Sisällä sain vapaan paikan neljän hengen pöydästä, jossa istui kolme toisilleen nähtävästi entuudestaan tuttua henkilöä. Jos pohdinkin sitä, millaiseksi tilanne muodostuu kun ventovieras tulee seuraan, oli murheeni aivan turha. Pöytäseurueessamme puhe lähti luistamaan ja jos olinkin ajatellut olevani vain kuunteluoppilaana, ei siitä yllättäen täälläkään kertaa tullut mitään. Mutta hyvä näin, tulipahan taas murrettua sekin myytti, jonka mukaan suomalainen on vieraiden keskuudessa varautunut ja hiljainen.
Koska kyseessä oli ensimmäinen tapaaminen näissä merkeissä, puhujat kertoivat miten idea tällaiseen toimintaan on tullut, paikalla oli myös Anatoly, joka järjestää Death cafeta Pietarissa. Hän kertoi Pietarissa osallistujien olevan pääsääntöisesti nuoria ihmisiä, kun taas eilisessä tilaisuudessa itse taisin olla sieltä nuorimmasta päästä. Tämä ei tosin haitannut menoa millään muotoa, joten ikään liittyvien seikkojen takia ei todellakaan kannata jättää tulematta, mikäli kahvila kiinnostaa. Musiikkiakin kahvilassa oli, kuolemaan liittyen kuinkas muutenkaan. Duo Seppo Äikäs & Minna Mänttäri esittivät kolme kappaletta, joista kaksi oli aivan uusia ja tilaisuuden lopussa Antti Taipale esitti kappaleen Viikatemies.
Parasta antia eilisessä kahvilassa oli kuitenkin käyty keskustelu. Ihmiset kertoivat omia kokemuksiaan kuolemasta, hyvin erilaisia ja eri yhteyksissä. Osa kokemuksista oli erittäin positiivisia, toiset eivät ehkä ihan niin mukavia tai rohkaisevia. Keskustelimme myös erilaisista näkemyksistä ja siitä miten kuoleman hetkellä sanotut fraasit voidaan kokea hyvin eri tavoin. Vaikka aihe on rankka, ilmapiiri oli lämmin ja rento. Ja ei, kyseessä ei ole sururyhmä, eikä tilaisuus ollut lainkaan hengellisesti värittynyt. Hengellisyyteen liittyi suurin huoleni ennen tilaisuutta, mutta se oli onnekseni perusteeton. Toki keskustelussa kävi ilmi, että osalle osallistujista hengellisyys on voimavara, mutta siitä ei tehty sen suurempaa numeroa saati sitten saarnattu, joten me vähemmän hengellisetkin tunsimme olomme kotoisaksi. Vaikka keskustelun lomassa, yksi jos toinenkin silmäkulma saattoi kostua, tunnelma ei ollut painostava eikä surullinen. Päinvastoin, keskustelun lomassa kuului naurua useamman kuin yhden kerran ja hymyilevät kasvot jäivät mieleen ennemmin kuin suru tai murhe.
Kotiin lähtiessäni totesin viettäneeni miellyttävän kaksituntisen jonka aikana olin kuullut erilaisista kuolemista ja ehtinyt omalta osaltanikin pohtia elämän rajallisuutta kuoleman kautta. Eilisen kokemukseni perusteella otan takuulla osaa kahvilan toimintaan myös tulevaisuudessa, sen tarjotessa tervetulleen tilaisuuden käydä keskustelua kuolemasta.
Seuraavan kerran Tuonen tupa pidetään 8.11.2014 klo 13:30 kahvila Kultakaaressa, osoitteessa Urheilukatu 5, Lappeenranta. Heikki Roilas puhuu silloin aiheesta ”Mitä kuolema on?” eli kertoo kuolemaan liittyvistä käytännöllisistä asioista. (Näin ainakin kirjoitin eilen muistiin kahvilan aikana.)
Seesteistä sunnuntaita!
Anja
0 kommenttia:
Lähetä kommentti