Kalenterista ja sen merkinnöistä

Kuuntelin eilen toisella korvalla radiota ajellessani ajatuksissani kohti Kuopiota. En muista mikä kanava se oli, mutta juontajat puhuivat syntymäpäivistä ja niiden merkityksestä. Tässä yhteydessä toinen heistä kertoi afrikkalaistaustaisesta henkilöstä joka kertoi syntyneensä ”sinä päivänä kun ensin myrskysi ja sen jälkeen aurinko paistoi.” Tämän tarkempaa kuvausta ei kyseisestä syntymäpäivästä ollut. Ja juttukin painui päivän aikana jonnekin alitajunnan syövereihin.

Eilinen päivä oli omalta osaltani suhteellisen tiukkaan aikataulutettu. Lounas ohjaajan kanssa, jonka jälkeen mentorointiryhmä. Lyhyitä kohtaamisia laitoksen käytävällä: ”Moi! kiva nähdä pitkästä aikaa, mitä kuuluu? Koska tuut seuraavan kerran, mennään vaikka syömään… Katsotaan kalentereista aika ja ollaan yhteydessä!” Koputus oveen ”Hei, tulin hakemaan sen näytteilleasettajakortin sinne Sairaanhoitajapäiville kun nyt olen täällä.” Sähköpostilla eteenpäin välitetty viesti ”Ehdottamasi tapaamisaika sopii, nähdään silloin.” Soitto hotelliin ”Olenhan muistanut varata huoneen tälle ja tälle ajanjaksolle? Olen, hyvä kiitos nähdään ylihuomenna” Lyhyt spontaani kahvihetki toisen opiskelijan kanssa ”Nyt pitää lähteä ajamaan kohti kotia jotta ehdin toivottamaan lapsille hyvää yötä! Täytyy sopia joku aika jolloin vaihdetaan kuulumisia kaikessa rauhassa” Päivä koostui tämän kaltaisista dialogeista, kuten varmasti monen muunkin ihmisen päivä.

Illalla peiteltyäni jälkikasvun istahdin koneelle ja kävin läpi reagointia odottavat sähköpostit, tarkistelin kalenterimerkinnät ja tein tarvittavia lisäyksiä. Minut on kutsuttu puhujaksi erääseen tilaisuuteen helmikuussa 2016, vastattuani kutsuun myöntävästi kirjasin päivämäärän muistiin kalenteriini. Siinä vaiheessa alitajuntani nosti tietoisuuteeni aamulla kuulemani kuvauksen. Pohdin kuinka erilaisia aikakäsitykset voivatkaan olla. Yhdelle päivämäärät tai vuosiluvut eivät ole millään tasolla olennaisia ja toisessa ääripäässä ihminen ei tule enää toimeen ilman kalenteria ja lähes minuutilleen aikataulutettuja päiviä.

Itse toivoisin kuuluvani näiden ääripäiden välille, mutta todellisuus taitaa kuitenkin painottua enemmän sinne aikataulutetun elämän puolelle, joskaan ei ainakaan kaikkina päivinä ihan minuuttitasolla. Aikataulullisesti tämä vuosi alkaa olla jo suunniteltu ja nyt tosiaan teen karkeaa vedosta vuoden 2016 alkupuoliskolle. Tilanne, joka on tietyllä tavalla ristiriidassa spontaaniuden ja joustavuuden kanssa, toisaalta on ymmärrettävää että vähänkin suuremman tilaisuudet ja tapahtumat on suunniteltava pitkälle etukäteen, koska ihmisethän ovat niin kiireisiä ja kalenterit täyttyvät nopeasti.

Vaikka tämän järkitasolla ymmärrän hyvin, myönnän että tunnepuolella lisääntyvät kalenterimerkinnät voivat olla myös toisaalta ahdistavia. Esimerkiksi olen sopinut tapaavani ystäviäni Kölnissä eräänä elokuisena päivänä tänä vuonna. Tämä on tietenkin mahtavaa, ainakin nyt ja jos ei mieti sitä tosiasiaa että tulen tapaamiseen suoraan eräästä konferenssista, joka järjestetään Belgiassa ja matkustan tapaamisesta eteenpäin konferenssiin, joka alkaa heti seuraavana aamuna. Todennäköisesti tapaamisesta tulee hauska mutta pahimmillaan paikalle tallustaa väsynyt ”maailmanmatkaaja”, joka kärsii koti-ikävästä ja valtaisasta univajeesta, eikä kykene keskittymään siihen hetkeen kun ajatukset ovat jo seuraavassa kalenterimerkinnässä.

En valita, koska teen tällä hetkellä juuri sitä, mitä haluankin tehdä ja jokaiseen kalenterimerkintään liittyy hyviä ja mukavia asioita sekä mahdollisuuksia. Toivon kuitenkin, että osaan hidastaa kun on sen aika, enkä huomaamattani unohda nauttia niistä päivistä kun kalenterissa ei ole yhtään merkintää.

Anja