Vanhuuteen liittyvistä huolista

Eilen huomasin jälleen, että ResearchGate on itselleni varsin näppärä yhteisöpalvelu, mitä verkostoitumiseen ja toisten tutkijoiden työn seuraamiseen tulee. Eihän se tietenkään korvaa hakuja tietokannoista, mutta tiedottaa kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti seuraamieni tutkijoiden uusista julkaisuista. Viimeksi sain käsiini tuoreen itävaltalaisen artikkelin, joka kuvaa yli 50-vuotiaiden suhtautumista vanhuuteen, elämän loppuvaiheeseen sekä siihen liittyviin päätöksiin.

Tutkimukseen oli osallistunut 958 henkilöä, joista suuri enemmistö (83%) ilmaisi huolensa olevansa riippuvainen toisten ihmisten avusta vanhetessaan. Yhtä suuri osuus vastaajista pelkäsi myös kärsivänsä voimakkaista kivuista vanhuudessa. Dementoituminen aiheutti huolta niin ikään 80% vastaajista, hieman pienempi ryhmä (77%) oli huolestunut menettävänsä fyysisten toimintojensa kontrollin.

Enemmistö (72%) oli huolissaan myös siitä, ovatko he rasite omaisilleen vanhuudessa, minkä itse yhdistän ensimmäisenä mainittuun oman riippumattomuuden menetykseen. Lisäksi tutkimukseen osallistuneiden keskuudessa ilmaistiin huolta yksinäisyydestä sekä sosiaalisten aktiviteettien ulkopuolelle jäämisestä. Osa (63%) ilmaisi huolensa myös oman varallisuutensa riittävyydestä tarvittavan hoidon kustantamiseen.

Tuloksia tarkastellessani huomasin miettiväni kuinka samankaltaisia ne ovat niiden huolten kanssa, joista olen suomalaisista lehdistä viime vuosina lukenut. Omatoimisuuden menettäminen tai siihen kohdistuvat rajoitukset, itsensä taakaksi kokeminen sekä omien rahojen riittävyys oman hoidon turvaamiseen näyttävät herättävän ajatuksia vanhenevassa väestössä ympäri Eurooppaa. Näin siis ainakin mediassa olevan tiedon perusteella, varsinaisia tutkimustuloksia en aiheesta ole juuri lukenut. Varallisuuteen kohdistuvat huolet voidaan myös nähdä huolena ihmisten eriarvoistumisesta, kysymyksenä saako rahalla paremman vanhuuden?

Mielenkiintoista näissä tuloksissa on kuitenkin se, että vaikka omatoimisuuden sekä riippumattomuuden menetys oli vastaajien suurin huolenaihe, vähemmistö (22%) näki sen syyksi haluttomuuteen elää. Itseasiassa voimakkaita kroonisia kipuja lukuun ottamatta, enemmistö tutkimukseen osallistujista ei pitänyt mainittuja yksittäisiä huolenaiheita syinä toiveeseen kuolla. Toisaalta on huomioitava se, että dementoituminen (37%) tai fyysisten toimintojen kontrollin menetys (30%) oli syy haluttomuuteen elää lähes joka kolmannelle vastanneelle. Molemmat tekijöitä, joita mielestäni voidaan pitää ns. ”normaaleina vanhuuden sivuvaikutuksina.” Myös itävaltalaistutkijat nostavat tämän seikan esiin artikkelissaan ja pohtivat tähän liittyvän tiedon lisäämisen merkitystä.

Mitä elämän loppuvaiheeseen liittyvään päätöksentekoon tulee, enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, että hoitoa tarvitsevalla vanhuksen tulisi itse saada päättä kuolemansa ajankohdasta. Tutkimustulosten perusteella lähes puolet suhtautui myönteisesti elämää pidentävistä toimenpiteistä pitäytymiseen (49%) sekä avustettuun itsemurhaan (42%). Eutanasiaa kannatti tässä tutkimuksessa kolmasosa (34%) osallistujista, mikä on vähemmän kuin joissain saksankielisiltä alueilta raportoiduissa tutkimuksissa. Toisaalta myös osallistujat tässä tutkimuksessa ovat yli 50-vuotiaita ja eutanasian perusteena on hoidon tarve vanhuudessa eikä kuolemaan johtava sairaus. Myös aiemmissa tutkimuksissa on todettu kuolemaan johtavan sairauden puuttumisen laskevan eutanasiaa kannattavien ihmisten osuutta. 

Haluan nostaa näistä tuloksista vielä esiin sen, että ne osallistujat, jotka olivat huolestuneimpia vanhuuteen liittyvistä asioista, suhtautuivat myönteisimmin sekä avustettuun itsemurhaan että eutanasiaan. Tämä herätti itsessäni jälleen kysymyksen siitä, onko tämän hyväksynnän taustalla kuitenkin tietynlainen ”elämisen pelko?” Toisaalta on myös muistettava se, ettei esimerkiksi eutanasian periaatteellinen hyväksyntä tarkoita läheskään aina sitä, että se olisi ihmiselle itselleen sopiva ratkaisu.

Anja

Lähde: Stolz, E., Rásky É. & Freidl W. 2016. Einstellungen zu Entscheidungen am Lebensende und Pflegebedürftigkeit: Ergebnisse einer repräsentativen Befragung der österreichischen Bevölkerung (50+). Gesundheitswesen. DOI http://dx.doi.org/10.1055/s-0042-106648

0 kommenttia:

Lähetä kommentti