Mitä kuoleman jälkeen?


Eilen Tuonen tuvassa oli aiheena kuoleman jälkeinen elämä, josta keskusteltiin kolmen eri uskontokunnan sekä vapaa-ajattelijoiden edustajien alustusten saattamana. Pohdin pitkään lähdenkö kuuntelemaan, osittain johtuen sitkeästä seuralaisestani nimeltä flunssa, joka on kulkenut rinnallani koko alkaneen vuoden. Suurin syy ämpyilyyni olivat kuitenkin aiemmat kokemukset samankaltaisista keskustelutilaisuuksista, jotka loppupeleissä muuttuvat eri näkemysten väliseksi ”kilpailuksi” ihan kun kenelläkään olisi aiheesta tarjota lopullista totuutta. Päätin kuitenkin lähteä paikalle, mistä olen loppupeleissä erittäin iloinen. Alustukset olivat erinomaisia, keskustelu herätti paljon ajatuksia eikä eri näkemysten välinen ”kilpailukaan” äitynyt niin pahaksi kuin olisi ollut mahdollista.

Mietin tällaisten keskustelujen jälkeen lähes poikkeuksetta sitä, miten vaikeaa meidän ihmisten on hyväksyä oma tietämättömyytemme. Mielestäni tämä korostuu kun puhutaan kuoleman jälkeisistä tapahtumista tai niiden puutteesta. Uskonnot ja elämänkatsomukset tarjoavat erilaisia selityksiä, mutta parhaimmillaankin ne kaatuvat siihen ettei niitä voi todistaa sen enempää oikeiksi kuin vääriksikään. Silti niiden pohjalta käydään kiivaitakin keskusteluja ja esitetään hyvin voimakkaita argumentteja ja tunnepitoisia puheenvuoroja. Olen myös nähnyt (en eilen, vaan aiemmin) omaa näkemystä käytettävän ”kilpenä” jonka takaa on ollut helppo loukata toisia keskustelijoita periaatteella: ”Uskovien maailma perustuu satuolentoon sekä satukirjoihin” tai ”Uskonnottomien maailma on kylmä ja lohduton.” Hyökkäys on paras puolustus, sanotaan, jonkin asian tai ihmisen tullessa liian lähelle.

Itse en pidä tärkeänä tietoa siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, vai tapahtuuko yhtään mitään. Paljon tärkeämpää itselleni on varmuus siitä, ettei ole mitään hätää eikä kuolemaa tarvitse pelätä. Erinäiset selitykset kuoleman jälkeisistä tapahtumista voidaan (hyvin karkeasti) jakaa kolmeen luokkaan:

  1. Kuoleman jälkeen ei tapahdu mitään, energia muuttaa muotoaan, hajoamme atomeiksi jotka ovat edelleen osa maailmankaikkeutta.
  2. Meillä on sielu joka matkaa taivaaseen tai helvettiin
  3. Meillä on uudestisyntyvä sielu joka kiertää täällä kunnes asetetut ”reunaehdot” ovat täyttyneet jonka jälkeen sielu sulautuu osaksi jotain hyvää ja kaunista.
Mikäli kuoleman jälkeen ei tapahdu mitään vaan hajoan atomeiksi, tarkoittaa se sitä, että myös tietoisuuteni (sen kaikilla tasoilla) sammuu kuollessani. Eli en tule tietämään energiani muodonmuutoksesta tuon taivaallista. Miksi siis pelkäisin?


Jos minulla on sielu, joka suuntaa kuolemani jälkeen taivaaseen tai helvettiin ei minulla ole mitään hätää, sillä mikäli olen elänyt elämäni jollain tavalla säädyllisesti, on olemassa se mahdollisuus että pääsen sinne taivaaseen, jossa asiat ovat hyvin. Ja jos nyt en ihan kaikilta osin ole tätä elämääni klaarannut, on vielä mahdollisuus anteeksiantamukseen ja armoon, jotka ovat olennainen osa tätä kategoriaa.

Mikäli sieluni taas lähetetään tänne uudelleen ja uudelleen, miksi pelkäisin? Päinvastoin, sehän tarkoittaisi sitä että minulla olisi mahdollisuus kokea tämä elämäksi kutsuttu seikkailu uudelleen ja uudelleen. Ensimmäiset rakastumiset, nuoruuden kaikkivoipaisuus ja kaikki se ”taika” jonka jokainen meistä varmasti on kokenut tavalla tai toisella. Ja jos kaikkien sielut kiertävät, on mahdollisuus kohdata itselleen merkityksellisiä sieluja uudelleen jossain muodossa. Toki, tähän kuuluu myös ne negatiiviset tunteet, surut pettymykset ja kaipaukset, mutta sitähän tämä elämä on, sekoitus valoa ja varjoja.

Jälkeen jääneiden todellisuuden kannalta ei sillä ole merkitystä mikä minua kuolemani jälkeen odottaa, ainakaan arjessa. Voi olla että suru on helpompi käsitellä, mikäli he uskovat minun olevan taivaassa tai kohtaavansa sieluni jossain uudelleen, mutta tämähän on taas riippuvainen heidän käsityksistään kuoleman jälkeisistä tapahtumista, ei siitä mikä on tuntematon todellisuus.

Eilisessä keskustelussa tuotiin esiin se, kuinka tärkeää olisi keskittyä tähän elämään, ei siihen mitä mahdollisesti kuoleman jälkeen tapahtuu. Elää tämä elämä niin, että ei tarvitse katua ja jossitella, olemalla ihminen ihmiselle sekä hyväksymällä erilaisuus osana samanlaisuutta. Mielestäni tämä on erittäin hyvä ja kaunis ajatus, josta jokainen hyötyy jo eläessään, ei vasta kuolemansa jälkeen.


Anja

4 kommenttia: Leave Your Comments

  1. Toitpa mukavan turvallisen näkökulman!

    VastaaPoista
  2. Kiitos teille kaikille kommenteista :)
    Hyvä jos jollain tasolla oma ajatusmaailmani välittyy tekstistä eteenpäin.

    VastaaPoista