Miksi vastaisin kyselyyn?

Tulevana maanantaina aloitan väitöskirjatutkimukseni määrällisen aineiston keruun. Tuntuu jotenkin epätodelliselta, että tasan vuoden kuluttua ensimmäisen blogikirjoituksen julkistamisesta olen edennyt tutkimukseni tähän vaiheeseen, joka tuntui alussa niin kaukaiselta. Tämä on toki vaatinut paljon työtä sekä joitain uhrauksia, niin itseltäni kuin myös ympärilläni olevilta, kuten kirjoituksistani varmasi on käynyt esiin. Tutkimusprosessini on edennyt sen tähänastisista tärkeimpään etappiin ja kyllä, olen jokseenkin jännittynyt, jopa hivenen hermostunut. Tulevasta aineistosta riippuu hyvin paljon, pitkälti siitä, onko aineisto riittävän suuri, eli saanko rekrytoitua riittävästi vastaajia. Tavoittaako tieto riittävän suuren ihmisjoukon ja motivoituvatko erilaiset ihmiset vastaamaan kyselyyni.


Akateemisen maailman sekä tutkimuseettisten sääntöjen mukaisesti tulen maanantaina julkaisemaan täällä sekä useissa keskustelufoorumeissa tiedotteen tutkimuksesta, joka on hyvin neutraali ja objektiivinen. Näin sen kuuluu ollakin, jotta en vahingossakaan johdattele ketään mihinkään suuntaan. Se sisältää ne tärkeimmät ja oleellisimmat tiedot tutkimuksesta, johon pyydän teitä osallistumaan, omat yhteystietoni sekä tietenkin linkin itse kyselyyn.

Sen mitä en tiedotteessa voi tuoda esiin, kirjoitan tänään tänne. Toivon että vastaat kyselyyni koska:

Kuolema koskee jokaista meistä

Ei ole yhdentekevää, kuinka kuoleva henkilö kohdataan tai kuinka häneen suhtaudutaan. On tärkeää tunnistaa asenteita, jotka kohdistuvat kuolemaan niin yksilö kuin myös yhteiskuntamme tasolla. Tiedon avulla voidaan kehittää esim. hoitohenkilöstön koulutusta, jotta heillä olisi entistä paremmat valmiudet tuottaa laadukasta hoitoa. Lisääntynyt tieto auttaa meitä kaikkia, ei yksinomaan terveydenhuollon henkilöstöä. Kuolemasta puhuminen helpottuu tiedon lisääntyessä, samoin omien toiveiden esiin tuominen, kun huomaa etteivät ne välttämättä eroa toisten ihmisten odotuksista. Puhumattakaan siitä, että tiedon lisääntyessä luulot vähenevät, minkä seurauksena kuolemastakin voi tulla vähemmän pelottava tai ahdistava asia.

Eutanasiakeskustelussa jokainen näkemys on tärkeä

Eutanasiasta käydään keskustelua, välillä enemmän, välillä vähemmän. Keskusteluissa korostuvat ääripäät, mielipiteet jotka ovat joko vahvasti puolesta tai vastaan. Provokatiiviset kannanotot sekä murheelliset tarinat maailmalta värittävät osaltaan käytävää keskustelua. Sanotaan että 75 % kansalaisista kannattaa eutanasian sallimista, tosin kansalaisaloitteiden tulokset eivät tue tätä väitettä. Sanotaan, että neutraalit näkemykset eivät tule esiin gallupeissa, väitetään myös eutanasian jakavan kansakuntaa, ollaan puolesta tai vastaan, mutta siihen väliin ei mahdu mitään. Voi olla että tilanne on todella tämä, mutta ihan yhtä hyvin voi olla, ettei kannastaan epävarmojen ihmisten ääni tule kuuluville. Sen johdosta jokainen vastaus, eutanasiaa kannattava, sitä vastustava sekä jotain siltä väliltä on tärkeä keskustelun etenemisen kannalta.

Kysely tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden vaikuttaa

Usein kuulen sanottavan, etteivät tavallisten ihmisten mielipiteet ketään kiinnosta, ettei meillä ”taviksilla” ole mahdollisuutta vaikuttaa. Työskennellessäni kentällä sairaanhoitajana kävin useita keskusteluja siitä, miten hoitohenkilöstön näkemykset jäävät piiloon, miten ”kukaan ei kysy mitä mieltä me olemme asioista.” Minua kiinnostaa kyselyssäni ihan joka ikinen mielipide, oli vastaaja sitten nuori tai vanha, mies tai nainen, köyhä tai rikas, herra tai narri. Tahdon painottaa sitä, että tämä kysely tulee antamaan äänen sairaanhoitajille, tarjoaa heille mahdollisuuden tuoda oman mielipiteensä esiin tässä asiassa. Olit sitten sairaanhoitaja tai et, kyselylläni ja tutkimuksellani haluaisin antaa sinulle mahdollisuuden osaltasi vaikuttaa osallistumalla kyselyyn. Hyödynnätkö tämän mahdollisuuden?



Noin. Nyt se on sanottu, enempää en voi tässä vaiheessa enää tehdä, loppu on teidän käsissänne. Lomake on tarkastettu, testattu ja valmiina maanantaita varten.

Hyvää viikonloppua!

Anja

p.s. Blogin oikeassa yläkulmassa on uusi valikko: ”Minä.” Sen takaa löydätte halutessanne esittelyn sekä muita tietoja persoonaani liittyen.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti