Eutanasian hyväksyntä ei tarkoita valmiutta osallisuuteen

Palaanpa jälleen eutanasiasta käytävään keskusteluun ja tarkemmin siihen suorittajan rooliin, mikäli se olisi laillista. Olen ollut huomaavinani keskustelun painottuvan itse eutanasian hyväksynnän ympärille. Kiinnostus siihen, kuinka moni suhtautuu eutanasiaan myönteisesti, on suuri mikä on keskustelun herättämisen kannalta hyvä asia. Samoin nostetaan esiin seikkoja, jotka puhuvat joko eutanasian puolesta tai sitä vastaan. Vähemmälle huomiolle jää pohdinta siitä, kuka eutanasian suorittaa, mikäli se olisi mahdollista? Tiedän, että vakiovastaus tähän on "lääkäri." Vieläkin vähemmän käsitellään kenties kysymystä siitä, tarkoittaako ihmisen hyväksyvä asenne eutanasiaa kohtaan automaattisesti myös valmiutta osallistua sen suorittamiseen?

Eutanasiallahan tarkoitetaan aktiivista tekoa toisen ihmisen elämän päättämiseksi hänen omasta pyynnöstään. Eli kuolevan oman tahdon ja pyynnön lisäksi tarvitaan toinen henkilö (yleensä lääkäri) joka pyytäjän elämän sitten päättää. Eli tässä mielessä se valmius osallisuuteen eutanasian suorittamisessa on hyvinkin oleellista jotta eutanasia ylipäätään voi toteutua.

Tämän vuoden kesäkuussa kirjoitin Saksalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan kuolemaan johtavissa sairauksissa 46.7% vastanneista sairaanhoitajista sekä 32.1% lääkäreistä ilmaisivat hyväksyvänsä eutanasian potilaan pyynnöstä. Nyt kaksi viikkoa sitten julkaistiin samojen tutkijoiden, samaan aineistoon (mitä suurimmalla todennäköisyydellä) perustuva artikkeli, jossa tarkasteltiin vastaajien halukkuutta suorittaa eutanasia. Ja kas vain, nyt emme puhu lähellekään samoista prosenttiluvuista. Kuolemaan johtavaa sairautta sairastavien potilaiden kohdalla 7.1% vastanneista lääkäreistä ja 4% sairaanhoitajista ilmaisi olevansa valmiita osallistumaan eutanasian toteuttamiseen.

Tilanne on samankaltainen myös meillä Suomessa. Helmikuussa kirjoitin suomalaislääkäreiden eutanasia-asenteista, jotka ovat muuttuneet myönteisimmiksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Eutanasian laillistamisen kannatus oli lääkäreiden keskuudessa noussut vuoden 2003 luvusta 29.4% huomattavasti, ollen 2013 jo 45.7% Mutta kun tarkastellaan heidän valmiuttaan eutanasian toteutukseen, mikäli se olisi laillista, käy ilmi, ettei tämä kannatus ole muuttunut juuri lainkaan. Vuonna 2003 valmiutensa ilmaisi 20.9% vastaajista kun 2013 vastaava luku oli 22.7%. Ero hyväksynnän ja valmiuden välillä ei aiemmin välttämättä ollut huomattava, mutta kun tarkastellaan uusimpia lukuja, on ero jo selkeä.

Tämä ero näiden kahden asian välillä nousee esiin myös tutkimuksissa, jotka on toteutettu eutanasian sallivissa maissa, niin lääkäreiden kuin hoitohenkilöstönkin osalta. En edelleenkään epäile sitä, etteikö toteuttajia löytyisi, mikäli eutanasia laillistettaisiin, haluan vain nostaa esiin sen, ettei hyväksyntä tarkoita halukkuutta osallistumiseen.

Tämä tukee myös ajatusta siitä, että moni asia on helpompi hyväksyä jos ne ovat kauempana omasta elämästä ja ympäristöstä. Ajatus tuntemattomasta henkilö X:stä, joka kärsii sietämättömistä kivuista ja jonka elämä on joka tapauksessa päättymässä hyvin pian, haluaa kuolla eutanasian seurauksena, on aivan erilainen, kuin samassa tilanteessa olevasta ystävästä saati sitten oma perheen jäsenestä.

Uskallan myös väittää että on helpompi hyväksyä eutanasia, jonka suorittaa ”joku muu” kuin sellainen, jossa itse on osallisena, joko ”ruiskun toisessa päässä” tai pitämässä kuolevaa kädestä. Jälleen kaksi tilannetta, jotka ovat täysin erilaisia. Mielestäni molempia tulisi kuitenkin miettiä, koska mikäli eutanasia haluttaisiin laillistaa, tulisi muistaa se, että jokaiseen oikeuteen sisältyy myös velvollisuus. Kärjistetty kysymys kuuluukin, tarkoittaisiko oikeus eutanasiaan samalla velvollisuutta osallisuuteen toisen ihmisen kohdalla?

Anja

Lähde: 

Zenz J, Tryba M & Zenz M. 2015. Palliative care professionals´ willingness to perform euthanasia or physician assisted suicide. BMC Palliative care. 14:60 DOI 10.1186/s12904-015-0058-3