Kuluneen kuukauden aikana olen ollut pääsääntöisesti poissa kotoa, ensin Ranskassa, sitten Turkissa ja loppuhuipennuksena vielä tanssittiin häitä toisella puolella Suomea. Ajellessamme sunnuntaina kohti kotia myönnän ajatelleeni että onneksi edessä on pari työntäyteistä viikkoa kotona, ennen kuin lähden seuraavan kerran reissuun joka sekin kestää vain pari päivää. On mahtavaa matkustaa ja tavata uusia ihmisiä sekä oppia uusia asioita, mutta aivan yhtä mahtavaa on myös palata kotiin ja siihen kuuluisaan arkeen. Lapseni ovat vielä pari viikkoa kotona ennen koulun ja päivähoidon alkua, joten täysipäiväinen työskentely saattaa osoittautua hivenen haasteelliseksi, mutta iltaisin saa paljon aikaiseksi kun rytmittää ja priorisoi tehtäviään oikein. Tämän opin maisteriopintojeni aikana, jotka suoritin työn ohella. Uskallan jopa väittää olevani toisinaan tehokkaampi pienen aikapaineen alaisena…
Lähde:
|
Paluulennollamme Turkista tutustuin koneessa HS Teemaan,
tunnetteko sen? Kyseessä on Hesarin kuukausiliitteen toimittajien toimittava
lehti, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa, keskittyen aina yhteen aiheeseen
kerrallaan. Tällä kertaa lehti käsitteli intohimoa, sen eri muodoissa ja
ajatuksia herättävällä tavalla. Luonnollisesti osa jutuista käsittelin
eroottista intohimoa ja sen muutosta eri vuosikymmeninä. Itse jäin pohtimaan
ennen kaikkea kuvailtua intohimoa jonka haastateltavat liittivät työhön tai
elämäntehtävään sekä innostuksen ja intohimon välistä eroa. Innostuksen
katsottiin olevan spontaania ja pulppuavaa, kun taas sitä vastoin intohimo
nähtiin vaikuttavana voimana pitkäjänteiseen työskentelyyn saman aihepiirin
parissa, vaikka menestys ja saavutukset antaisivatkin odottaa itseään.
Lukiessani en voinut välttyä ajattelemasta tutkijoiden (sekä tietenkin tohtoriopiskelijoiden)
kokemaa intohimoa omaa aihettaan kohtaan. Ideologisena ja vielä kokemattomana
uskon ettei tutkimustyö ole mahdollista ilman näin kuvattua intohimoa koska se
sisältää erittäin paljon ”arkista puurtamista”, joka ei välttämättä ole
tippaakaan hohdokasta, mutta olennainen osa prosessia. Ja jos ollaan rehellisiä
niin se maine ja kunniakin ovat aika katoavaisia, niin tutkijoiden kuin useiden
muidenkin ammattilaisten keskuudessa. Tosin kommentti: ”Intohimonani on kuolema ja
eutanasia” herätti ympäristössäni mielenkiintoisia reaktioita, mutta jotenkin
näinhän se loogisesti ajateltuna menee, eikö totta?
Heinäkuun alussa tämä blogi oli blogichatin viikon blogina,
eli sain palautetta blogista erilaisilta ihmisiltä Twitterin välityksellä.
Positiivisena pidettiin tämän blogin aihetta, ulkoasua sekä käyttämääni kieltä.
Vähemmän positiivista on se että nykyinen malli ei toimi kaikilta osin
nähtävästi oikein, minkä johdosta harkitsen sen vaihtamista tulevan syksyn
aikana. Samoin käyttämäni kielen sujuvuudesta huolimatta osa termistöstä jää
toisille lukijoille epäselväksi, tulen kiinnittämään tähän enemmän huomiota
tulevaisuudessa. Minulle esitettiin myös ehdotus kirjoittaa aihettani
populaaristavia tekstejä tutkimusprosessin kuvauksen lisäksi. Kaikesta saamastani
palautteesta tämä ehdotus on se jonka suhteen olen epävarmoin. Tiedän että
populaariset ja myös osaltaan hiukan provokatiiviset tekstit herättäisivät
enemmän keskustelua ja toisivat näkyvyyttä. En ole kuitenkaan tällä hetkellä
ihan varma siitä, onko se sitä, mitä tällä blogilla tavoittelen. Tai toisin
ilmaistuna: En tiedä onko popularisointi oikea keino edistää neutraalia
keskustelua ja tiedottamista kuolemasta ja eutanasiasta. Mitä mieltä te olette
tästä? Kommentoi tai laita sähköpostia, olen kaikesta saamastani palautteesta
erittäin iloinen, oli se sitten hyvää tai huonoa: molemmat opettavat ja
kehittävät sekä minua että blogiani eteenpäin. Erityinen kiitos kaikille teille,
jotka tutustuitte blogiini ja annoitte palautetta blogistani kyseisenä
ajanjaksona, siitä on paljon apua!
Elokuun teemoja ovat todennäköisesti: kansainvälinen
konferenssi Helsingissä, käsikirjoitukseni kohtalo (odottelen editorin päätöstä
minä hetkenä hyvänsä), syksyn apuraharumba, määrällisen lomakkeen esitestauksen
alustavia tuloksia sekä ohjausryhmän tapaaminen, jossa päätämme määrällisen
aineiston keruun ajankohdan. Lisäksi kirjoitan asioista / ilmiöistä joihin
matkani varrella törmään. Tykkäämällä sivustani Facebookissa ja / tai
seuraamalla minua Twitterissä saat tiedon tapahtumista viiveettä. Jakamalla
tekstit / kertomalla blogistani muille autat minua lisäämään näkyvyyttä, toki
blogini, mutta enenen kaikkea tutkimusaiheeni.
Mahtavaa arjen alkua meille kaikille!
Anja
Minusta populaarisointiin riittää jo tällainen aihevalinta - arjesta ja intohimosta. Kiitos mielenkiintoisesta lukuhetkestä
VastaaPoistaEn lähtisi valitsemaltasi linjalta pois, se on hyvä. Olet asiantuntijan roolissa ja tällöin ei voida täysin välttää asiantuntijasanastoa. Mielestäni alaan perehtymättömälle (kuten minä) teksti on selkeää ja mielenkiintoista aiheuttamatta turhaa draamankaarta (aihe kun antaisi draamalle loistavat mahdollisuudet).
VastaaPoistaPopularisointi on vaikea laji, erityisesti kun aiheena on kuolema ja eutanasia. En itse toivo sitä, että tärkeästä aiheesta tehtäisiin "otsikoita" tai, kuten edellinen kommentoija kirjoittaa, draamaa. Niitä on iltapäivälehdistossä aivan kylliksi. Jotain voisi kuitenkin asiatekstin oheen miettiä, mielenkiinnon herättämiseksi. Aihe itsessään kerää meitä, jotka jo olemme kiinnostuneita ja odotamme tutkittua tietoa. Muiden mielenkiinnon herättäminen on kai se juttu, jota etsitään. Olisiko se jokin linkki arkeen tai kirjallisuuteen, elokuvaan, musiikkiin otsikoissa? Vaikka vain otsikossa. Itse pidän tavastasi kirjoittaa ja erityisesti täsmällisestä ja hyvästä äidinkielestä. Älä lähde popularisoitumaan lehdistö- tai sometyyliin.
VastaaPoistaKiitos kommenteista =)
VastaaPoistaOlette pitkälti samalla linjalla omien ajatusteni kanssa, "draama" ja kuohunta aiheen ympärillä eivät ole tavoittelemisen arvoisia tässä yhteydessä. Anonyymin kommentoijan idea otsikon hyödyntämisestä on oikein hyvä, se on varmasti kokeilemisen arvoinen ehdotus!
Anja