Ajatuksesta artikkeliksi

© H.Kallio

Erilaiset artikkelit sekä niiden kirjoittaminen ovat keskeinen osa jokaisen tohtoriopiskelijan arkea. On ihan sama onko suunnitteilla ns. ”nippuväikkäri”, joka koostuu hoitotieteessä vähintään neljästä kansainvälisestä artikkelista ja yhteenvedosta, vai monografia. Molemmissa tapauksissa kirjoittaminen on opiskelijan arkea. Väitöskirjan vaatimusten lisäksi jokaiselle opiskelijalle on varmasti iskostettu mieleen, ettei julkaisematon tulos ole tulos josta voisi keskustella. Joten huolimatta siitä, miten maailmaa mullistavia asioita ja totuuksia se oma tutkimus on tuottanut, niistä ei voi sanoa mitään, ennen kuin ne on kirjoitus- ja arviointiprosessin päätteeksi julkaistu jossain tieteelisessä julkaisussa tai väitöskirjassa. Kärjistetysti voikin kysyä onko mahdollista olla tutkija ilman julkaisuja? Tällainen on tämä maailma ja sen kanssa on jokaisen tieteen tekijän elettävä.

Omissa suunnitelmissani siintää mainittu nippuväikkäri, viralliselta nimeltään artikkeliväitöskirja, joka koostuu neljästä (tai viidestä, riippuen siitä miten tämä vääntö ohjaajien kanssa päättyy). Joten artikkelit ja käsikirjoitukset ovat mielessä jatkuvasti. Ensimmäinen osajulkaisu julkaistiin tässä kuussa, seuraava on parhaillaan kielentarkastuksessa ja kolmas kummittelee jo takaraivossa. Otan tänään tuon kummittelijan käsittelyyn tarkoituksenani kuvata kirjoitusprosessia omalta osaltani. Jokaisella on oma tapansa kirjoittaa, joten tämä ei suinkaan ole se ainoa oikea, eikä välttämättä edes paras tapa edetä, mutta omalla kohdallani se toimii. 

Olen suunnitellut kirjoittavani loppuvuodesta keräämäni määrällisen aineiston eräästä osasta ja ensimmäiseksi mietinkin sitä, millaiseen julkaisuun se sopisi. Ilmiö, jota tuleva artikkeli käsittelee, on eutanasia ja siihen kohdistuvat asenteet, joten jokin etiikan alueen julkaisu on sinänsä luonteva valinta. Seuraava askel on siis tutustua erinäisiin journaaleihin ja niiden kohderyhmiin, tavoitteisiin, impact faktoreihin, JUFO-luokituksiin, hyväksyttyjen käsikirjoitusten osuuksiin, läpimenoaikoihin jne. Tämän prosessin tuloksena minulla on 4-5 mahdollista julkaisua, jotka itse ”rankkaan” omaan tärkeysjärjestykseeni, sen mukaan missä olisi kaikkein mahtavinta nähdä oma artikkeli julkaistuna. Tässä vaiheessa olen yhteydessä ohjaajiin ja pohdin valintojani heidän kanssaan kuunnellen, onko heillä joitain muita ajatuksia julkaisukanavan suhteen. Loppujen lopuksi ”we have a winner” jonka yksityiskohtaisiin kirjoitusohjeisiin tutustun lähemmin ja laadin tiedoston, jonka rakenne vastaa lehden vaatimuksia.

Seuraava vaihe on ainakin itselleni koko prosessin kriittisin, itse kirjoittamisen aloitus. Viimeksi tein sen virheen että kirjoitin tiedoston ylälaitaan artikkelin työnimen ja sen alle sanan ”Introduction” yhdellä tyhjällä välillä erotettuna. Ja sitten… sitten ei tapahtunutkaan mitään pitkään aikaan. Tohtoriopiskeija istui tunteja tuijottaen tyhjää sivua ahdistuen ja turhautuen oikein toden teolla. Tuijotellessani monitorillani vilkkuvaa kursoria mietin miten Introduction-osio houkuttelee ihmisiä lukemaan juuri tämän artikkelin, kuinka siinä myydään se oma aihe lukijalle. Makustelin erinäisiä lauseita sekä sanoja, joilla kuoleman ja eutanasian saisi puettua mahdollisimman houkuttelevaan ja niin… myyvään muotoon. Tunnustan, tämä ylitti kykyni kirjoittajana juuri sillä hetkellä ja ylittää varmasti vielä monta kertaa tulevaisuudessakin. Päivien kuluttua avauduin tilanteesta täällä blogissa ja sain hyviä neuvoja eri tekniikoista joista ”Pomodoro” auttoi jumin purkamisessa. Nyt alkavassa prosessissa yritän tietoisesti välttää tällaisia pohdintoja ja luottaa siihen että hyvin tehty työ myy itsensä ilman sen suurempia krumeluurejakin. Sitä paitsi, olemassa olevaa tekstiä voi muokata myöhemminkin, pääasia on että tekstiä syntyy.

