Tarvitaanko Suomessa saattohoitolaki?

Helmikuun 18. päivänä avautui saattohoitolakiin liittyvä kansalaisaloite, jonka on tähän päivään mennessä allekirjoittanut 1072 henkilöä. Kansalaisaloitteen mukaan ”tarvitsemme lainsäädännön, joka takaa kaikille kuolemaa lähestyville ihmisille hyvän oirehoidon, tarvittavan tuen sekä mahdollisuuden rauhalliseen ja kärsimyksettömään kuolemaan. Tämän toteutuminen edellyttää myös saattohoitoon osallistuvan ammattihenkilöstön koulutuksen tehostamista.”  Tämän kansalaisaloitteen kohdalla keräys päättyy 18.8.2014.

Vaikka kannatan kansalaisaloitetta, kuten muitakin kuolevan ihmisen hoitoa parantavia tekijöitä, jäin miettimään tuoko mahdollinen uusi laki ratkaisua vallitsevaan tilanteeseen? Kysyn itseltäni mitä sellaista se sisältäisi, mistä ei olisi olemassa olevia säädöksiä? Esimerkiksi perustuslaissa säädetään yhdenvertaisuudesta (6§) sekä todetaan että ”Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen” (22§) Terveydenhuoltolain tarkoituksena (2§) on mm. ”toteuttaa väestön tarvitsemien palvelujen yhdenvertaista saatavuutta, laatua ja potilasturvallisuutta” ja ” vahvistaa terveydenhuollon palvelujen asiakaskeskeisyyttä” Samaisen lain 10§ säätää palveluiden saavutettavuudesta sekä yhdenvertaisesta saatavuudesta. Ihmisen oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja siihen liittyvään kohteluun on kirjattu myös lakiin potilaan asemasta ja oikeuksista (3§). 

Tahdon tällä osoittaa että saattohoitoon sovellettavia säädöksiä on olemassa, vaikka saatavuus sekä hoidon laatu ovat edelleen valitettavasti sattumanvaraisia, eivätkä suinkaan yhdenvertaisia. Jaan näkemyksen siitä, että saattohoidon parantamiseksi ”jotain on tehtävä” hyvin nopealla aikataululla. Onko jälleen uusi laki jo ennestään valtavassa lakiviidakossa paras mahdollinen ratkaisu vai hukkuuko mahdollinen saattohoitolaki muiden lakien joukkoon ilman mainittavaa muutosta todellisessa tilanteessa? Vai olisiko sen julkisen vallan ehkä viimein aika turvata eri säädösten, perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen saattohoidossa ilman uusia lakeja?

Terveydenhuoltolaki on ”sattuneesta syystä” hyvin lähellä omaa ammattikenttääni. Lain 8§:n mukaan ”terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Toiminnan on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua”. Tämä sisältää jo itsessään omasta mielestäni vaatimuksen henkilöstön koulutukseen sekä tarvittaessa sen tehostamiseen.  Valviraan tulleiden, saattohoitoa koskevien, kanteluiden keskeisinä moitteina ovat olleet mm. tiedon saannin vähäisyys, potilaan puutteellinen kivunhoito sekä nestehoitoon kohdistuvat erimielisyydet. Kiinnittämällä huomiota näihin saattohoidon osa-alueisiin on näkemykseni mukaan mahdollista parantaa hoidon laatua huomattavasti. Käypä hoito – suositus vuodelta 2012 antaa ohjeet moniin kuolevan potilaan oireisiin sekä vastaa terveydenhuoltolain säädöstä toiminnan perusteista. Myös Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut suosituksia saattohoidosta 2010, ETENE on tarkastellut saattohoidon suunnitelmia ja toteutusta Suomessa vuosina 2001, 2009 ja 2012. Edellisistä ilmenee terveydenhuollon henkilöstön koulutuksen merkitys eriarvoisuuden vähentämisessä, niin hoidon tason kuin osaltaan myös saatavuuden osalta.

Kuoleman ja kuolevan potilaan saaman hoidon tuominen esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa on erittäin hyvä ja kannatettava asia, oli se sitten yhteisvastuukeräyksen tai kansalaisaloitteen muodossa. Hienoa on huomata se, että yhteiskunnassa on valmiutta käydä tätä keskustelua koska se antaa toivoa vallitsevan tilanteen muuttumisesta parempaan suuntaan. Tulisi silti pohtia, voiko jo olemassa olevien säädösten toteutumisen tehostetulla valvonnalla sekä tiedon paremmalla hyödyntämisellä aikaan saada samoja tuloksia (nopeammin?) kuin uuden lain laatimisella.

Anja