R. Miettinen piti hyvin mielenkiintoisen alustuksen Suomalaisesta itsemurhasta, joka oli erittäin harvinainen ilmiö vielä esimodernissa Suomessa. Itsemurhien määrä aloitti nopean kasvun 1800-luvun lopulla ja tekotavoissa tapahtui merkittäviä muutoksia 1900 luvulla, jolloin kemialisten valmisteiden sekä aseiden saatavuus parani. Tästä huolimatta hirttäytyminen on edelleen yleinen tapa itsemurhan toteutuksessa. Alustuksessa ilmeni itsemurhaan liittyvän surun luonteen muuttuneen ajan kanssa. Miettinen nosti esiin maallistumisen eräänä selittävänä tekijänä, jälkeenjääneiden huoli vainajan joutumisesta helvettiin väheni. Toisena selittävänä tekijänä nähtiin itsemurhaan liittyvän häpeän väheneminen, minkä johdosta omaisten kokemus oikeudesta surra vainajaa on vahvistunut.
Eräs toinen alustus käsittelikin sisaruksen surua ja siinä selviytymistä itsemurhan jälkeen. S. Inna toi esiin sisaruksen itsemurhan olevan eloonjääneille yksi kriittisimmistä elämäntapahtumista. Sen aiheuttama suru ilmeni hyvin kokonaisvaltaisena voimakkaidentunteiden läpikäymisenä sekä sielun sirpaloitumisena. Oman surunsa lisäksi sisarukset kantoivat usein myös muiden murheita. He jäivät usein yksin suremaan menetystään ja joutuivat näin ollen sivullisiksi surijoiksi. Toisinaan realiteetit myös torjutaan, mikä voi ilmetä esimerkiksi kuoleman syyn vaikenemisena. Tämä vaikeuttaa eloon jääneen sisaruksen selviytymistä, kun taas kokemuksen avoin käsittely on selviytymistä tukevaa. Paitsi että aihetta ei ole paljon tutkittu, on sisaruksen saama tuki usein riittämätöntä sekä huonosti ajoitettua. Alustuksessa todettiin myös että sisaruksen itsemurha antoi eloon jääneelle luvan ratkaista oman elämänsä murheet itsemurhalla. Tämä on ajatuksena sinänsä mielenkiitoinen, ottaen huomioon eloon jääneiden sisarusten oman kokemuksen itsemurhan jälkeisestä surusta ja traumasta.
P. Komulainen oli tehnyt kirjallisuuskatsauksen syöpää sairastavien kokemuksista kuolemaan liittyvistä peloista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Tulosten mukaan pelot kohdistuivat kolmeen eri asiaan; kuoleman lähestymiseen, itse kuoleman tapahtumaan sekä sen seurauksiin. Lähestyvässä kuolemassa pelotti sairauden arvaamattomuus sekä elämän väheneminen. Omien voimien heiketessä pelottikin olla taakkana läheisille. Itse kuolemaan tapahtumana liittyy pelko kivuista sekä epävarmuus siitä, mitä se kuoleminen sitten on tai tarkoittaa. Kuoleman jälkeisiin pelkoihin lukeutuivat huoli omaisista, ajatukset siitä, mitä sille omalle ruumiille tapahtuu sekä se suuri kysymys tuonpuoleisesta ja sen mahdollisesta olemassaolosta. Lisäksi vielä tietoisuus siitä oman minuuden tuhoutumisesta koetaan pelkoa aiheuttavana. Koska pelkojen esiintyvyyteen sekä intensiteettiin vaikuttavat sekä fyysiset että psyykkiset tekijät, voidaan hoidolla saada paljon aikaan sekä edistää potilaan hyvinvointia tässäkin suhteessa. Oireita lievittämällä ja riittävällä tuella voidaan lieventää myös henkilön kokemia pelkoja. Tässä mielestäni jälleen yksi vastaus kysymykseen miksi saattohoitoa tulee kehittää. Neljästä keynote-puheenvuorosta haluan nostaa esiin erityisesti Hautaustoimistojen liiton
Huomenna olenkin jälleen Kuopiossa, jossa suunnittelemme syksyn opetusten ajankohtia ja sisältöjä. Saattaapa olla että puheeksi otetaan myös yksi jos toinenkin kiinnostava projekti, joiden toteuttamista olisi mukava miettiä. Kesän konferenssit ovat varmistuneet, mikä auttaa siinä suunnittelussa. Huomasin eilen Suomalaisen Konkordia-liiton myöntäneen minulle matka-apurahan Erfurtin konferenssiin, minkä johdosta heille suuret kiitokset!
Anja
Mielenkiintoinen reportaasi!
VastaaPoistaKiitos! Kun aiheet ovat mielenkiintoisia, on niistä myös helppo kirjoittaa :)
Poista