Jossain vaiheessa artikkelin käsikirjoitus on lähetettävä toisille kirjoittajille (yleensä ohjausryhmä) kommentoitavaksi. On ihmisiä, jotka hakevat kommentteja aiemmin, mutta itse kirjoitan yleensä ensimmäisen version kokonaisuudessaan ”valmiiksi” ennen kuin luovutan sen eteenpäin. Ajattelen kokonaisuuden olevan näin helpommin hahmotettavissa. Myös artikkelin ”punaisen langan”, joka alkaa Introductionista ja päättyy Conclusionin lopussa, seuraaminen onnistuu mielestäni näin paremmin. Itselleni se on aina erityinen hetki, kun käsikirjoitus lähtee ensimmäiselle kommenttikierrokselle, olen saavuttanut yhden välietapin. Malttamattoman jään odottamaan miten muut ottavat sen vastaan ja millaisia kommentteja siitä saan.

Riippuen siitä, kuinka monta kanssakirjoittajaa artikkelissa on ja mistä näkökulmasta he artikkelin aihetta lähestyvät, saattavat kommentit olla toisinaan hyvinkin erisuuntaiset. Yksi kiinnittää huomiota ilmaisullisiin seikkoihin, pilkkuihin ja pisteiden paikkoihin. Toinen korostaa sisältöä ja ehdottaa painottamista sieltä tai täältä. Kolmas esittää tarkentavia kysymyksiä, joihin toivoo artikkelin vastaavan, kommentoinnin muotoja on hyvin erilaisia. Tohtoriopiskelija palaa siis jälleen käsikirjoituksen pariin, muokkaa sitä huomioiden saamansa palautteen niin hyvin kuin mahdollista ja lähettää muokatun version uudelleen kommentoitavaksi.

Näitä kommenttikierroksia on lähes aina useita, olen kuullut että jopa artikkelin 15. versio on se, joka vihdoin menee kielentarkastukseen, eli tässä kannattaa olla realistinen. Toisinaan (lue: usein) saman ihmisen kommentitkin saattavat eri kierroksilla olla ristiriitaisia, juuri kun olet muokannut tekstin ”toiveita vastaavaksi” saatkin seuraavalla kierroksella lukea, ettei muokkaamasi kappale toimi tässä muodossa tms. Yleensä kielentarkastukseen lähtevä versio eroaakin huomattavasti siitä ensimmäisestä ja vieläpä positiivisesti. Tässä on minun mielestäni se itse kirjoitusprosessin paras anti, kehityksen näkee prosessin edetessä, oma ajatus aiheesta kirkastuu ja kommentit auttavat lähestymään sitä hyvin erilaisista näkökulmista.

Kommenttikierrosten jälkeen artikkelin käsikirjoitus lähtee kielentarkastukseen, ainakin mikäli kirjoitustyö toteutuu englanniksi kuten omassa tapauksessani. Itse olen päätynyt erääseen englannissa sijaitsevaan toimistoon, joille luotan käsikirjoitusteni editoinnin. Se ei ole ihan halpaa hupia, mutta kokemukseni mukaan maksaa itsensä takaisin prosessin myöhemmässä vaiheessa. Tässä vaiheessa itselläni on jo vähän ”voittaja fiilis”, koska yleensä käsikirjoitus on käytännössä nyt valmis. Kielentarkastuksen jälkeen tarkastan sen lopputuloksen, mikä vaatii toisinaan tarkentavien kysymysten esittämistä ja muokkauspyyntöjä kielentarkastajalle. Tämän jälkeen artikkeli kiertää vielä kerran kaikkien kirjoittajien kautta kysymyksellä voinko lähettää sen tässä muodossa valitsemaani journaaliin arvioitavaksi ja toivottavasti myös julkaistavaksi.

Journaalien arviointiprosessia en tässä kohden avaa, koska se on ihan oman kirjoituksensa arvoinen ja siinä on omat vaiheensa. Usein minulta kysytään, kauanko se vaatii aikaa jotta ajatuksesta tulee julkaistu artikkeli? Se riippuu toki monista seikoista ja myös ihmisen omasta aikataulusta, mutta itse varaudun n. vuoden mittaiseen prosessiin kirjoittamisen alusta siihen hetkeen, jolloin käsikirjoitus on hyväksytty julkaistavaksi. Siihen että artikkeli ilmestyy julkaistuna, paperisena versiona, voi mennä vielä kauemminkin. Tutkimus kehittää tutkijansa kärsivällisyyttä, halusin sitä tai en.

Anja