Kuinka paljon on tarpeeksi?

Trvehdys maailmalta! Leuvenissa viikko on ollut lämmin, joskin itse olen viettänyt aikani pääsääntöisesti sisätiloissa, joko toimistolla tai sitten omassa huoneessa. Tietokoneen äärellä, kuinkas muutenkaan. Välillä olen tuijotellut hajamielisenä suuresta ikkunasta talojen kattoja ja kauempana siintävää kirkon tornia. Vastapäisen talon ikkunasta olen seurannut remontin etenemistä, alkuviikosta paklasivat seiniä kovalla vauhdilla ja nyt näyttävät vetävän väriä pintaan suurilla vedoilla. Eli ihanan arkisia tapatumia yliopiston tutkijankammarissa, jonka kulttuuri eroaa totutusta.
11.12.15
Kirjoitus on julkaistu:

11.12.15

hyväpahakuolema

Tunnisteet:

,

Jakamalla annat hyvän kiertää!

Etiikkaa intensiivisesti


Edelliset päivät ovat kuluneet elämän suurten kysymysten äärellä. Osallistuin tiistaista perjantaihin kestävään etiikan intensiivikurssiin, joka nimensä mukaisesti oli erittäin intensiivinen. Kurssi pidettiin Leuvenissa, katolisen yliopiston toimesta. Osallistujat olivat eri puolilta maailmaa matkustaneita lääkäreitä, sairaanhoitajia, pappeja sekä eri alojen opiskelijoita, joiden opinnot liittyivät tavalla tai toisella etiikkaan.

6.12.15
Kirjoitus on julkaistu:

6.12.15

hyväpahakuolema

Tunnisteet:

, ,

Jakamalla annat hyvän kiertää!

Eutanasian hyväksyntä ei tarkoita valmiutta osallisuuteen

Palaanpa jälleen eutanasiasta käytävään keskusteluun ja tarkemmin siihen suorittajan rooliin, mikäli se olisi laillista. Olen ollut huomaavinani keskustelun painottuvan itse eutanasian hyväksynnän ympärille. Kiinnostus siihen, kuinka moni suhtautuu eutanasiaan myönteisesti, on suuri mikä on keskustelun herättämisen kannalta hyvä asia. Samoin nostetaan esiin seikkoja, jotka puhuvat joko eutanasian puolesta tai sitä vastaan. Vähemmälle huomiolle jää pohdinta siitä, kuka eutanasian suorittaa, mikäli se olisi mahdollista? Tiedän, että vakiovastaus tähän on "lääkäri." Vieläkin vähemmän käsitellään kenties kysymystä siitä, tarkoittaako ihmisen hyväksyvä asenne eutanasiaa kohtaan automaattisesti myös valmiutta osallistua sen suorittamiseen?
27.11.15
Kirjoitus on julkaistu:

27.11.15

hyväpahakuolema

Jakamalla annat hyvän kiertää!

Kuolemantutkimuksen trendeistä

Turuilla ja toreilla kierrellessäni minulta on usein kysytty mitä kuolemantutkijat pääsääntöisesti tutkivat? Kuolemaa tietenkin, mutta toisaalta sitä voi lähestyä niin monella tavalla, ettei minulla ole tähän asti ollut antaa tähän kysymykseen kovinkaan kattavaa vastausta. Vaan nyt on tilanne toinen, ainakin erilainen. Tehdessäni hakuja viimeisinpää käsikirjoitustani varten, löysin artikkelin, jossa analysoidaan julkaisujen ”Omega” sekä ”Death Studies” artikkeleita vuosien 1991–2010 välillä. Kirjoittajat analysoivat yhteensä 1554 artikkelia, joiden kirjoittajien määrä oli 3425 henkilöä. Artikkelit jaettiin sisältönsä mukaan yhdeksään eri luokkaan, jotka kuvaavat erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä. Koska kyseisiä julkaisuja voidaan pitää tanatologian pääjulkaisuina, analyysin tulosten perusteella on mahdollista antaa vastaus yllä olevaan kysymykseen.

20.11.15
Kirjoitus on julkaistu:

20.11.15

hyväpahakuolema

Tunnisteet:

, ,

Jakamalla annat hyvän kiertää!

Saksassa keskusteltiin kuolinavusta

Viime viikon perjantai oli Saksassa omalla tavallaan historiallinen päivä. Liittopäivät (eli parlamentti) keskusteli avustetun itsemurhan oikeudellisista raameista, äänestettävänä edustajilla oli useampi lakiesitys ja ehdotus. On selvää että maassa, jossa historian painolastia kannetaan edelleen kuolinapu herättää voimakkaita tunteita, eri tavoin kuin esimerkiksi meillä Suomessa. Lehtitietojen mukaan keskustelu kesti yhteensä 135 minuuttia, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisella puhujalla oli 5 minuuttia kantansa esittämiseen. Puhemies joutuikin kehottamaan useampaa puhujaa tiivistämään sanomaansa, mikä ei sinänsä ole yllättävää.

11.11.15
Kirjoitus on julkaistu:

11.11.15

hyväpahakuolema

Jakamalla annat hyvän kiertää!