Belgian "ikärajaton eutanasia"

Belgian parlamentin alahuone hyväksyi eilen kuolemansairaiden lasten eutanasian sallivan lakialoitteen. Laki sallii eutanasian lasten kohdalla jotka ovat ”toivottomassa lääketieteellisessä tilanteessa, kärsivät jatkuvista ja sietämättömistä kivuista joita ei voi lievittää ja jotka aiheuttavat kuoleman lyhyellä aikavälillä”.  

Äänestystulos oli selkeä, 86 puolesta ja 44 vastaan. Näin ollen Belgiasta tulee ainoa valtio maailmassa, joka sallii eutanasian kaiken ikäisille. Lasten kohdalla vanhempien suostumuksen lisäksi on kuultava lääkäreitä, psykiatreja ja psykologeja.

Täytyy myöntää että itse olin hyvin hämilläni luettuani uutisen, enkä tätä kirjoittaessanikaan oikein tiedä miten tähän suhtautua. Tämän päivän uutisointia seuratessani huomaan, että Belgian päätös hämmentää myös muitakin. Terhokodin johtaja Juha Hänninen tuo esiin esimerkiksi sen, että alle 12-vuotiaan lapsen harkintakyky sekä kyky tehdä päätöksiä ovat aikuista alhaisempia. Hollannissa laillisen eutanasian voi saada aikaisintaan juuri Hännisen mainitseman 12 vuoden ikäisenä. (Poikkeuksena tästä ovat tietyt kriteerit täyttävät vastasyntyneet, joiden elämän päättäminen on Hollannin lainsäädännön mukaista.) Iltasanomien mukaan Hollannissa on viidelle alaikäiselle tehty eutanasia viimeisen kahdentoista vuoden aikana. 

Hämmennystäni lisäsi belgialaisen kansanedustajan kommentti, jonka mukaan ”lasten eutanasia oli syytä laillistaa senkin vuoksi, että lääkärit jo tekevät sitä jatkuvasti laittomasti.”  Olin tästä jokseenkin tyrmistynyt, koska mielestäni se, että osa ihmisistä toimii laittomasti ei todellakaan ole syy muuttaa lakia heidän toimintatapansa mukaiseksi. Tämän kaltainen kommentti jättää auki hyvin monia kysymyksiä, eikä ainakaan vahvista kuvaa eutanasiasta ”äärimmäisen humaaniuden eleenä”.

Yleisesti ottaen kuolema on vaikea asia ja lapsen kuolema on maailmanloppuun verrattavissa oleva katastrofi. Jos ajattelen tilannetta omalta kohdaltani, vaikka tiedän kuoleman tulevan ”omalla aikataulullaan”, ajatus siitä, että lapseni kuolisi minua aiemmin, tuntuu lievästi sanottuna epäluonnolliselta ja nostaa kyyneleet silmiin. Mutta…

Kärsimys, jota ei voida lievittää. Onko se oikeasti erilainen 10-vuotiaalla kuin 25- tai 70-vuotiaalla? Sattuuko lapseen eri tavoin kuin aikuiseen? Onko hänen kipunsa jollain tasolla erilaista tai eriarvoista? Eikö kuitenkin ole niin, että kipu ja kärsimys ovat samalla tavoin iästä riippumattomia kuin kuolemakin? Jos on eettisesti oikein kohdella kaikkia ihmisiä samanarvoisesti, niin miksi lasten kohdalla tulisi tehdä poikkeus tästä säännöstä? Niin luonnottomalta kuin se tuntuukin, eikö lapsella ole sama oikeus saada ratkaisu toivottomassa tilanteessa kuin aikuisellakin? Nämä ovat kysymyksiä, joita pohdin eilen illalla uutisen luettuani.

Belgian ratkaisu herätti myös keskustelun, jossa eräs minulle hyvin läheinen ihminen sanoi, ettei voisi ikinä myöntyä eutanasiaan oman lapsensa kohdalla. Ymmärrän tämän erittäin hyvin, etenkin tunnepuolella. Olen käynyt eri yhteydessä tämän kaltaisen keskustelun aiemminkin. Eilen mietin tilannetta, jossa lapsellani olisi tasan kaksi vaihtoehtoa: hän kärsii ja kuolee tai hän kuolee. Toivon sydämestäni etten koskaan olisi tuossa tilanteessa koska, rehellisesti sanottuna, tällä hetkellä en tiedä kumpi vaihtoehdoista olisi enemmän väärin. 

Anja