![]() |
| Pienen pojan ensimmäinen kuusi... vuosia sitten. |
Juuri äsken lähetin väitöskirjani ensimmäisen osajulkaisun käsikirjoituksen
kielentarkastukseen. Tämänhetkistä olotilaani voi kutsua ennen kaikkea
helpottuneeksi, koska jossain vaiheessa kirjoitusprosessia oli usko sen
valmistumiseen kovalla koetuksella. Etenkin johtopäätösten muodostamisesta oli
tulla naista suurempi haaste, vaikka ne olivat itselle täysin selvät, niiden
muotoileminen tieteelliseksi tekstiksi ei ollutkaan niin yksinkertaista. Ohjaajien
toive johtopäätösten ”kirkastamisesta” aiheutti säännönmukaisesti lievää
epätoivoa, joka oli onneksi kuitenkin ohimenevää laatua. Käsikirjoituksen
lähettämisen myötä olen saavuttanut ne tavoitteet ja tehnyt ne tehtävät tutkimukseni
osalta, joita tälle syksylle olin asettanut. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä,
että voin siirtyä joululomalle!




1 kommentti
Lisää kommentti