Ajatuksia ajomatkalta…

Viime yönä herätyskello ilmoitteli itsestään hiukan neljän jälkeen. Ei kuulu omaan normiaikatauluun mutta herättävä oli, jotta ehdin autolla ajoissa siihen kehittämispäivään, jossa olin luvannut puhua kuolemasta ja eutanasiasta. Tunnustan olleeni erittäin onnellinen aamuisesta valosta kun käänsin auton pois pihasta, pimeys, väsymys ja suhteellisen pitkä ajomatka muodostavat yhtälön, joka ei ainakaan minulle ole se kaikkein houkuttelevin. Vaikka valon määrä ei ole vielä maksimi, oli sitä riittävästi jotta se loi aitoa kesäyön tunnelmaa vaikka ilma oli hyvinkin raikas, minkä osoituksena voi pitää hileistä takalasia.

Olin siis lupautunut puhumaan aiheestani puolentoista tunnin ajan. Ennalta valmistin PP-esityksen, (tietenkin), koska ”kalvoton puhuja on kelvoton puhuja” vai miten se menikään. Ajaessani mietin miten saan annetun ajan täytettyä ja millaisen vastaanoton aiheeni tällä kertaa saa. Koskaan ei voi ennalta tietää miten kuulijat reagoivat ja kuinka aktiivisesti he osallistuvat keskusteluun. Koskaan en ole ollut tilanteessa jossa keskustelua ei olisi lainkaan syntynyt, mutta aina pyrin valmistautumaan myös tilanteeseen, jossa esitykseni ei herätä minkäänlaista reaktiota tai mielenkiintoa. Kai se edustaa itselleni puhujana ”worst case”-tilannetta, jota tavallaan pelkää. Lähden myös olettamuksesta, jonka mukaan tällainen tilanne tulee jossain vaiheessa eteen kokemuksen kasvaessa. 

Tänään sain kuitenkin aivan mahtavan vastaanoton, kiitos siitä kaikille osallistujille. Keskustelu lähti käyntiin hyvin pian aloitettuani ja se oli niin vilkasta että aika meinasi loppua kesken, enkä sittenkään ehtinyt tuoda esiin kaikkia seikkoja, joita ajattelin kalvojani laatiessani. Ajellessani jälleen kohti kotia mietin että näin on itseasiassa parempi, tärkeimmät asiat tulivat esiin ja kuka tietää ehkä ”nälkä kasvaa syödessä”. Mietin myös sitä, että vaikka oma aiheeni on luonnollisesti minulle erittäin tuttu ja olen sitä monista näkökulmista pyöritellyt jo tovin, tällaiset keskustelutilaisuudet opettavat minulle silti aina jotain uutta. Aina on joku uusi näkökulma tai lausahdus / kommentti, joka aktivoi omaa ajatusprosessia ja näyttää tutunkin aiheen uudessa valossa. 

Samoin jokainen tilanne, jossa aihettani esittelen, on testi myös itselleni, olenko ymmärtänyt ja sisäistänyt lukemani tutkimukset sekä aiheeseeni liittyvän, olemassa olevan tiedon niin hyvin, että pystyn soveltamaan sitä ja esittämään asiani niin, että myös aiheeseen perehtymättömämpi sen ymmärtää? Saksassa on aivan mahtava sana: ”Fachidiot”, jolla kuvataan ihmistä, joka tuntee oman alansa läpikotaisin, mutta ei kykene kommunikoimaan tietoaan muiden kanssa, vaan viljelee ammattitermejä ja fraaseja joiden ansiosta kukaan ei itseasiassa ymmärrä mitä hän haluaa tuoda esiin. Esiintymistilanteet antavat aina mahdollisuuden kysyä itseltäni ”onko minusta tullut Fachidiot, vai vieläkö kuulijat ymmärtävät sanomani?” Oman tuntumani mukaan vuorovaikutus tämän päiväisessä tilanteessa oli aitoa ja keskustelun kaikki osapuolet puhuivat samaa kieltä. Joten voin hyvillä mielin vaihtaa "vapaalle" ja toivottaa kaikille hyvää viikonloppua!

Anja