Mitä on hengellisyys?

Hengellisyys on sana, jota nykyisin käytetään paljon eri yhteyksissä. Sitä voidaan Wikipedian tapaan kuvata viittamaan ”äärimmäiseen tai materiattomaan todellisuuteen, sisäiseen polkuun joka mahdollistaa yksilön sisäisen voiman löytämisen tai syvimpien arvojen ja merkityksen, jonka mukaan ihmiset elävät.” Hengellisyydellä voidaan myös tarkoittaa ihmisen maailmankatsomusta, joka voi mutta ei välttämättä perustu uskontoon.  Monista lukemistani kuvauksista huolimatta minulle on jäänyt epäselväksi, mitä se hengellisyys konkreettisesti yksittäiselle ihmiselle tarkoittaa.


Tutkiessani kuolemaa ja eutanasiaa hengellisyys on asia, joka on otettava huomioon tutkimuksen eri vaiheissa. En voi laatia kyselylomaketta, jolla mittaan asenteita tai käsityksiä kuolemasta tai eutanasiasta ilman että esittäisin kysymyksiä vastaajan hengellisyydestä. Vastaajan täytyy kuitenkin ymmärtää kysymykseni, jotta hän voi vastata siihen. Joten minun täytyy pystyä kuvaamaan hengellisyys sanoin, jotka ymmärretään ja jotka muodostavat mielekkään kuvan siitä hengellisyydestä, johon kysymykseni kohdistuu.

Tästä syystä esitän tämän kysymyksen teille, jotka luette blogiani. Olisin erittäin iloinen, mikäli vastaisitte minulle kysymykseen: 
Mitä mielestäsi on hengellisyys? 

Vastata voitte joko käyttämällä blogin oikeassa laidassa olevaa ”Ota yhteyttä”-lomaketta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kysytutkimuksesta@gmail.com Vastata voi luonnollisesti nimettömänä, mutta laittakaa viestiin mukaan ikänne ja sukupuolenne jotta voin pohtia niiden merkitystä, mikäli vastauksia tulee riittävästi. Kerään vastauksia kaksi viikkoa, eli 27.12 asti, ennen kuin analysoin ne.  Luonnollisesti kirjoitan tuloksista myös täällä blogissa ensi vuoden alussa. 

Kiitos jo etukäteen!
Anja

P.s. Tämän kirjoituksen saa jakaa =)

2 kommenttia: Leave Your Comments

  1. Mielestäni hengellisyys on läsnä jokaisen ihmisen elämässä kaikkina sen hetkinä. Onnellisuuden tavoittelu ja pyrkiminen hyvään (hyvät teot, muiden auttaminen ja huomioiminen) ovat eräällä tapaa "tietoisempaa" hengellisyytä - olkoon motivaationa henkilökohtainen usko tai mikä tahansa asiaa edesauttava tunne. Ihminen, joka hyväksyy itsensä ja vapaan tahtonsa mukaisen kohtalon, eli ihminen, joka on sinut elämänsä kanssa (ainakin suurimman osan ajasta), on saavuttanut hengellisyyden tavoitteen. Hengellisyys on tasapainoa, jolloin ihminen rohkeasti toteuttaa omia arvojaan eikä koe ristiriitoja sen suhteen sekä tuntee elävänsä totuudenmukaista elämää vailla kahlitsevaa häpeää.

    VastaaPoista
  2. Lyhyesti ja konkreettisesti:
    ninulle hengellisyys merkitsee uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan.
    Nainen 64v.

    VastaaPoista