Tieteen tila 2014

Suomen Akatemia julkisti perjantaina uusimman selvityksen tieteen tilasta, jonka mukaan tieteemme taso on vakaa. Tieteemme taso on myös maailman keskitasoa parempi, mikä on ilahduttavaa. Vähemmän mukavaa on se, että yleisesti ottaen olemme jääneet tieteen tasossa selvästi jälkeen monista OECD-maista tämän vuosituhannen aikana.
Välimatka tutkimuksen huippumaihin kuten Sveitsiin, Alankomaihin sekä Yhdysvaltoihin on kasvanut 2000-luvun alusta. Vuosituhannen alussa tieteen tason vertailussa Suomen kanssa samalla tai alemmalla tasolla olivat mm. Australia, Saksa, Belgia ja Norja. Tällä hetkellä jokaisessa mainitsemassani maassa tieteen taso on korkeampi kuin meillä. Huomionarvoinen seikka on myös se että aiempina vuosina kehitys on näyttäytynyt noususuhdanteisena, mutta vuosien 2009–2012 aikana kehitys on pysynyt samana, ehkä kriittisesti ajateltuna kehityksemme näyttäisi olevan jopa laskusuuntainen? Onkin mielenkiintoista nähdä, mikä on tilanne seuraavan selvityksen aikana, vieläkö olemme maailman keskitason yläpuolella, yleisesti katsottuna.

Viime aikoina huoli tieteemme tilasta ja sen tulevaisuudesta on ollut esillä eri julkaisujen pääkirjoituksissa, mielipidepalstoilla sekä tieteentekijöiden blogeissa. Myös perjantaina julkaistussa yhteenvedossa tuodaan esiin huoli tiedeyhteisön uusiutumiskyvystä sekä kehityksestä. Mikäli yhteisö ei pysy verrokkimaiden vauhdissa, niin kuin tällä hetkellä näyttäisi käyvän, seurauksena voi olla henkinen ja taloudellinen taantuma. Tutkimuksen (ja tieteen) itseisarvon lisäksi, sillä on rooli hyvinvoinnin lisääjänä koska se mahdollistaa työllisyyttä sekä kasvua. Tämänhetkiset heikkoudet on mielestäni hyvin tunnistettavissa, mikäli tarkastelee Akatemian yleisiä suosituksia, joissa keskeisenä tuodaan esiin yhteistyön merkitys matkalla kohti laadukkaampaa tutkimusta. Selvityksen perusteella välittyy suhteellisen pirstoutunut kuva pienehköistä yliopistoista, joissa yhteistyön ja profiloitumisen merkitystä ei ole vielä hyödynnetty parhaalla mahdollisella tavalla. Tiedepolitiikassa suositellaan tietoon pohjautuvan suunnittelun ja päätöksenteon korostamista sekä tietenkin suunnitelmallista ja pitkäjänteistä kansainvälistä yhteistyötä. Eli sinänsä ei mitään uutta ja mullistavaa kuitenkaan. Mikä hiukan omaan silmääni särähtää on suositus, jonka mukaan tutkimusjärjestelmän rahoituksen on vahvasti kannustettava valintojen tekemiseen. Tämä herättää jälleen kerran kysymyksen tieteen vapaudesta ja riippumattomuudesta, tosin hiljalleen olen taipuvainen myöntämään tämän olevan hiipuva ideaali menneiltä ajoilta… 

Hoitotieteen avainluvut vuodelta 2012 kertovat että hoitotieteen laitokset työllistivät eriasteisia tutkijoita yhteensä 66 henkilötyövuoden (htv) verran. Suurin työllistäjä on oma opinahjoni, eli Itä-Suomen yliopisto, jonka osuus oli 18 htv. Tohtorikoulutettavien (I-porras) osuudeksi ilmoitetaan reilu 6 htv, tutkijatohtoreiden (II-porras) hieman vajaa 2 htv, kolmannen portaan (lehtorit, dosentit, tutkijat) osuus oli n. 6htv ja korkeimman portaan (IV) eli professuurien osuus 4,25 htv. Mielenkiintoisia ovat jakaumat eri ylipistoissa: Turun yliopistossa 50 % (8) henkilötyövuosista on täytetty I-portaan tutkijoilla, eli tohtorikoulutettavilla. Neljää suomenkielistä yliopistoa yhdistää selkeä notkahdus II-portaan (eli post doc- tutkijoiden) määrässä verrattuna muihin henkilöstöryhmiin. Sitä vastoin Åbo Akademissa II-portaan tutkijoiden osuus on jopa suurempi kuin tohtorikoulutettavien. Jo vuonna 2012 ilmestyneessä katsauksessa hoitotieteen yhdeksi heikkoudeksi mainittiin pula tutkijatohtoripaikoista, mikä ei näytä muuttuneen uudemmassakaan katsauksessa. Samoin vuonna 2012 oli vielä mahdollista saada tohtorikoulutettavan paikka valtakunnallisesta tohtorikoulusta, nykyään yliopistot palkkaavat itsenäisesti henkilöt nuorempien tutkijoiden vakansseihin, minkä seurauksena paikkojen määrä näyttäisi pienentyneen. Esimerkiksi viime vuonna omalla laitoksella paikkoja oli kaksi ja tänä vuonna näyttäisi huhujen perusteella olevan vielä kaksi vähemmän, eli ei yhtään…

Hoitotieteen tutkimuskulut vuonna 2012 ovat olleet 4,5 miljoonaa euroa. Rahoitusta ovat myöntäneet Akatemia (0,4 milj.), EU (0,2 milj. €) sekä Tekes (0,1 milj.€). Rahoituksen jakautuminen on erittäin mielenkiintoinen, vaikka Itä-Suomen Yliopiston professuurien osuus on suurin, on Akatemian ja EU-rahoituksen osuus kaikkein pienin, lähes olematon jos ihan rehellisiä ollaan. Pienempi osuus rahoituksesta on ainoastaan Åbo Akademilla. Tämä selittää paljon, ainakin osittain. Aiemmassa, vuonna 2012 julkistetussa selvityksessä hoitotieteen erääksi uhkaksi mainittiin painopisteen siirtyminen nopeisiin selvityksiin ja kehittämishankkeisiin samalla kuin perustutkimuksen ja pitkäjänteisen tieteellisen tutkimuksen asema heikkenee. Uusinta selvitystä lukiessa ja taulukoita tutkaillessani pohdin, onko tämä uhka toteutumassa? Onko niin että rahoitus ohjaa jo nyt tekemään nopeita projekteja erilaisista aiheista perustutkimuksen tai valtavirrasta poikkeavien tutkimusaiheiden kustannuksella? Onko myös hoitotieteessä määrä korvaamassa laadun? Mitä mieltä te muut olette?

Maanantaiterveisin,
Anja
P.s. Määrällisen aineiston keruu jatkuu edelleen!