”Avointa keskustelua eutanasiasta tulisi jatkaa.”

Uusin Sairaanhoitaja-lehti oli eilen postilaatikossa. Lehdessä oli yhden sivun artikkeli, jonka otsikon mukaan ”Saattohoidon osaamista pitää lisätä”. Lounais-Suomen syöpäyhdistys, Turun ammattikorkeakoulu ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ovat yhteistyönä kartoittaneet syöpäpotilaiden, heidän läheistensä sekä henkilökunnan kokemuksia.  Saattohoidon osalta artikkeli ei mielestäni tuonut sinänsä mitään uutta aiheeseen, mutta vahvisti useita tärkeitä seikkoja.

Päällimmäisenä jäi jälleen mieleen kotisaattohoidon riittämätön saatavuus useissakin kunnissa, minkä johdosta kotona kuoleminen ei ole mahdollista, vaikka se monien toivelistalla kärjessä olisikin. Tärkeänä pidettiin myös sitä, ettei kenenkään tarvitsisi kuolla yksin eikä vieraassa paikassa. Nämä kolme seikkaa osoittavat mielestäni ne tärkeimmät kehitysalueet saattohoitoon liittyen. Yhteistä kaikille on se, että niiden kehitys kulkee käsi kädessä henkilöstön koulutuksen kanssa.  Uskallan melkein väittää että kyseessä on tilanne jossa kaikki eri tahot olisivat voittajia, organisaatiot, henkilöstö, omaiset sekä ennen kaikkea elämänsä loppuvaiheessa olevat potilaat.

Artikkelissa tuotiin esiin toive eutanasiakeskustelun jatkamisesta. Kartoituksessa oli ilmennyt, ettei kukaan potilaista tai omaisista suoranaisesti vastustanut eutanasiaa. Henkilökunnan keskuudessa oli esiintynyt jyrkkääkin vastustusta. Ammattilaisista useat olisivat valmiita hyväksymään eutanasian omalla kohdallaan, mutta eivät ole valmiita osallistumaan sen toteutukseen toisten ihmisten kohdalla. Tämä on näkökulma, joka herättää minussa monia kysymyksiä, joskin sairaanhoitajana ymmärrän sen tietyllä tasolla. Toisaalta, mikäli olen valmis hyväksymään eutanasian itselleni, eikö minun tulisi hyväksyä se myös muille? Mikäli odotan jonkun toisen auttavan minua sitä tarvitessani, minun pitäisi myös itse olla valmis avustamaan toista ihmistä samassa tilanteessa. 

Todellisuudessa tämä ei tietenkään ole näin mustavalkoinen asia, etenkään kun artikkelista ei ilmene, mitä eutanasialla tarkoitetaan, määritelmiä kun on niin monia. Eutanasia herättää kuitenkin monia ajatuksia ja toisissa ihmisissä myös erittäin voimakkaita tunteita. Olen ehdottomasti samaa mieltä sairaanhoitaja-lehden artikkelin kanssa eutanasiakeskustelun jatkamisen tarpeesta. Teenkin omalta osaltani parhaani keskustelun herättämiseksi, eri näkökulmista ja eri asiayhteyksissä. Ensi viikolla tähän tarjoutuu jälleen uusi tilaisuus.

Maanantaina alkaa Sairaanhoitajaliiton isännöimä kolmipäiväinen kansainvälinen hoitotieteen konferenssi, jonka aiheena ovat laajennetut työnkuvat. Helsinkiin kokoontuu yli 700 hoitotyön ammattilaista yli 40 eri maasta, mikä tarjoaa erinomaiset puitteet verkostoitumisen lisäksi mielenkiintoisille keskusteluille. Tarkastelin sekä konferenssin ohjelmaa, että sähköisessä muodossa ilmestynyttä abstraktikirjaa ja totesin olevani ainoa esittäjä, jonka aiheena on eutanasia. En tosin osaa päättää onko se mielestäni hyvä vai huono asia, ehkä se on molempia. 

Mikäli aihe kiinnostaa, tervetuloa kuuntelemaan esitystäni: ”How do nurses view their role in a fictitious euthanasia process?”, 19.8.2014 Concurrent Session 3:ssa (klo 10:15–11:15), joka pidetään tilassa Fennia 1. Tai tule juttelemaan esityksen ulkopuolella, on hauska tutustua uusiin ihmisiin!

Konferenssissa tavataan!

Anja

P.s. Kirjoitan konferenssin tunnelmista palattuani ensi viikon lopulla, mutta varmasti keskustelua syntyy eri aiheista myös Twitterissä, jossa hastag on #apnn2014

Lähde:

Leinonen T, Nurminen R & Jyrkkiö S. 2014. Saattohoidon osaamista pitää lisätä. Sairaanhoitaja 8/2014