Belgian "ikärajaton eutanasia"

Belgian parlamentin alahuone hyväksyi eilen kuolemansairaiden lasten eutanasian sallivan lakialoitteen. Laki sallii eutanasian lasten kohdalla jotka ovat ”toivottomassa lääketieteellisessä tilanteessa, kärsivät jatkuvista ja sietämättömistä kivuista joita ei voi lievittää ja jotka aiheuttavat kuoleman lyhyellä aikavälillä”.  

14.2.14
Kirjoitus on julkaistu:

14.2.14

hyväpahakuolema

Tunnisteet:

Jakamalla annat hyvän kiertää!

France, here I come!

Arvatkaas missä kävin?
Viime syksynä jätin hakemuksen kansainväliseen tutkijoiden kesäkouluun, jonka järjestää EANS (The European Academy of Nursing Science). Kesäkoulu kestää yhteensä kolme vuotta tai tarkemmin, kolme kesää. Ensimmäisenä kesänä pidetään kahden viikon pituinen jakso, toisena ja kolmantena vuonna kesäkoulu on viikon pituinen. Pääpaino on metodiopetuksessa sekä interventioissa. Torstaina sain sähköpostin kesken englanninluennon, jossa ilmoitettiin että olen yksi 35 valitusta, jotka voivat aloittaa kesäkoulun tänä vuonna.
9.2.14
Kirjoitus on julkaistu:

9.2.14

hyväpahakuolema

Tunnisteet:

,

Jakamalla annat hyvän kiertää!

Rohkeaa ja avointa keskustelua pelottelun sijaan - Eutanasiaan liittyvien kansalaisfoorumien alustavat tulokset

Viime marraskuussa pidettiin neljä kansalaisfoorumia tutkimushankkeessa Eutanasia yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tutkimushanke on Vaasan ja Turun yliopistojen yhteinen, jota rahoittaa Koneen Säätiö. Osallistuin itse yhteen kansalaisfoorumiin, josta silloin tänne bloggasinkin. Järjestäjät lupasivat tiedottaa alustavista tuloksista ja juuri äsken saamani sähköposti sisälsi odottamani linkin.
Kansalaisfoorumeihin osallistui yhteensä 97 ihmistä. Tilaisuudet kestivät nelisen tuntia, niissä annettiin tietoa eutanasiasta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä.
5.2.14
Kirjoitus on julkaistu:

5.2.14

hyväpahakuolema

Tunnisteet:

Jakamalla annat hyvän kiertää!

Ihminen kuoleman edessä

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia järjestävät parhaillaan kolmipäiväisen konsensuskokouksen Hanasaaressa. Kolmipäiväisen kokouksen aiheena on vanhuuskuolema, teemaan liittyen arkkipiispa Kari Mäkinen puhui eilen kokouksessa kuolemasta. Näin eilen illalla sattumalta linkin tähän puheeseen ja päätin tutustua siihen, koska mielestäni Mäkisellä on kyky puhua asioista tavalla, joka tavoittaa ihmiset huolimatta siitä ovatko he uskonnollisia vai eivät. Eli siis selkokielellä, hän on näkemieni haastatteluiden sekä erilaisten lukemieni kirjoitusten perusteella mielestäni viisas ja elämää avoimesti kohdannut ihminen.

4.2.14
Kirjoitus on julkaistu:

4.2.14

hyväpahakuolema

Tunnisteet:

,

Jakamalla annat hyvän kiertää!

Ja taas viikko vierähti

Viime kirjoituksessa jo ounastelin, ettei tämä viikko tule sujumaan käsikirjoituksen mukaan, enkä ollut lainkaan niin väärässä. Kukaan ei onneksi sairastunut mutta jäätyneet putket ja puoli päivää kestänyt sähköasentajien vierailu viivästyttivät omia aikatauluja niin että kiirehän siinä loppujen lopuksi tuli. Loppu hyvin kaikki hyvin, apurahahakemukset ovat postissa (luonnollisesti pikana) ja ehtivät ajoissa perille. Tänään sain tutkimuseettisen toimikunnan lausuntopyynnön ohjaajille kommentoitavaksi. Eli periaatteessa kaikki viikon tehtävät suoritettu, vaikkakin viime tingassa. Itseltä on tässä kohdin puhti poissa ja ajatus illasta sohvalla tv:n parissa tuntuu erittäin mieluisalta.

31.1.14
Kirjoitus on julkaistu:

31.1.14

hyväpahakuolema

Tunnisteet:

,

Jakamalla annat hyvän kiertää!