Minussa asuu piiloinsinööri…

Tunnetteko kertomuksia siitä kun insinööri sairastuu vaikka flunssaan? Lämpöä mitataan 1-2 tunnin välein ja jos mahdollista, tulokset merkitään ylös jonnekin. Mikäli konkreettinen kirjaus ei ole mahdollista niin päivän, jos ei kahdenkin, mittausten tulokset muistetaan ja niitä analysoidaan tarkasti. 37,3 on IHAN ERI ASIA kuin esimerkiksi 37,5. Tietoa haetaan netistä ja tehdään ennusteita taudin vakavuudesta, laadusta ja kestosta.  Sairaanhoitajavaimon silmien pyörittely on jotain käsittämätöntä, pitäisihän hänen terveydenhuollon ammattilaisena ymmärtää kuinka vakavasta asiasta on kysymys! Edellinen siis kaikella kunnioituksella insinöörejä kohtaan.  Nyt täytyy tunnustaa että minussa itsessäni asuu piiloinsinööri, joka on viimeisen kuukauden aikana tullut esiin niin voimakkaasti, ettei sen kieltäminen taida enää onnistua.

Sisäinen piiloinsinöörini ei tullut esiin flunssan tai muun sairauden yhteydessä, vaan sillä hetkellä kuin julkaisin ensimmäisen kirjoituksen tähän blogiin. Siitä on tänään tasan kuukausi. Itselleni se oli merkittävä tapahtuma, koska samalla koko tutkimusprojektini konkretisoitui. Kun blogi oli julkinen, tutkimusprosessi ei ollut enää ”vain” suunnitelma, joka ”joskus” toteutetaan, vaan aktiivinen toiminta tavoitteiden saavuttamiseksi oli alkanut. Blogin tavoitteenahan on tiedottaa mahdollisimman suurta määrää ihmisiä tutkimusprosessistani jotta myöhemmin moni osallistuu kyselyihin ja saan rikkaan ja monipuolisen aineiston tutkimukselleni. Tässä kohtaa astui luonteeseeni kätketty piiloinsinööri esiin.

Ensimmäiset pari viikkoa tuijotin kävijämääriä blogissa ja Facebook-sivulla.  Facebook piirtää vielä kauniita käyriä klikkausten, tykkäysten, jakojen ja muiden lukujen perusteella, mikä ruokki piiloinsinööriä entisestään. Niitä sitten tuijottelin, luin ja analysoin kuin ”piru raamattua”; aamulla liki ensimmäisenä ja illalla vielä viimeisenä. Etsin netistä tietoa ja vinkkejä kuinka kävijämääriä kasvatetaan, mitkä ominaisuudet tekevät blogista suositun jne. Mitä enemmän luin, sitä vähemmän tiesin koska loppupeleissä monen muuttujan yhtälössä ei voi kukaan varmuudella sanoa mikä keino tai tapa takaa tavoitteen saavuttamisen.

Tällä viikolla olen huomannut piiloinsinöörinkin hiukan jo rauhoittuneen. Päivä jolloin blogissa käy 5 lukijaa (jotka ovat todennäköisesti vielä jotain automaatteja …) ei aiheuta enää samanlaisia epätoivon tunteita kuin vielä kaksi viikkoa sitten, jolloin ensimmäinen ajatus oli: ”Apua, tätä vauhtia kukaan ei tule vastaamaan kyselyihin… koko tutkimus epäonnistuu”.  Totta kai tutkailen edelleen säännöllisesti kävijämääriä niin Facebookissa kuin täälläkin, mutta sitä ei tarvitse tehdä enää tunnin välein, kerran päivässä riittää. Lähipiirini todennäköisesti arvostaa myös sitä, että minun kanssani voi jälleen puhua myös teemoista, jotka EIVÄT kosketa blogia, kävijämääriä, tekstien tyyliä tai Twitterin nopeutta.

Tämä nyt ei ole tieteellistä tai välttämättä edes kovin syvällistäkään, mutta kirjoitan tämän koska olen itse yllättynyt niistä moninaisista ajatuksista ja tuntemuksista mitkä liittyvät blogin ensimmäiseen kuukauteen. Vakaa aikomukseni oli blogissa pysyä tiukasti asialinjalla, sillä tavalla ”semi-tieteellisesti” tiedättehän, mutta jo nyt tiedän että eihän se tule onnistumaan. Kaikkea mitä teen, teen osaltaan myös oman persoonani kautta, joten miksi se olisi täällä blogissakaan toisin. Ehkä joku kokeneempi bloggaaja muistaa miltä ne ensimmäiset ajat tuntuivat ja ehkä joku, joka suunnittelee blogin aloittamista saa kuvaa siitä, minkälaisiin hassuihin tuntemuksiin se joskus saattaa johtaa. Itselleni piiloinsinöörin esiinmarssi osoitti ainakin sen että lapsenomainen innostus uusista, merkityksellisiksi kokemistani asioista ei ole iän myötä kadonnut. Seikka josta olen erittäin iloinen.

Niin, niistä luvuista… Kuukauden aikana blogia on katsottu yli 2500 kertaa, mikä on itse asiassa paljon kun huomio sen aihepiirin. Täällä esiintyvien kommenttien lisäksi olen saanut muutamia sähköposteja, joissa on ollut erittäin arvokkaita näkökulmia ja pohdintoja. Kiitos niistä, on motivoivaa huomata että aihe kiinnostaa erilaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita jakamaan näkemyksiään minun kanssani. Tästä on hyvä jatkaa.
Anja



2 kommenttia: Leave Your Comments

  1. Minussakin asuu piiloinsinööri :) Vaikka muuten olen kaikkea muuta kuin numeroista ja taulukoista kiinnostunut ihminen, niin someen astuminen aktivoi senkin puolen!

    Musta on kiva lukea tällaista päiväkirjamaista blogia tutkijaelämästä. Itse olen kirjoittanut tutkimuksen tekemisestä päiväkirjaa melkein prosessin alusta asti, mutta kirjoitan sitä (toistaiseksi) vain itselleni. Blogin perustin siinä vaiheessa, kun olin jo muutaman vuoden tutkimusta tehnyt, joten siitä tuli vähän erityyppinen, ei niinkään tutkimuspäiväkirjamainen.

    Sulla on alkanut tosi aktiivisesti tämän blogin elämä, kun niin paljon lukijoita ja jo tässä vaiheessa useita kommentoijiakin. Hieno juttu!

    VastaaPoista
  2. Hieman arvelinkin etten ole ainoa jolle näin käy :) Toisaalta niin makeasti olen itselleni nauranut tämän johdosta, että ei ihan heti uskoisi.
    Blogin ja Somen kautta tiedottaminen ovat olennainen ja itseasiassa ratkaiseva osa tutkimustani, minkä takia aloitin blogin heti. Mikäli näin ei olisi niin tuskin olisin aloittanut bloggaamista lainkaan, tai ainakin alku olisi siirtynyt paljon myöhäisempään vaiheeseen, jolloin blogista olisi tullut erilainen automaattisesti. Mutta hyvä näin, olen varma että näkyvyyden lisäksi opin paljon kirjoittamisesta ja tiedottamisesta sekä verkostoitumista sekä muiden tutkimuksesta että myös aiheesta kiinnostuneiden kanssa :) Eli tyypillinen "win win"-tilanne.

    Joo, alku on ollut huima. Nyt pyrin asennoitumaan siihen että ylämäen jälkeen tulee aina tasanne tai jopa alamäki ;) Ja sitten taas uusi ylämäki!

    Anja

    VastaaPoista