Viime viikon perjantai oli Saksassa omalla tavallaan historiallinen päivä. Liittopäivät (eli parlamentti) keskusteli avustetun itsemurhan oikeudellisista raameista, äänestettävänä edustajilla oli useampi lakiesitys ja ehdotus. On selvää että maassa, jossa historian painolastia kannetaan edelleen kuolinapu herättää voimakkaita tunteita, eri tavoin kuin esimerkiksi meillä Suomessa. Lehtitietojen mukaan keskustelu kesti yhteensä 135 minuuttia, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisella puhujalla oli 5 minuuttia kantansa esittämiseen. Puhemies joutuikin kehottamaan useampaa puhujaa tiivistämään sanomaansa, mikä ei sinänsä ole yllättävää.
Useissa puheenvuoroissa nostettiin esiin kokemuksia joko perheestä tai lähipiiristä. Argumentointi puolesta ja vastaan noudatti paljolti samoja periaatteita kuin keskusteluissa eri puolilla maailmaa. Puolestapuhujat pohtivat miksi tulevat sukupolvet suhtautuisivat oikeuksiin vastuuttomammin kuin tällä hetkellä? Toisaalta vastustajat muistuttivat siitä että juuri edellisenä päivänä oli hyväksytty esitys palliatiivisen hoidon parantamiseksi. Itsemurhassa avustamisen rangaistavuutta ajavat tahot argumentoivat, ettei se voi olla vaihtoehto saattohoidolle. He pelkäsivät myös avustetun itsemurhan sallimisen lisäävän kuoleviin potilaisiin kohdistuvaa painetta. Tosin lehtitiedot eivät kerro, miltä taholta paine kuolevaan ihmiseen katsottiin kohdistuvan, yhteiskunnan, terveydenhuollon vai kenties jopa omaisten.
Osa puhujista totesikin ettei käydyn debatin jälkeen mikään olisi enää kuten ennen. Osa edustajista oli sitä mieltä että mikäli avustettua itsemurhaa koskevaa lainsäädäntöä vapautettaisiin, siitä tulisi ”normaali toimintatapa.” Osa edustajista kehotti olemaan äänestämättä minkään lakiesityksen puolesta, heidän mielestään lain puuttuminen olisi parempi ratkaisu kuin huonon lakiehdotuksen hyväksyminen. Toisaalta taas edustajia muistutettiin siitä että suuri osa väestöstä vastustaa lain kiristämistä avustetun itsemurhan osalta. Edustajien lisäksi katolinen kirkko otti kantaa keskusteluun toteamalla että poliitikkojen tulisi asettua selkeästi vastustamaan kuoleman avulla toteutuvaa liiketoimintaa. Eli kuten huomaatte, keskustelu on todennäköisesti ollut hyvinkin vilkasta avustetun itsemurhan puolesta ja sitä vastaan.
Mitä parlamentti sitten päätti? Vaikka suuri osa väestöä olisi kenties toivonut toisenlaista ratkaisua, avustettuun itsemurhaan liittyvä liiketoiminnasta tulee rangaista teko, josta voi saada jopa kolme vuotta vankeutta. Eli käytännössä yksittäisissä tapauksissa vastuu ja valinta ovat potilasta hoitavalla lääkärillä. Kuten ennenkin, Saksan lain mukaan lääkäri voi avustaa yksittäisiä potilaita itsemurhassa, mikäli se ei ole liiketoimintaa, ei se täytä rangaistavuuden kriteereitä.
Potilaan kannalta käyty keskustelu sekä äänestyksen lopputulos eivät muuta mitään. Mikäli hoitava lääkäri ei syystä taikka toisesta ole halukas avustamaan itsemurhassa voi potilas etsiä toisen lääkärin ja yrittää saada näin toivomansa avun. Toiset näkevät tämän johtavan potilaiden eriarvoistumiseen. Toisaalta tällainen lainsäädäntö suojaa myös lääkäreitä, joka voivat tehdä ratkaisunsa ilman huolta joutumisesta toisaalta potilaidensa painostuksen kohteeksi. Näin lääkärikuntaan ei myöskään kohdisteta yhteiskunnan taholta nykyistä suurempaa eettistä painetta, mihin toisenlainen ratkaisu yhdistettynä historian tapahtumilla olisi suurella varmuudella johtanut. Saksassa korostetaan ihmisarvoa, joka on (ja jonka pitääkin olla) koskematon. Mielestäni on kuitenkin erittäin positiivinen ja suorastaan upea asia, että avustetusta itsemurhasta sekä kuolemasta yleensäkin ollaan valmiita käymään julkista keskustelua Saksassa. Voin olla idealisti, mutta uskon että etiikka elää ajassa ja vahvistuu keskusteluissa erilaisista teemoista sekä kysymyksistä, joihin ei välttämättä edes ole oikeita vastauksia, ratkaisuista puhumattakaan.
Anja
0 kommenttia:
Lähetä kommentti