Onko kuolema ratkaisu elämän pelkoon?

Tällä viikolla otsikoihin nousi brittiläisen sairaanhoitaja avustettu itsemurha, joka toteutettiin Sveitsissä 21.7. Tapaus herätti keskustelua, osaltaan johtuen uutisoinnista, jossa painotettiin kuolleen olleen perusterve ja ilmoittaneen toiveensa perusteeksi haluttomuuden vanheta. Uutisesta teki mielenkiintoisen myös se, että kuollut oli sairaanhoitaja, jolla kuvattiin olevan kokemusta sekä vanhustenhuollosta että saattohoidosta. Eli ensisilmäyksellä tilanteen voisi kärjistää lauseeseen ”on parempi olla kuollut kuin vanha nyky-yhteiskunnassa”, mikä on tietenkin ajatuksena hyvin herättävä, etenkin kun sen nostaa esiin henkilö, joka on terveydenhuollon kokenut ammattilainen.

Luettuani uutisen olin ensin itsekin epäuskoinen, mietin voiko tämä olla ihan näin yksinkertaista. Kysyin myös itseltäni olemmeko päätyneet siihen tilanteeseen, jossa kuolema on lääke elämään kohdistuviin pelkoihin. Onko todella niin että kuolema on ennaltaehkäisevä ratkaisu siihen, mitä mahdollisesti myöhemmässä elämässä tulee tapahtumaan? Katsooko ihminen olevansa oikeutettu joko saamaan apua kuolemaansa tässä tapauksessa tai jopa siihen että joku toinen päättää hänen elämänsä hänen puolestaan eutanasialla? Samankaltaisella pelolla eutanasian tarvetta perusteli Yrjö Autio Hesarin kolumnissaan toukokuun lopulla.

Avustetun itsemurhaa ja eutanasiaa voidaan lähestyä kahdesta eri lähtökohdasta. Toinen näistä on ihmisen itsemääräämisoikeuden kunnioitus, jolloin henkilön oma tahto on se ainoa tarvittava peruste. Tästä näkökulmasta katsottuna meistä jokaisella on oikeus päättää omasta elämästämme sekä myös sen päättymisestä, avustettuna tai ilman. Toinen lähtökohta korostaa kärsimyksen lievitystä, jossa kuolema on se äärimmäisin keino. Tämä lähestymistapa on tulkintani mukaan ainakin Euroopan sisällä vallitseva. Maat joissa eutanasia on mahdollinen korostavat henkilön kärsimystä, jonka sietämättömyyden hän määrittelee itse, mutta jonka olemassaolon tulee olla myös lääkärille ilmeinen. Samoin niiden yhdistysten tiedotteissa, jotka avustavat ihmisiä itsemurhassa (ja joihin olen tutustunut) nostetaan kärsimys esiin tavalla tai toisella. Näin myös ”Lifecircle”-yhdistyksen tiedotteessa, joka kyseistä brittinaista hänen kuolemassaan avusti.

Tänään kuuntelin kyseisen sairaanhoitajan partnerin haastattelun, jossa hän kuvaa syitä, jotka Haastattelun jälkeen tilanteesta piirtyvä kuva onkin jo täysin erilainen verrattuna median alun perin välittämään viestiin. Viisi vuotta aiemmin (siis 70 vuoden iässä) rouva oli sairastunut vyöruusuun, jonka jälkeen hänellä oli selkäkipuja joiden johdosta hän kävi viikoittain osteopaatin vastaanotolla. Selkäkipujen lisäksi toimintakykyä rajoitti tinnitus, joka vaikutti myös kuolleen sosiaaliseen elämään. Hän ei kyennyt tapaamaan enempää kuin kolmea ihmistä samanaikaisesti, muutoin hän ei kuullut toisten puhetta. Edellisten lisäksi kuollut oli partnerin mukaan ollut jatkuvasti uupunut, mikä rajoitti hänen elämäänsä voimakkaasti. Viimeisten kahden vuoden aikana sairaanhoitaja vietti päivisinkin aikaa sohvalla TV:tä katsellen ja nukkuen uupumuksensa johdosta. Haastattelussa partneri toteaa, ettei tällainen elämä ollut kovin laadukasta aiemmin hyvin aktiiviselle naiselle. Kaiken tämän päälle haastattelussa ilmenee naisen elinikäinen pelko halvauksesta, jonka seurauksena hän menettäisi oman elämänsä kontrollin.
johtivat toiveeseen avustetusta itsemurhasta.

Edellisen perusteella uskallan kyseenalaistaa uutisoinnin terveestä sairaanhoitajasta joka halusi kuolla koska ”hänen kokemuksensa vanhustenhuollosta osoitti, ettei vanheneminen ole mukavaa.” Partnerin haastattelu tuo esiin mielestäni hyvin selvästi olemassa olleen kärsimyksen, vaikka kuolemaan johtava sairaus puuttuikin. Onko kärsimys sitten sietämätöntä? Siihen voi vastata ainoastaan kärsivä itse. Nyt kuollut sairaanhoitaja ei suinkaan ole ensimmäinen henkilö, jota on avustettu kuolemaan vanhuuden aiheuttaman kärsimyksen perusteella, ilman kuolemaan johtavaa perussairautta. Esimerkiksi Michèle Causse kuoli avustettuun itsemurhaan 2010 samankaltaisten syiden perusteella. Tapauksesta tehtiin dokumentti, joka näytettiin myös Suomalaisessa TV:ssä. Itse kuolemaa käsittelevä osa on ladattu myös Yo
uTubeen eripituisina versioina.

Tämän tapauksen yhteydessä käyty keskustelu on kuitenkin jälleen kerran nostanut esiin sen, kuinka herkkä aihe avustettu itsemurha on ja kuinka uutisoinnin tyylillä voidaan saada aikaan erilaisia reaktioita. Voi olla että lausunnollaan kuoleva halusi edesauttaa /herättää Britanniassa tällä hetkellä käynnissä olevaa keskustelua elämän avustetun kuoleman mahdollisuudesta, mutta tämä on tietenkin puhdasta spekulointia minun puoleltani.

Anja