Saattohoitotapahtuma Finlandia-talossa 24.9.2015

Viime torstai vierähti Finlandia-talossa, jossa järjestettiin päivän kestävä saattohoitotapahtuma. Järjestäjinä toimivat Yhteisvastuu-saattohoitohanke 2015-17 sekä Terhokoti. Puhumaan oli kutsuttu nimekkäitä kansalaisia arkkiatri Pelkosesta teatterineuvos Holmbergiin, joten ohjelma oli hyvin monipuolinen ja mielenkiintoinen. Tilaisuuteen osallistui n. 1000 henkilöä, joten ei tarvinnut tuntea oloaan mitenkään yksinäiseksi.

Aamun ensimmäisessä puheenvuorossa arkkiatri Risto Pelkonenmuistutti ihmisarvon jakamattomasta luonteesta, painottaen sen olevan sama huolimatta henkilön asemasta, taloudellisesta tilanteesta tms. Arkkiatri korosti jokaisen elämän moraalista arvoa sekä muistutti yhdelle kuoleman tarkoittavan kaiken loppua, kun taas toiselle se on uuden elämän alku. Hänen keskeisin sanomansa mielestäni liittyi kuitenkin myötäelämiseen, joka alkaa kuuntelusta. Pelkonen nosti mielestäni aiheellisesti keskusteluun sen, että myötäeläminen aiheuttaa saattajassa aina jonkinasteista ahdistusta. Tämä ahdistus on hyväksyttävä ja sen kanssa on elettävä. Minä arvostan sitä, että joku sanoo tämän ääneen, koska moni sen tietää ja siitä vaikenee. En tarkoita sitä, että hoitajan tai saattajan tulisi itsensä rikkoa, päinvastoin, mutta olen vakuuttunut siitä että tietty ahdistus on osa jokaista saattohoitoprosessia. Tästä saa (ja pitääkin) olla eri mieltä kanssani, jaathan mielipiteesi tässä tapauksessa kanssani?

Seuraavan puheenvuoron käytti Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen, joka valotti Sote uudistuksen mahdollisia vaikutuksia myös saattohoidon järjestämisessä. Hän nosti puolestaan keskusteluun etiikan toteamalla aiheellisesti taloudellisuuden olevan myös eettistä. Ihalainen perusti tämän vastuuseemme yhteisistä varoista ja resursseista, sekä niiden käyttämisestä. Toiminnan vaikuttavuus sekä kustannustehokkuus tulevat nousemaan hänen mielestään entistä tärkeimmiksi. Järjestöjen roolin hän näki Soten toteuduttuakin asiantuntijoina sekä palveluiden tuottajina. Sen sijaan kuntien roolin Ihalainen ennustaa muuttuvan oleellisesti Soten toteuduttua, ne eivät ole palveluiden tuottajia eivätkä maksajia vaan kuntalaisten muodostamia yhteisöjä. Ajatus on kieltämättä mielenkiintoinen, etenkin kuntien osalta.

Aamupäivän viimeinen puhuja, Professori Tiina Saarto kuvasi oireenmukaisen saattohoidon järjestämistä. Hänen mukaansa 42% maailman maista ei ole palliatiivisen hoidon palveluja ja 80% maailman väestöstä ei ole mahdollisuutta edes asianmukaiseen kivun lievitykseen. Palliatiivinen hoito on integroituna terveydenhuoltojärjestelmään 20 maassa, mikä vastaa 8% maista. Norjaa Saarto kuvasi pohjoismaiden edistyksellisimmäksi palliatiivisen hoidon suhteen. Suomen tasoa laskee WHO:n kriteerien mukaan palveluiden saatavuuteen ja kattavuuteen liittyvät haasteet, vähäinen tutkimus sekä yhteistyö yliopistojen kanssa ja opetuksen sekä koulutuksen taso. Eli työtä riittää vielä palliatiivisen hoidon tason nostamiseksi paremmalle tasolle. Saarto viittasi mielestäni osaltaan myös taloudellisuuden eettisyyteen puhuessaan palveluiden kilpailutuksesta, mitä eri kunnissa tälläkin hetkellä toteutetaan. Hänen mielestään palveluntarjoajan valmius hoitaa henkilö perustasolla kuolemaan saakka tulisi huomioida nykyistä paremmin ja selkeämmin. Tiettyä sarkasmia oli havaittavissa Saarron huomautuksessa siitä, että mikäli yksikön täytyy soittaa ambulanssi pistämään kipulääkettä kuolevan potilaan lihakseen, ei edes perustason valmius saattohoitoon toteudu.

Lounaan jälkeen pidetyssä paneelissa eri järjestöjen edustajat keskustelivat saattohoidosta omista näkökulmistaan. Mielenkiintoinen keskustelu, jossa tarpeiden erilaisuus ja yhteneväisyys nousi mukavasti esiin, joskaan sitä on lähes mahdoton yrittää tiivistää tässä yhteydessä. Samoin Kalle Holmbergin kokemusasiantuntijan puheenvuoro omaisena kuuluu niihin, jotka pitäisi kuulla ”livenä.” Kokemusasiantuntijoiden puheissa kysymys ei ole ainoastaan siitä, mitä he sanovat, vaan myös siitä miten he asiat sanovat. Etenkin jälkimmäistä on vaikea välittää kirjallisena eteenpäin koska siihen kuuluu niin paljon elekieltä, ilmeitä, huokauksia ja taukoja, joista muodostuu ainutkertainen kokonaisuus.

Päivän päätteeksi professori Juho Lehto kuvasi oirehoidon järjestämistä muilla kuin syöpäpotilailla, jolloin sairauden etenemisen ennustettavuus on huono ja huonojenkin ajanjaksojen jälkeen voi tulla pitkiä tasaisia jaksoja. Tässä puheenvuorossa nousi jälleen esiin Advanced Care Plan (ACP) eli tutummin pitkälle edenneen sairauden hoitosuunnitelma, jonka tekeminen/ pohtiminen on tärkeää silloin kun henkilö kykenee vielä kertomaan toiveensa. ACP:ssä tarkennetaan hoidon tavoitteet sekä laaditaan elämän loppuvaiheen hoitosuunnitelma. En mene sisältöön sen tarkemmin, mutta viereisestä kuvasta voitte todeta että suunnitelman tekeminen vaikuttaa positiivisesti itse lopputulokseen.

Itselläni oli mukava päivä tärkeän aiheen parissa. Finlandia-talon tapahtuman lisäksi Yhteisvastuu-saattohoitohanke 2015-17 järjestää myös kahdeksan maksutonta alueseminaaria vuosien 2015-2016 aikana. Lisätietoa sekä ilmoittautumismahdollisuus löytyy täältä. Eli mikäli aihe vähääkään kiinnostaa, käykää kuuntelemassa!

Anja