Ihmeitä tapahtuu!

Tammikuu päättyy osaltani erittäin positiivisissa merkeissä, paremmissa kuin olisin edes uskaltanut ajatella. Viimeksi kirjoitin sitkeästä kirjoitusjumista otsikolla valkoisen paperin syndrooma. Tekstin julkaisun jälkeen sain paljon vertaistukea Twitterin välityksellä, mikä tuntui todella voimaannuttavalta, kiitos siitä teille kaikille. Tuen lisäksi sain vinkkejä ja linkkejä, kirjoitustekniikoista etenkin ”Pomodoro” oli itselleni hyödyllinen. Voitte halutessanne tutustua siihen täällä tai täällä. Maanantaina testasin ja vaikka en ihan heti päässytkään vauhtiin, sain kirjoitettua peräti 300 sanaa. Joten jumi alkoi hellittää.


Tiistaina tarkoitukseni oli kirjoittaa tiiviisti koko päivä, mutta vastaanottamani sähköpostin aiheuttaman tunnevyöryn seurauksena ei työn teosta tullut sitten yhtään mitään. Olin marraskuun lopulla jättänyt hakemukseni nuoremman tutkijan paikkaan yliopiston tohtorikouluun, vaikka en uskonutkaan mahdollisuuksiini saada kyseistä paikkaa. Mutta ihmeitä tapahtuu nähtävästi edelleen, koska saamassani sähköpostissa selkeästi ilmoitettiin että minut on valittu tehtävään aikavälille 1.3.2015–31.12.2017. Hetken sitä viestiä tavailin ennen kuin oikein ymmärsin mitä siinä sanottiin. Ymmärrys toi tullessaan sellaisen riemun, ettei seuraavana yönä edes uni tahtonut tulla. Mutta ei ole ensimmäinen yö jonka valvoin, eikä taida olla viimeinenkään joten ei haittaa! En taida edelleenkään täysin ymmärtää mitä kaikkea tämä tarkoittaa, mutta ymmärrän sen että koko tutkimukseni rahoitus on tätä myöten selvä, mikäli mitään ennalta odottamatonta ei tapahdu. Ja tämä on kultaakin kalliimpi tieto näinä aikoina kun rahoituksesta saa taistella kynsin hampain. Se määrä energiaa, mikä vapautuu tämän seuraksena itse työn tekoon on valtava, puhumattakaan niistä muista mahdollisuuksista, jotka avautuvat tätä kautta.

Se tarkoittaa myös hetken hengähdystaukoa apuraharumbalta, koska useimmat säätiöt ovat linjanneet tohtorinkoulutuspaikalla työskentelevät apurahojen ulkopuolelle. Tämän johdosta myös Kunnallisalan Kehittämissäätiö perui 75 % myöntämästään apurahasta ilmoitettuani heille saamastani paikasta. Vedin myös viikkoa aiemmin jättämäni uuden hakemuksen pois eräästä säätiöstä, ja voin sanoa että se oli aika metka tunne, kerrankin ilmoittaa että ”en tarvitsekaan apurahaa tällä hetkellä.” Toki voin hakea täydentäviä apurahoja sekä matka-avustuksia, mitä aion edelleen hakea, mutta se tietty paine on tällä hetkellä poissa.

Eilen käväisin jälleen Kuopiossa, hoidin hallinnollisia juttuja pois päiväjärjestyksestä ja tapasin muita tohtoriopiskelijoita, uusia ja ”vanhoja”. Kesken päivän sain jälleen mukavan sähköpostin josta tulin hyvälle tuulelle. Tällä kertaa minulle ilmoitettiin että XXI IAHR World Congress 2015 on hyväksynyt tiivistelmäni osaksi ohjelmaansa. Kyseessä on viikon kestävä uskontojen maailmankonferenssi joka järjestetään joka viides vuosi. Täytyy myöntää että ”hiukan” kyllä jännittää, vaikka olenkin todella iloinen ja onnellinen siitä että tiivistelmä hyväksyttiin. Aion puhua sairaanhoitajaopiskelijoiden uskonnollisuudesta esitestausaineistoni perusteella. Mielestäni aihe ja tulokset ovat mielenkiintoiset mutta jos mietin sitä että minä, joka olen tunnetusti ”epäilevä Tuomas” mitä näihin hengen asioihin tulee, saan puheaikaa tämän kaltaisessa kongressissa, niin kyllä se hiukan saakin jännittää. Täytyy vain harjoitella edeltävästi huolella, eikä saa päästää pienuuden tunnetta valloilleen niin kyllä se hyvin menee. Kongressista tulee itselleni takuuvarmasti hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen matka, se on ainakin varmaa.

Ensi viikolla alkaa seuraavien tiivistelmien laadinta. Kohteena on toisaalla Bioetiikan konferenssi joka järjestetään 19–22.8.2015 Gentissä, Belgiassa. Tänne suunnittelen lähettäväni kaksi tiivistelmää joista vähintään toisen toivon tulevan hyväksytyksi. Samaan aikaan aloitan myös tiivistelmän kirjoittamisen, joka suuntautuu syyskuun alussa Romaniassa pidettävään Death, Dying and Disposal – konferenssiin. Joten konferenssien osalta luvassa on mielenkiintoinen syksy!

Anja