Puolivuotias blogi

Eilen tuli kuluneeksi päivälleen puoli vuotta siitä kun julkaisin tämän blogin ensimmäisen kirjoituksen, tämä teksti tulee olemaan järjestyksessään 45. eli tasaiseen tahtiin olen blogia päivittänyt. Koska sisälläni asusteleva piiloinsinööri ei kehotuksista huolimatta ole poistunut, on todettava että blogiani on katsottu yhteensä 6479 kertaa ja katsojia on ollut 10 eri maasta, joista eksoottisin ehdottomasti Indonesia (terveisiä vaan kaikille boteille ympäri maailman).  Selkeästi suurin osa katsojista on ollut Suomesta, mikä on hyvin lohdullista minun kannaltani.


Viime viikolla alkoi siis yhden osatutkimuksen aineistonkeruu, joka on käynnissä vielä tämän viikon. En päivittänyt blogia, koska tahdoin tutkimustiedotteen olevan näkyvillä. Samalla minulla oli mahdollisuus pohdiskella sosiaalista mediaa tieteellisen tutkimuksen yhteydessä. Kipinän pohdinnalle antoi kirjoitus: ”Tutkijan roolit somessa:tiedottaja, korjaaja, tarinankertoja, puffaaja”, johon törmäsin jossain vaiheessa.

En päässyt tekstissä kovinkaan pitkälle, ennen kuin huomasin lähteneeni ”soitellen sotaan” blogia avatessani. Myönnän auliisti etten ollut näin systemaattisesti tai syvällisesti pohtinut blogini perimmäistä päämäärää enkä tehnyt analyysiä kohdeyleisöstäni ennen kuin bloggaamisen aloitin. Tavoitteena oli (ja on edelleen) eräänlaisen tutkimuspäiväkirja-tyyppisen blogin kirjoittaminen, jossa kiinnostuneet voivat seurata yhtä matkaa tieteen tiellä. Ei minulla ollut tarkkaa kuvaa siitä, minkälaisia ihmisiä tämä matka kiinnostaa, pohdin joukossa olevan aivan tavallisia ihmisiä, jotka ovat joskus miettineet miten väitöskirjan teko ylipäätään etenee. Tietenkin ajattelin tavoittavani myös ne, joita kuolema ja eutanasia aiheina kiinnostavat, sekä toisia tohtoriopiskelijoita / tutkijoita jotka ehkä voisivat samaistua yhteen jos toiseenkin kirjoitukseeni tai tutkimuksen vaiheeseen. 

Nyt kun olen asiaa enemmän ajatellut, oman kokemuksen sekä erinäisten artikkelien tukemana on todettava että lähestymiseni oli suhteellisen sinisilmäinen ja osoitti sen ettei minulla ollut sellaista tuntemusta sosiaalisesta mediasta kuin ehkä kuvittelin. Tekisinkö jotain toisin, jos nyt aloittaisin kaiken uudelleen? Tuskin. Tavoitteeni on edelleen kirjoittaa omannäköisiäni tekstejä, joiden sisältö sekä kiinnostavuus varmasti vaihtelevat lukijasta riippuen. Aion edelleen kertoa siitä miten prosessi etenee, ”hehkuttaa häpeättömällä riemulla” onnistumisia mutta kirjoittaa myös pettymyksistä sekä asioista/tapahtumista jotka matkan varrella mietityttävät. Haluan omalta osaltani tehdä tiedettä avoimeksi kaikille ja näyttää että tieteeseen mahtuu monta puolta ja erilaisia näkemyksiä. Ei voi, eikä ole olennaista se onko näkemysten kanssa samaa mieltä, olennaista on se että ne ovat perusteltavissa. Perusteluihin taas tarvitaan tiedettä ja sen tuottamaa tietoa.

Mikäli joku pohtii osaltaan oman blogin / tiedeblogin avaamista, suosittelen tutustumista Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen tutkijoiden vinkkeihin sivustolla ”Tiedeviestintä – opas tutkijoille”.  Sivustolle on koottu monia pohtimisen arvoisia asioita tieteeseen liittyvän viestinnän eri aspekteista, joita mielestäni voi soveltaa myös muuhun viestintään.  Niistä olisi varmasti ollut minulle apua, vaikka lopputulos ei olisi juurikaan erilainen. 

 

Sivustolla todetaan mielikuvien, joita tutkijaan liitetään, olevan olennainen osa osallistumista ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Tämä on varmasti totta ja sen merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa. Itse toivoisin herättäväni mielikuvan ihmisestä, joka on helposti lähestyttävä ja aito. Ehkä tämä olisi eräs mahdollisuus kehittää blogiani nykyisestä tiedottavasta enemmän keskustelua herättäväksi tai siihen rohkaisevaksi, haastavasta aiheesta huolimatta.

Anja