Tulevana maanantaina aloitan väitöskirjatutkimukseni määrällisen aineiston keruun. Tuntuu jotenkin epätodelliselta, että tasan vuoden kuluttua ensimmäisen blogikirjoituksen julkistamisesta olen edennyt tutkimukseni tähän vaiheeseen, joka tuntui alussa niin kaukaiselta. Tämä on toki vaatinut paljon työtä sekä joitain uhrauksia, niin itseltäni kuin myös ympärilläni olevilta, kuten kirjoituksistani varmasi on käynyt esiin. Tutkimusprosessini on edennyt sen tähänastisista tärkeimpään etappiin ja kyllä, olen jokseenkin jännittynyt, jopa hivenen hermostunut. Tulevasta aineistosta riippuu hyvin paljon, pitkälti siitä, onko aineisto riittävän suuri, eli saanko rekrytoitua riittävästi vastaajia. Tavoittaako tieto riittävän suuren ihmisjoukon ja motivoituvatko erilaiset ihmiset vastaamaan kyselyyni.
Suomen Akatemia julkisti perjantaina uusimman selvityksen tieteen tilasta, jonka mukaan tieteemme taso on vakaa. Tieteemme taso on myös maailman keskitasoa parempi, mikä on ilahduttavaa. Vähemmän mukavaa on se, että yleisesti ottaen olemme jääneet tieteen tasossa selvästi jälkeen monista OECD-maista tämän vuosituhannen aikana.
Viime viikon maanantaina aloitin väitöskirjatutkimukseni määrällisen aineiston keruun. Se oli itselleni monella tapaa merkityksellinen tapahtuma. Omalla tavallaan kyselyn julkaisuun kulminoitui aika pitkälle prosessi, joka alkoi 29.4.1993 Marian sairaalan teho-osastolta. Tulen saamaan vastauksia kysymyksiin, joita olen pyöritellyt ja pohtinut puolet elämästäni. Tätä taustaa vasten ei liene yllätys että aineiston keruu ja vastaajamäärän tarkkailu vei aika suuren osan energiaani viime viikon aikana. 
2 kommenttia
Lisää kommentti