Tutkijan roolista joulun viettoon.

Pienen pojan ensimmäinen kuusi... vuosia sitten.

Juuri äsken lähetin väitöskirjani ensimmäisen osajulkaisun käsikirjoituksen kielentarkastukseen. Tämänhetkistä olotilaani voi kutsua ennen kaikkea helpottuneeksi, koska jossain vaiheessa kirjoitusprosessia oli usko sen valmistumiseen kovalla koetuksella. Etenkin johtopäätösten muodostamisesta oli tulla naista suurempi haaste, vaikka ne olivat itselle täysin selvät, niiden muotoileminen tieteelliseksi tekstiksi ei ollutkaan niin yksinkertaista. Ohjaajien toive johtopäätösten ”kirkastamisesta” aiheutti säännönmukaisesti lievää epätoivoa, joka oli onneksi kuitenkin ohimenevää laatua. Käsikirjoituksen lähettämisen myötä olen saavuttanut ne tavoitteet ja tehnyt ne tehtävät tutkimukseni osalta, joita tälle syksylle olin asettanut. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että voin siirtyä joululomalle!

Loman ajaksi siirrän tutkijan roolin taka-alalle ja keskityn aivan muihin asioihin. Katsellessani ympärilleni on pakko todeta, että tämä ei tapahdu hetkeäkään liian aikaisin. Jouluun on siis vielä… vain 6 yötä ja valmistelut osaltani ovat aivan alkutekijöissään! Mistähän niitä tonttuja saisi lainattua? 

Liikaa hössötystä ja paniikinomaista sinne tänne sinkoilua välttääkseni, on hyvä pysähtyä ja miettiä, mistä se joulun tunne oikein syntyy. Itseltäni se kumpuaa lapsuuden jouluista, niiden tuoksuista, tapahtumista ja musiikista joka kuului erottamattomasti jouluun. Sen johdosta haluan esitellä teille tämän joululaulun, joka on ollut itselleni erityisen tärkeä lapsesta saakka. Sitä kuunnellessani minun on mahdollista palata ajatuksissani lapsuuteni jouluun, jos suljen silmäni voin melkein nähdä kuinka mummo häärää keittiössä, papan istuessa tuolissaan odottamassa kanssani illan sekä joulupukin saapumista.

Näissä tunnelmissa toivon teille kaikille hyvää Joulunaikaa!

Anja

p.s. Voitte edelleen halutessanne lähettää vastauksia esittämääni kysymykseen hengellisyydestä, seuraavan kerran bloggailen tämän vuoden viimeisenä päivänä.