joten miksi se olisi täällä blogissakaan toisin. Ehkä joku kokeneempi bloggaaja
muistaa miltä ne ensimmäiset ajat tuntuivat ja ehkä joku, joka suunnittelee
blogin aloittamista saa kuvaa siitä, minkälaisiin hassuihin tuntemuksiin se
joskus saattaa johtaa. Itselleni piiloinsinöörin esiinmarssi osoitti ainakin
sen että lapsenomainen innostus uusista, merkityksellisiksi kokemistani
asioista ei ole iän myötä kadonnut. Seikka josta olen erittäin iloinen.
Niin, niistä luvuista… Kuukauden aikana blogia on katsottu
yli 2500 kertaa, mikä on itse asiassa paljon kun huomio sen aihepiirin. Täällä
esiintyvien kommenttien lisäksi olen saanut muutamia sähköposteja, joissa on
ollut erittäin arvokkaita näkökulmia ja pohdintoja. Kiitos niistä, on
motivoivaa huomata että aihe kiinnostaa erilaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita
jakamaan näkemyksiään minun kanssani. Tästä on hyvä jatkaa.
Anja
Minussakin asuu piiloinsinööri :) Vaikka muuten olen kaikkea muuta kuin numeroista ja taulukoista kiinnostunut ihminen, niin someen astuminen aktivoi senkin puolen!
VastaaPoistaMusta on kiva lukea tällaista päiväkirjamaista blogia tutkijaelämästä. Itse olen kirjoittanut tutkimuksen tekemisestä päiväkirjaa melkein prosessin alusta asti, mutta kirjoitan sitä (toistaiseksi) vain itselleni. Blogin perustin siinä vaiheessa, kun olin jo muutaman vuoden tutkimusta tehnyt, joten siitä tuli vähän erityyppinen, ei niinkään tutkimuspäiväkirjamainen.
Sulla on alkanut tosi aktiivisesti tämän blogin elämä, kun niin paljon lukijoita ja jo tässä vaiheessa useita kommentoijiakin. Hieno juttu!
Hieman arvelinkin etten ole ainoa jolle näin käy :) Toisaalta niin makeasti olen itselleni nauranut tämän johdosta, että ei ihan heti uskoisi.
VastaaPoistaBlogin ja Somen kautta tiedottaminen ovat olennainen ja itseasiassa ratkaiseva osa tutkimustani, minkä takia aloitin blogin heti. Mikäli näin ei olisi niin tuskin olisin aloittanut bloggaamista lainkaan, tai ainakin alku olisi siirtynyt paljon myöhäisempään vaiheeseen, jolloin blogista olisi tullut erilainen automaattisesti. Mutta hyvä näin, olen varma että näkyvyyden lisäksi opin paljon kirjoittamisesta ja tiedottamisesta sekä verkostoitumista sekä muiden tutkimuksesta että myös aiheesta kiinnostuneiden kanssa :) Eli tyypillinen "win win"-tilanne.
Joo, alku on ollut huima. Nyt pyrin asennoitumaan siihen että ylämäen jälkeen tulee aina tasanne tai jopa alamäki ;) Ja sitten taas uusi ylämäki!
Anja