Konferenssin jälkitunnelmia

Kahden konferenssipäivän jälkeen kunnon yöuni omassa vuoteessa maittoi. Päivät olivat jälleen erittäin antoisia ja esittelivät hoitotiedettä sekä sen sisäisiä tutkimuksia sekä hankkeita hyvin monipuolisesti ja monesta eri näkökulmasta. Tätä tukee 362-sivuinen abstraktikirja, joka herättää paljon ajatuksia eri suuntiin. Tänään en kuitenkaan nosta yhtään yksittäistä posteria tai tiivistelmää esiin vaan kirjoitan enemmän yleisellä tasolla tunnelmista sekä ajatuksista, joita minulla oli konferenssin aikana sekä sen jälkeen.





Konferenssi järjestettiin ensimmäistä kertaa yliopistojen ulkopuolisessa tilassa, Tampere-talossa, joka tarjosi tilaisuudelle upeat puitteet. Huolimatta keskeisestä sijainnista parkkipaikkoja oli paljon tarjolla ja paikalle pääsi helposti myös julkisella liikenteellä tai vaikka kävellen rautatieasemalta. Ok, torstaina ilma ei todellakaan houkutellut ulkoiluun, mutta no… periaatteessa olisi ollut mahdollista, jos olisi halunnut. Itselle tuli mahdottoman nostalginen olo kävellessäni linja-autoasemalta kohti Tampere-taloa. Aloitin 1993 sairaanhoitaja-opinnot yliopiston vieressä silloin toimineessa Pirkanmaan terveydenhuolto-oppilaitoksessa joten mäki on tullut hyvin tutuksi. Tuntuu ihan hassulta että siitä on jo yli 20 vuotta aikaa ^^

Järjestelyt toimivat muutoinkin mielestäni varsin mallikkaasti. Luonnollisesti ilman kömmähdyksiä ei selvitty tälläkään kertaa, mutta ne korjattiin nopeasti ja lähes huomaamattomasti. Muutama negatiivinen seikka minulle jäi kuitenkin voimakkaina mieleen. Eräs oli järjestäjien virhearvio (joka se mielestäni oli) eräiden rinnakkaissessioiden suosion suhteen. Tietyt sessiot pidettiin pienessä tilassa, jossa kuuntelijat joutuivat seisomaan. Esitysten alettua paikalle tuotiin lisää tuoleja, mistä aiheutunut häiriö rehellisesti sanottuna pilasivat osan esityksistä. Kuitenkin samanaikaisesti toisissa sessioissa tilat olivat ”lähes tyhjät”.  Mietin myös edeltävästi sitä suulliselle esitykselle annettua aikarajaa: 10minuutin esitys + 5 minuutin keskustelu. Jälkeenpäin voin todeta että se tuntui liian lyhyeltä, ei pelkästään oma esitykseni kohdalla vaan myös toisten esityksiä kuunnellessa. Osa niistä oli niin mielenkiintoisia että aika tuntui loppuvan kesken ja lähes kaikki kuuntelemani esitykset eivät pitäytyneet siinä 10 minuutissa, jolloin aikaa keskusteluun ei juurikaan jäänyt. Ymmärrän kyllä että järjestäjät haluavat antaa mahdollisuuden monille esittää tuloksia, mutta en tiedä kumpi on parempi, määrällisesti useampi esitys vai hivenen enemmän aikaa keskustella tai perehtyä valittuihin esityksiin?

Posterit oli asetettu kätevästi ruokasaliin johtavalle käytävälle, mikä oli sinänsä mahtava ratkaisu, koska niihin saattoi tutustua samalla ruokapisteelle kulkiessaan. Muutos Oulun konferenssiin 2012 postereiden osalta oli hand-outien vähyys sekä tutkijoiden vähäinen läsnäolo postereidensa vierellä. Kuulin että heitä oli kehotettu olemaan paikalla lounaan aikaan, mutta posterien luota tavoittamani tutkijat oli laskettavissa yhden käden sormilla, kuten myös posterit, jotka tarjosivat mukaan otettavaa materiaalia. Ilman hyvällä kameralla varustettua kännykkää ei postereista olisi jäänyt juuri mitään ”käteen”.  Sinänsä sääli, koska postereissa oli varmasti paljon huomionarvoista tietoa.

Oli aivan mahtavaa tavata opiskelukavereita joista osaa en ollut sitten valmistumiseni ”livenä” nähnyt. Monet naurut jaettiin ja tuoreempiakin tuttavuuksia pääsin syventämään, ehkäpä konferenssi poikii jopa uusia mahdollisuuksia, kuka tietää. Iltajuhla jäi osaltani valitettavasti väliin, mutta kuulin seuraavana päivänä että tilaisuus oli ollut hieno. Toisaalta.. mitä muuta voi odottaakaan jos juhlapaikkana toimii Tampereen raatihuone.

Päivien päätteeksi Turun yliopisto toivotti meidät kaikki tervetulleeksi XIV Kansalliseen konferenssiin 28.–29.2016 Turkuun.  ”Hoitotiede- Vahva ja Vapaa” – aiheen alle tulee mahtumaan paljon erilaisia esityksiä. Katsotaan onko itselläni materiaalia sinne laittaa, aikaa onneksi vielä on ja muutama konferenssi ennen sitä edessä.

 

Lopuksi vielä uutinen, josta jo aiemmin vihjailinkin. Suomen Kuolemantutkimuksen seura ry on valinnut graduni, ”Kärsimyksen ja kuoleman välissä. Sairaanhoitajien käsityksiä eutanasiasta”, vuoden 2013 opinnäytetyöksi. Perusteluissa minua ilahduttaa erityisesti seuraava kohta: ”Työ osoittaa kokonaisuuden hallintaa ja kypsää otetta. Vaikea aihe ei muunlaista lähestymistä ansaitsisikaan. Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ry. suosittaakin Terkamo-Moision opinnäytettä perehdyttäväksi niille, jotka haluavat osallistua eutanasiaa koskevaan keskusteluun.” Ilmoitus palkintoon liittyen täydellisine perusteluineen on luettavissa täällä.

Ensi viikolla otan esiin mielestäni mielenkiintoisia tuloksia konferenssiin liittyen.

Anja