Iltalukemista |
Tutkimusprosessissa olen aktiivisesti työskennellyt ensimmäisen
osajulkaisun sekä tutkimussuunnitelman parissa. Tieteelliseen julkaisuun
suunnitellun artikkelin kirjoittaminen ei ollut lainkaan niin ”yksinkertaista”
kuin olin ehkä hiukan ”yltiöoptimistisesti” ajatellut. Kirjoitusprosessi alkoi
elokuussa ja koska aineisto on hyvin tuttu, tekstiä syntyi mukavaan tahtiin.
Halusin kaiken mahtuvan yhteen artikkeliin, mikä on tietenkin mahdotonta koska
rajalliseen sanamäärään pitää mahtua myös sellaisia asioita kuin tutkimuksen tausta
ja kuvaus aineiston keruusta. Tekstin tiivistämisen merkitys tuli siis
itselleni tutuksi kirjoitusprosessin alusta asti. Koska optimaalisessa
tilanteessa, jossa itse katson tällä hetkellä olevani, tutkija kirjoittaa
itselleen läheisestä aiheesta on hänen ja aineiston välillä tietynlainen ”tunneside”.
Omalla kohdallani tämä ilmeni rajausten hankaluutena, oli hirveän vaikeaa
jättää osia pois, koska omasta mielestäni kaikki on keskeistä ja tärkeää. Tässä
kohdassa ohjaajista ja kanssakirjoittajista on suuri apu, heiltä saadut
kommentit ja mielipiteet auttoivat rajausten tekemisessä. Tosin täytyy myöntää
että ei se ensimmäinen reaktio kaikkiin kommentteihin aina ollut se
positiivisin, toisinaan piti hetki miettiä ennen kuin sen perimmäinen merkitys
tuli itselleni selväksi. Sisällön rajausten jälkeen huomio kiinnittyi sitten
sanavalintoihin ja käytettyihin ilmaisuihin, joita hioin tovin jos toisenkin. Koska
artikkeli suunnattiin kansainväliseen julkaisuun, kirjoituskielenä oli
englanti. Pohdin jälleen pitkään kuinka eri tavoin me voimme saman sanan
ymmärtää, etenkin vieraan kielen kohdalla. Vivahde-erojen tunnistaminen on
haastavaa, varsinkin kun englantini on vasta kolmanneksi vahvin kieleni. Tarkistaessani
huomasin sujauttaneeni tekstiin saksankielisiä sanoja ja lauseita, jotka sitten
käänsin englanniksi. Kielentarkastuksen jälkeen artikkeli oli valmis
lähetettäväksi valittuun julkaisuun arviointia varten. Lähetin sen tammikuun
kahdeksantena päivänä lehteen, seuraavan viikon katsoin joka päivä onko sen
ilmoitettu status muuttunut. Vaikka minulle oli sanottu että siinä kestää
viikkoja, se oli itselle niin jännittävää että tarkistettavahan se oli. Viime
päivinä en ole ehtinyt artikkelin tilaa seurata, mutta tänään katsoessani se
oli muuttunut. Eli sitä ei ainakaan suoriltaan ole hylätty, mikä taisi olla
pahin pelkoni. Nyt voin jännittää seuraavat viikot / kuukaudet sitä, millaista
palautetta lehdestä saan.
Eilen olin Kuopiossa ohjauskeskustelussa, jossa keskeisin
sisältö oli tutkimussuunnitelma. Yhdeksän kuukauden työn jälkeen, olen erittäin
iloinen voidessani kertoa että se on muutamaa pientä muutosta vaille valmis
lähetettäväksi tutkimuseettiseen toimikuntaan lausuntoa varten. Tämä on
merkittävä etappi, koska toimikunnan lausunnon jälkeen voin aloittaa
suunnitelman toteutuksen, eli esitestaamaan lomakkeita ja keräämään aineistoa.
Tutkimuseettisen toimikunnan kokous, johon oman suunnitelmani lähetän, on
helmikuun 20. päivä ja jos kaikki menee hyvin, niin esitutkimukset ovat käynnissä
jo maaliskuun aikana!
Tammi-helmikuun aikana on jälleen mahdollisuus hakea
apurahaa eri tahoilta. Itselleni tämä tarkoittaa seitsemän hakemuksen
kirjoittamista ja tarvittavien liitteiden hankintaa/laadintaa. Tammikuussa
tulee tieto myös HTTS:n konferenssiin jättämäni tiivistelmän kohtalosta, jota
tietenkin odotan mielenkiinnolla. Eli paljon erilaisia tehtäviä ja tapahtumia
on tiedossa. Jotta työt eivät loppuisi kesken, olemme remontoineet
työhuonettamme, joka alkaa olla sähköjä vaille valmis. Uudessa työhuoneessa on
sitten mukava kirjoittaa ja täyttää hakemuksia. Tapetin alta paljastui pala
sanomalehteä, joka osoitti että lähimmäisistä on kannettu huolta jo
vuosikymmeniä sitten, vaikka ajat ovat olleet hyvin erilaiset. Tästä ”löydöstä”
tuli itselleni hyvä mieli.
Anja
0 kommenttia:
Lähetä kommentti