Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia järjestävät
parhaillaan kolmipäiväisen konsensuskokouksen Hanasaaressa. Kolmipäiväisen
kokouksen aiheena on vanhuuskuolema, teemaan liittyen arkkipiispa Kari Mäkinen
puhui eilen kokouksessa kuolemasta. Näin eilen illalla sattumalta linkin tähän
puheeseen ja päätin tutustua siihen, koska mielestäni Mäkisellä on kyky puhua
asioista tavalla, joka tavoittaa ihmiset huolimatta siitä ovatko he
uskonnollisia vai eivät. Eli siis selkokielellä, hän on näkemieni haastatteluiden
sekä erilaisten lukemieni kirjoitusten perusteella mielestäni viisas ja elämää avoimesti
kohdannut ihminen.
Lukemani puhe ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.
Mäkinen kuvaa puheessaan kuolemaa ihmisiä yhdistävänä tekijänä, osana
ihmisyyttä. Kuolema on matkakumppani, osa joka päiväistä elämää. Nykyaikana,
jolloin useimmat kuolevat vanhana, kuoleman kanssa kuljettavasta matkasta on
tullut pidempi. Tämän ymmärtämisessä ja sen ”sisäistämisessä” on mielestäni
jotain hyvin lohdullista, jopa voimaannuttavaakin. Mikäli kuoleman voi hyväksyä
matkakumppanikseen, sitä ei tarvitse pelätä. Se ei ole enää elämästä vieras
asia, joka kohdataan ”sitten joskus” kun sitä ei voi enää mitenkään välttää. Ehkäpä
kuoleman hyväksyminen voi auttaa ihmistä osaltaan myös elämään täydempää
elämää, en tiedä. Itse koen näin tapahtuneen, mutta varmasti on myös
päinvastaisia kokemuksia.
Oli kuolema sitten matkakumppani tai oman elämän
ulkopuolinen asia, se on kuitenkin suuri mysteeri, salaisuus, jonka jokainen kokee
yksin ja omalla tavallaan. Mäkinen kuvaa tätä puheessaan sanomalla ”Jokaisen
kuolema on hänen omansa, juuri hänen elämänsä päättyminen”. Olen viime aikoina
lukenut Martin Heideggerin teosta ”Sein und Zeit”, jossa tämä sama asia tulee
esiin. Voimme saattaa kuolevaa, olla hänen kanssaan mutta itse kuolema, se on
yksilöllinen ja henkilökohtainen, yhden yksilön olemassaolon loppu. Saattaessamme
toista voimme oppia kuolemasta, mutta aina ainoastaan ulkopuolisen perspektiivistä.
Yksilöllinen luonne edellyttää mielestäni yksilöllistä saattamista, mikä on
mahdollista tiedon, kokemuksen sekä avoimen mielen avulla. Tästä(kin) syystä
kuolemasta pitää edelleen puhua.
Arkkipiispan
puhe on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.
Kotimaa24
uutisoi aiheesta näin.
Anja
0 kommenttia:
Lähetä kommentti