Kansalaisaloite eutanasialaista

Viikonloppuna huomasin, että reilu kuukausi sitten on avautunut kansalaisaloite ”Eutanasialaki Suomeen. Aktiivinen kuolinapu ihmiselle sallittava.” Tämä on käytännössä kolmas kansalaisaloite joka tähtää eutanasialainsäädännön valmistelemiseen Suomessa. Ensimmäinen: ”Aloite eduskunnalle eutanasialainsäädännön valmisteluun ryhtymisestä” oli avoinna 28.2.2013-28.8.2013 ja keräsi yhteensä 10016 kannatusilmoitusta. Toinen: ”Laki eutanasiasta” avautui 2.9.2013, eli vain muutama päivä ensimmäisen sulkeutumisen jälkeen. Kuuden kuukauden aikana tämä kansalaisaloite keräsi 4339 kannatusilmoitusta. Kummankaan aiemman kansalaisaloitteen keräämät kannatusilmoitukset eivät ole olleet lähelläkään sitä 50000, jotka vaaditaan eduskunnan käsittelyyn. Onko tämä nyt se kolmas kansalaisaloite, joka toden sanoo tässä asiassa?

Tämän nyt avoinna olevan kansalaisaloitteen on pannut vireille Kari Viholainen, joka oli myös ensimmäisen kansalaisaloitteen vireillepanija. Tämä selittää aloitteiden, ennen kaikkea perusteluiden, yhteneväisyyden. Viholainen on sairaanhoitaja, jolla on useamman vuoden kokemus vihreiden kunnanvaltuutettuna Oulussa, lisäksi hänet valittiin Exitus ry:n puheenjohtajaksi viime vuoden marraskuussa. Nostan tämän esiin lähinnä osoittaakseni, että hän tietää mistä kirjoittaa ja on varmasti vakuuttunut omalta osaltaan eutanasialain merkityksestä.

Aloitteessa, kuten eutanasiakeskustelussa yleisestikin, nostetaan esiin mielipidemittausten 70% kannatus eutanasialainsäädännön puolesta. Tätä ei ole kiistäminen, mutta on mielenkiintoista miettiä, miksi tämä kannatus ei ole näkynyt aiemmissa kansalaisaloitteissa? Onko niin, ettei tieto ole kulkenut riittävästi, koska kumpaakaan aiempaa aloitetta ei ole markkinoitu samalla tavoin kuin esimerkiksi äitiyslakia, puhumattakaan Tahdon 2013-kampanjan mittakaavasta. Toisaalta, jos huomioidaan yhteiskunnassamme vallitseva ilmapiiri sekä ne voimakkaat tunteet joita eutanasiakeskustelu herättää, en lainkaan ihmettele sitä, että ”markkinoinnista” on pitäydytty.

Samaan aikaan en voi olla miettimättä sitä, johtuuko tämä kuitenkin suhteellisen pieni kannatusilmoitusten määrä siitä, että ne annetaan omalla nimellä? Kannatuksensa voi ilmaista netissä, kun on tunnistautunut sähköisesti. Kannatusilmoituksen jättäminen onnistuu toki myös esitäytetyllä lomakkeella, mutta samoin siellä kysytään tunnistetiedot, nimi syntymäaika sekä kotikunta. Ulkopuoliset eivät tietenkään kykene katsomaan kuka kannatuksensa aloitteelle on antanut, mutta ennen luovuttamista eduskuntaan kannatusilmoitukset tarkastetaan, tietenkin.

Kyseessä voi olla myös sama ilmiö kuin esimerkiksi Louhialan ym. (2015) artikkelissa ilmeni. Lääkäreistä suurempi osa oli valmis hyväksymään eutanasian, kuin toteuttamaan sitä itse. Eli onko niin, että on helpompi kannattaa eutanasiaa, kun sitä kysytään nimettömänä esimerkiksi mielipidetiedustelussa? Tuleeko asiasta konkreettisempi tunnistautumisen myötä, kun ihmisen mielipide voidaan teoriassa jäljittää?

Mikäli näin on, pitäisikö aiheesta ihan aikuisten oikeasti järjestää kansanäänestys jolloin annetut äänet kuuluvat vaalisalaisuuden piiriin? Antaisiko tämä myös realistisemman kuvan kannatuksesta, kun myös kielteisten äänien määrä tulisi esiin, nythän keskustellaan pitkälti siitä, kuinka suuri kannatus teemalla on. Eli kolikon toinen puoli saa mielestäni enemmän huomiota kuin toinen.

Niin tai näin, kansalaisaloite on siis avoinna ja siihen voitte halutessanne käydä tutustumassa täällä. Kannatusilmoitusten keräys on käynnissä 3.6.2016 saakka, joten aikaa on vielä runsaasti. Itse jään suurella mielenkiinnolla seuraamaan tämän kolmannen kansalaisaloitteen kehitystä ja kohtaloa. Oli lopputulos mikä tahansa, hyvää on se, että kansalaisaloitetta lukiessaan ihminen automaattisesti pohtii myös itse eutanasiaa ja omaa suhtautumistaan siihen, ainakin itselleni käy näin.

Anja


4 kommenttia: Leave Your Comments

  1. Luulen, että vähäisen allekirjoittajamäärän syynä on aiemmin ollut se, ettei aloitteista ole ollut tietoa. En itsekään ole niistä ollut tietoinen, vaikka olen koko ajan ollut kuolinavun laillistamisen kannattaja. Tästäkin aloitteesta sain tietää sattumalta. Olisi tosiaankin hyvä, jos tietoa tästä Viholaisen aloitteesta saataisiin levitettyä esimerkiksi hoitohenkilökunnan parissa. Mahtaakohan hoitajilla olla jotakin omia keskustelufoorumeita? Olisi todella hyvä, jos asia saataisiin viimeinkin eduskuntakäsittelyyn, sillä se ehkä pakottaisi miettimään kuolinapuasiaa perusteellisesti ja ehkä selventäisi esimerkiksi lääkäriavusteisen itsemurhan tällä hetkellä epäselvää oikeustilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heljuli :)

      Tietoisuus aloitteista on varmasti eräs tekijä, joka vaikuttaa kannatusilmoitusten määrään. Tätä en epäile lainkaan, kuten tekstissänikin nostin esiin.
      Kirjoittamisen jälkeen jäin miettimään nykyisen eduskunnan kokoonpanoa ja sitä olisiko se "valmis" aidosti käsittelemään tätä kysymystä. Jotenkin itse olen tämän(kin) suhteen hieman skeptinen.

      Hoitajat.net on keskustelufoorumi, jonka kautta tavoittaa useita terveydenhuollon ammattilaisia. Eli oma areena on olemassa, siellä tosin käy myös paljon muiden ryhmien edustajia, mutta se tuskin haittaa :)

      Terv. Anja

      Poista
  2. Tiedätkö, onko siellä avattu keskustelua tästä kansalaisaloitteesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      mielestäni ei ole, ainakaan omaan silmääni ei ole osunut.

      Anja

      Poista