Kirje joulupukille

Hei joulupukki,

se on taas se aika vuodesta, jolloin postilaatikkosi pullistelee erilaisia toiveita sisältäviä kirjeitä ja kortteja. Tänä vuonna olenkin ovela ja laitan toiveeni nettiin, sieltä se ei katoa mihinkään ja voit lukea kirjeeni silloin kuin sinulle sopii, kaikessa rauhassa. Samalla kasvaa todennäköisyys, että minua lähellä asuvat apulaisesi näkevät toiveeni, mistä ei koskaan ole haittaa huomioiden sinun kiireisen aikataulusi.

No olenko sitten ollut kiltti tänä vuonna? Hmm… tämä on aina niin hankala kysymys, koska mitä se sitten tarkoittaa se ”kilttiys”, yhdelle yhtä ja toiselle toista. Onko kilttiä olla hiljainen ja myöntyvä ihminen, joka suuremmin pullikoimatta tekee sen mitä häneltä odotetaan? Vai onko se kiltti aikuinen, joka pyrkii edistämään tärkeiksi kokemiaan asioita, vaikka se järkyttäisikin toisinaan yleistä rauhaa tai olisi totuttujen toimintatapojen vastaista? En tiedä.
Mutta tiedän että tänäkin vuonna olen ainakin aidosti (jälleen kerran :) ) pyrkinyt olemaan kiltti sellaisella tavalla, minkä minä kiltteydeksi miellän. Ihan aina en ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, myönnetään. Olen ollut ”ärripurri” ja tuonut mielipiteitäni kiivastikin esiin, vaikkei kukaan ole niitä kysynyt. Edelleenkään en ole oppinut heräämään hyväntuulisena ennen kukonlaulua enkä menemään ajoissa nukkumaan. Kotiini ei ole muuttanut pullan tuoksu, eikä perheeni paidat ole siististi silitettynä kaapissa. Mutta tänäkin vuonna meillä on eletty suuria tunteita ja puhuttu paljon erilaisista asioista. Olen ollut läsnä ja näyttänyt omalla esimerkillä että ihmisen pitää uskoa omiin juttuihinsa ja tehdä ratkaisuja vaikka ne sisältäisivätkin muutoksia, jotka tekevät enemmän tai vähemmän kipeää. Sekin on kiltteyttä… ainakin tavallaan.

Tänä vuonna toivon hitusen luovuutta, etenkin kirjoittamisen suhteen. Aloittamaani tutkimusprosessiin linkittyvään blogiin kirjoittaessani huomaan usein miettiväni kuinka vaikeaa on kirjoittaa tekstejä jotka sisältävät ytimekkäästi asian, mutta ovat silti eläviä ja mielenkiintoisia. Eilen muokkasin sitä osajulkaisua ja pohdin tieteellisen tekstin tuottamisen edustavan toista kirjoittamisen lajia, joka sisältää samat vaatimukset tiiviyden sekä elävyyden suhteen, mutta on kuitenkin erilaista. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla, sen johdosta toivon itselleni lisää kärsivällisyyttä, jotta jaksan harjoitella enkä hermostu vaikka tuloksia ei heti näkyisikään. Eikä tuo kärsivällisyys taida muillakaan elämän alueilla olla haitaksi. Kolmas toiveeni on hitunen enemmän luottamusta siihen, että asiat järjestyvät valitsemallani tiellä. Prosessin alussa kaikki on luonnollisesti vielä avoinna, eikä kukaan voi tietää minne polku johtaa. Epävarmuus kuuluu niin sanotusti näytelmän luonteeseen, rahoitus on selvillä tietylle ajanjaksolle ja paljon riippuu niistä päätöksistä joita itse teen. Ripaus luottamusta voisi olla avuksi tämän epävarmuuden hyväksymisessä sekä sen sietämisessä. On paljon mitä voisin toivoa, mutta koska kohtuus kuuluu osana kiltteyteen, en listaa niitä kaikkia. Tai no, ehkä yhden vielä… Toivoisin kovasti että kuusen alta löytyisi minulle kamera. Sellainen millä saisi hyviä kuvia, joista on iloa vielä vanhanakin. Toki puhelimellani voi ottaa kuvia, mutta niiden laatu ei ole paras mahdollinen, etenkin kun sen linssin suojuksen liima ei sitten sitä Turkin kuumuutta kestänytkään.

Vaikka kirje keskittyy paljon siihen mitä minä toivon ja haluan, on sinun hyvä tietää, että täällä sinua odotetaan jo kovasti. Lasten kanssa kirjoitamme sinulle huomenna perinteisen kirjeen, joka todennäköisesti on paljon konkreettisempi niiden toivomusten suhteen. Viemme kirjeen yhdessä postiin, jonka jälkeen laskemmekin vain päiviä siihen kunnes sinä tulet.

Anja