Tälle vaihdolle olin asettanut erinäisiä tavoitteita, kuinkas muutenkaan. Halusin tutustua tämän yksikön ihmisiin ja heidän tutkimuksiinsa. On ollut avartavaa seurata ihmisiä, jotka lähestyvät etiikkaa filosofian tai teologian kannalta. Jos jokin asia on vahvistunut tänä aikana, niin varmuus siitä, että asioilla on aina vähintään kaksi eri puolta, usein tosin paljon useampia. Tulen varmasti useaan otteeseen kaipaamaan keskusteluja, joita olemme täällä käyneet, kun kotitoimistossani taas pähkäilen erinäisten ilmiöiden parissa. Samoin toivon, oman katsantokulmani olisi hieman laajentuneen entisestään, mutta tätä on itseni hankala arvioida.
Viime viikkojen aikana olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi myös siitä, että työtä on mahdollista tehdä pitkienkin välimatkojen päästä, jos on motivoitunut ja sitoutunut siihen mitä tekee. Nykyisten teknologisten mahdollisuuksien ansiosta olen täältä kyennyt hoitamaan erinäisiä hommia myös Suomen päässä. Joka viikko on ollut vähintään yksi Skype-palaveri ja asiat ovat edenneet minun ja muiden osallisten toivomalla tavalla. Tämä pitää muistaa, kun tulevaisuudessa haen uusia haasteita ja mahdollisuuksia työllistyä tavalla taikka toisella. Vaikka sen tietää, että tekniikka mahdollistaa paljon, on ollut lohduttavaa huomata sen toimivan myös ”ihan oikeasti” käytännössä. Tietenkin se edellyttää itsekuria ja aikatauluttamista, mutta uskoisin ettei kumpikaan näistä ole itselleni ongelma, ainakaan tässä vaiheessa elämääni.
Tärkein tavoitteeni tälle ajanjaksolle oli kuitenkin oman väitöskirjani yhteenveto ja sen kirjoittaminen. Mistä se oman kuplani sisältö sitten muodostuikin. Kuolema ja eutanasia, eutanasia ja kuolema vaihtelevassa järjestyksessä. Kirjoittamista ja pohtimista aamusta iltamyöhään ilman yhtään ainoata ”häiriötekijää” joka olisi katkaissut kirjoittamista tai ajattelua ”juuri ratkaisevalla hetkellä.” Se on ollut suorastaan luksusta, jos tämän näin rehellisesti saan ilmaista. Tämä kuplassa eläminen on tuottanut myös tulosta, tekstiä, taulukoita ja kuvioita on syntynyt tasaiseen tahtiin. Niinpä hieman haikeissa tunnelmissa lähetin valmiin yhteenvedon viime torstaina kielentarkastukseen, jonka jälkeen se lähtee esitarkastukseen ensi kuun puolivälin tienoilla.
Nyt kun väitöskirjan kirjoitettu materiaali on ns. ”paketissa” on itsellä tietenkin hieman, miten sen sanoisi "ontto olo." Jotenkin sitä on ollut, etenkin viimeiset viikot, niin keskittynyt vain ja ainoastaan tähän yhteen tehtävään, että ei oikein osaa päästää irti. Olin viikonlopun Itävallassa ja eilen takaisin lentäessäni mietin, olisinko voinut tehdä vielä jotain enemmän? Tämä on se ikuisuuskysymys, jota olen pohtinut jokaisessa prosessin vaiheessa, jokaisen artikkelin kohdalla ja jota varmasti tulen pohtimaan jatkossakin. Eilen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tällä tietotasolla ja tässä hetkessä olen ammentanut yhteenvetoon kaiken sen, mitä minulla on ollut annettavaa. Se ei varmasti ole ”täydellinen,” eikä edes lähellä sitä, kuten ei ole moni muukaan opinnäytetyö. Olen kuitenkin tyytyväinen, koska se on tämän hetkiseen tasooni nähden paras mahdollinen tuotos. Sen enempää ei itseltään kai voi vaatia ja näin ollen jään odottamaan mitä huomioita ja ehdotuksia esitarkastajat siitä aikanaan antavat.
Odotellessani voinkin jo keskittyä (tai ainakin yrittää) seuraaviin artikkeleihin ja uusiin projekteihin. Ja hiljalleen alkaa iloita kotiinpaluusta, jolloin kuplani viimeisetkin rippeet todennäköisesti särkyvät kertaheitolla.
Anja
0 kommenttia:
Lähetä kommentti