Tutkimusprosessi etenee...

Iltalukemista

Alkuvuoden blogikirjoitukset ovat keskittyneet kuolemaan ja saattohoitoon pitkälti mediassa olleiden kirjoitusten johdosta.  Eutanasiaan liittyen nostan tänään esiin Potilaan lääkärilehden artikkelin ”Mihin meidän Eino kuoli?”. Mielestäni se tuo esiin yhden näkökulman joka on esitetty neutraalilla, keskustelua edistävällä tavalla.  Keskustelua ovat herättäneet myös Yhteisvastuukeräyksen julisteet. Viime perjantain Stradassa oli n. 7 minuutin juttu aiheesta, joka sisälsi myös muutaman kuvan kyseisistä julisteista. Ovathan ne vaikuttavia ja pysäyttäviäkin, mutta itse en kokenut niitä pelottaviksi tai jollain tavalla epäsovinnaisiksi. Millaisia ajatuksia ne teissä herättävät?

Tutkimusprosessissa olen aktiivisesti työskennellyt ensimmäisen osajulkaisun sekä tutkimussuunnitelman parissa. Tieteelliseen julkaisuun suunnitellun artikkelin kirjoittaminen ei ollut lainkaan niin ”yksinkertaista” kuin olin ehkä hiukan ”yltiöoptimistisesti” ajatellut. Kirjoitusprosessi alkoi elokuussa ja koska aineisto on hyvin tuttu, tekstiä syntyi mukavaan tahtiin. Halusin kaiken mahtuvan yhteen artikkeliin, mikä on tietenkin mahdotonta koska rajalliseen sanamäärään pitää mahtua myös sellaisia asioita kuin tutkimuksen tausta ja kuvaus aineiston keruusta. Tekstin tiivistämisen merkitys tuli siis itselleni tutuksi kirjoitusprosessin alusta asti. Koska optimaalisessa tilanteessa, jossa itse katson tällä hetkellä olevani, tutkija kirjoittaa itselleen läheisestä aiheesta on hänen ja aineiston välillä tietynlainen ”tunneside”. Omalla kohdallani tämä ilmeni rajausten hankaluutena, oli hirveän vaikeaa jättää osia pois, koska omasta mielestäni kaikki on keskeistä ja tärkeää. Tässä kohdassa ohjaajista ja kanssakirjoittajista on suuri apu, heiltä saadut kommentit ja mielipiteet auttoivat rajausten tekemisessä. Tosin täytyy myöntää että ei se ensimmäinen reaktio kaikkiin kommentteihin aina ollut se positiivisin, toisinaan piti hetki miettiä ennen kuin sen perimmäinen merkitys tuli itselleni selväksi. Sisällön rajausten jälkeen huomio kiinnittyi sitten sanavalintoihin ja käytettyihin ilmaisuihin, joita hioin tovin jos toisenkin. Koska artikkeli suunnattiin kansainväliseen julkaisuun, kirjoituskielenä oli englanti. Pohdin jälleen pitkään kuinka eri tavoin me voimme saman sanan ymmärtää, etenkin vieraan kielen kohdalla. Vivahde-erojen tunnistaminen on haastavaa, varsinkin kun englantini on vasta kolmanneksi vahvin kieleni. Tarkistaessani huomasin sujauttaneeni tekstiin saksankielisiä sanoja ja lauseita, jotka sitten käänsin englanniksi. Kielentarkastuksen jälkeen artikkeli oli valmis lähetettäväksi valittuun julkaisuun arviointia varten. Lähetin sen tammikuun kahdeksantena päivänä lehteen, seuraavan viikon katsoin joka päivä onko sen ilmoitettu status muuttunut. Vaikka minulle oli sanottu että siinä kestää viikkoja, se oli itselle niin jännittävää että tarkistettavahan se oli. Viime päivinä en ole ehtinyt artikkelin tilaa seurata, mutta tänään katsoessani se oli muuttunut. Eli sitä ei ainakaan suoriltaan ole hylätty, mikä taisi olla pahin pelkoni. Nyt voin jännittää seuraavat viikot / kuukaudet sitä, millaista palautetta lehdestä saan.

Eilen olin Kuopiossa ohjauskeskustelussa, jossa keskeisin sisältö oli tutkimussuunnitelma. Yhdeksän kuukauden työn jälkeen, olen erittäin iloinen voidessani kertoa että se on muutamaa pientä muutosta vaille valmis lähetettäväksi tutkimuseettiseen toimikuntaan lausuntoa varten. Tämä on merkittävä etappi, koska toimikunnan lausunnon jälkeen voin aloittaa suunnitelman toteutuksen, eli esitestaamaan lomakkeita ja keräämään aineistoa. Tutkimuseettisen toimikunnan kokous, johon oman suunnitelmani lähetän, on helmikuun 20. päivä ja jos kaikki menee hyvin, niin esitutkimukset ovat käynnissä jo maaliskuun aikana!

Tammi-helmikuun aikana on jälleen mahdollisuus hakea apurahaa eri tahoilta. Itselleni tämä tarkoittaa seitsemän hakemuksen kirjoittamista ja tarvittavien liitteiden hankintaa/laadintaa. Tammikuussa tulee tieto myös HTTS:n konferenssiin jättämäni tiivistelmän kohtalosta, jota tietenkin odotan mielenkiinnolla. Eli paljon erilaisia tehtäviä ja tapahtumia on tiedossa. Jotta työt eivät loppuisi kesken, olemme remontoineet työhuonettamme, joka alkaa olla sähköjä vaille valmis. Uudessa työhuoneessa on sitten mukava kirjoittaa ja täyttää hakemuksia. Tapetin alta paljastui pala sanomalehteä, joka osoitti että lähimmäisistä on kannettu huolta jo vuosikymmeniä sitten, vaikka ajat ovat olleet hyvin erilaiset. Tästä ”löydöstä” tuli itselleni hyvä mieli.

Anja