Uusi viikko, vanhat "kujeet"

Tammikuun viimeisellä viikolla apurahahakemusten jättö on usean tutkijan päätehtävä, kuten myös minunkin. Hakemusten viimeistelyä, mikä tarkoittaa kirjoitettujen lauseiden hiomista ja ohjeiden tarkistusta, ihan kuin niitä ei olisi muka jo kolmeen kertaan aiemminkin tarkistanut. Paikallinen posti iloitsee, kun sinne kantaa enemmän tai vähemmän viime tipassa kirjeitä, jotka lähtevät pikana eteenpäin. Yleensä tämä on se hetki, jolloin kaikki mahdolliset vastoinkäymiset tulevat eteen, tulostimesta loppuu muste, lapset sairastuvat tai itselle iskee kunnon flunssa. Katsotaan mitä tuleman pitää. Mielenkiinnon ylläitämiseksi helmikuussa on vielä hakuja avoinna, joten saman stressin voi kokea uudelleen parin-kolmen viikon kuluttua.



Keskiviikkoon mennessä minun on tarkoitus lähettää myös tutkimuseettiseen toimikuntaan vaadittava hakemus liitteineen kaikille ohjaajilleni hyväksyntää varten. Materiaalin viimeinen jättöpäivä on 6.2. jotta se ehtii seuraavan kokouksen käsiteltäväksi. Tässä vaiheessa itselläni on hieman ”paranoidi” olotila, jos rehellisiä ollaan. Suunnitelmaa on siis hiottu toukokuusta 2013 lähtien, mutta nyt kun se on ns. ”valmis” (ainakin tutkimuseettistä lausuntoa ajatellen) huomaan tarkastelevani sitä, jos mahdollista, entistäkin kriittisemmin ja etsiväni sieltä seikkoja, joita en ole osannut huomioida tai ajatella. Mietin voisinko tehdä joitain asioita toisin, paremmin tai tehokkaammin?

Facebookin joulukuussa muuttuneet käytänteet julkaisujen näkyvyyden suhteen ovat saaneet minut lähes hermostumisen partaalle. Vaikka sivustani tykkää lähes 60 ihmistä, mistä olen iloinen, julkaisujen näkyvyys on ollut viime aikoina 5-30 ihmistä, eli käytännössä niitä ei ole näytetty edes kaikkien tykkääjien etusivulla. Tämä lisää tietenkin haastetta ja tarkoittaa sitä, että maksullista markkinointia aineiston keruuvaiheessa täytyy todennäköisesti tehdä enemmän kuin olin ajatellut, mikä tietenkin on myös Facebookin ylläpitäjien taka-ajatus toteutetuissa muutoksissa. Twitterissä seuraajieni lukumäärä on kasvanut tasaisesti, tällä hetkellä 73 henkilöä on päättänyt seurata tutkimusprosessin etenemistä. Olen tästä erityisen iloinen koska se osoittaa että valitut kanavat sekä tyyli ovat oikean suuntaiset. 

Tänään olin ulkoiluttamassa koiriamme esikoiseni kanssa. Hän on äitinsä tavoin erittäin ”kommunikatiivinen” ihminen ja niinpä matka taittui hänen pulputtaessaan tasaisen iloisesti. Siinä kulkiessamme hän katsoi minua tarkasti ja kertoi että seuraavan kerran kun hän puhaltaa syntymäpäiväkakun kynttilät, hän aikoo toivoa että meidän perheemme olisi kuolematon. Tunnustan että oli ihan pakko rykäistä ja kysyä että miksi tällainen toive. Kuulin elämän olevan niin kivaa että on turha antaa kuoleman pilata sitä. Matka jatkui eteenpäin ja siinä kävellessäni huomasin miettiväni että vaikka toiveen peruste onkin mitä parhain, on minulla nähtävästi työtä tutkimusaiheeseeni liittyen ihan omalla kotiovellanikin… 

Anja

0 kommenttia:

Lähetä kommentti