Matkalla kotiin

EANS:n kesäkoulun ensimmäinen osio saatiin tänään päätökseen ja tätä kirjoittaessani istun junassa matkalla kohti Pariisia, josta lennän aamulla Helsinkiin. Junan ikkunassa vilisevät maisemat ovat yhtä vaihtelevia kuin paikallinen sää, mihin tutustuin viimeisen kahden viikon aikana. Jokaiseen päivään mahtui sekä sadetta että auringonpaistetta mikä tietenkin asetti omat haasteensa pukeutumiselle. Jos kesäkoulun ensimmäinen viikko oli raskas, ei tämä toinenkaan viikko ollut sen helpompi tai kevyempi. Luennot jatkuivat heti maanantai-aamuna samalla tempolla, millä ne edellisenä perjantaina lopetettiin. Millaista on työskennellä monikulttuurisessa projektissa, miten eri kulttuuritaustat näkyvät arjessa ja työnteossa?
Professori Peter Griffits auttoi (tai ainakin yritti auttaa) meitä löytämään vastauksia kysymykseen ”Miten määrittelen otoskoon kvantitatiivisessa eli määrällisessä tutkimuksessa?” Laadullisen tutkimuksen osalta tässä meitä tuki professori Brendan McCormack rautaisella ammattitaidollaan sekä luennolla, joka kieltämättä oli hieman puristinen. Oli suuri ilo tutustua kumpaankin persoonalliseen herraan ja saada tilaisuus keskustella heidän kanssaan omaan tutkimukseen ja sen metodiikkaan liittyvistä seikoista. 

Keskiviikkona alkoi kaksipäiväinen EANS konferenssi, jossa kesäkoulun kolmannen vuoden opiskelijat esittelivät projektejaan postereiden avulla. Puheenvuoroissa käsiteltiin pitkälle hoitotyön perusteita sekä perushoidon merkitystä meillä ja maailmalla. Oman luento-ohjelman sekä rahoitukseen suunnatun tiivistelmän ja esityksen tekemisen johdosta en päässyt osallistumaan rinnakkaissessioihin, mutta kuulin niiden olleen erittäin antoisia. Johtuen siitä, että Suomi tukee osaltaan taloudellisesti EANS:n toimintaa, on maamme edustettuna useammalla opiskelijalla jokaisella vuosikurssilla. Postereihin tutustuessani törmäsin kahteen oman yliopistoni opiskelijaan, joista toinen oli viimeistä kertaan paikalla opiskelijan roolissa.

 

Kaikesta raskaasta raatamisesta huolimatta olimme toisten opiskelijoiden kanssa päättäneet että viikonlopun käytämme Bretagnen alueeseen tutustumiseen, emmekä istu nenä kiinni monitorissa, vaikka tekemistä olisikin ollut riittävästi. Joten lauantaina vierailimme Mont St. Michelin luostarisaarella, asiantuntevan oppaan ohjaamana. Kesken matkan pysähdyimme yllättäen ilman mitään näkyvää syytä. Opas halusi näyttää meille St. Leonardin muistomerkin. St. Leonard on paikallinen pyhimys, joka aikoinaan suojeli ihmisiä ryöstäjiltä. Valitettavasti hän itse ei välttynyt heidän kohtaamiselta, vaan tuli surmatuksi metsäaukealla. Edelleen ihmiset koristelevat muistomerkille johtavan tien reunat kuvin, kynttilöin, kukkasten tai muiden koristeiden avulla.  Itse Mont St. Michel oli kieltämättä vierailun arvoinen paikka, oli sitten uskonnollinen henkilö tai ei. Mahtava luostarirakennus joka on kestänyt maailman myrskyt ja tyrskyt. Otin sieltä paljon kuvia, mutta koska internetyhteydet pelaavat kohdallani täällä vähän silloin kun huvittaa, en ole saanut niitä vielä siirrettyä koneelle, joten kuvia on tulossa lähipäivinä.

Sunnuntaina vierailimme Saint Malon kaupungissa (kuvat tulevat myös lähipäivinä). Vanhakaupunki on kokonaan linnoituksessa, jonka voi kiertää kokonaan valleilla kävellen. Kuten odottaa saattaa, kaupungista löytyy kapeita katuja ja kuvia sekä idylliä vähän joka lähtöön. Itse nautin ehkä eniten siitä kun katsoin valleilta meren lainehdintaa, mutta kuvassa oleva jäätelöannos tuotti myös osaltaan runsaasti mielihyvää aurinkoisena päivänä.

Tämän viikon maanantaina Rennesin pormestari oli kutsunut meidät kaupungintalolle cocktailtilaisuuteen. Upeissa puitteissa kelpasi nauttia lasi kuohuvaa ja jutustella niitä näitä, vaikka väsymys vielä vähän painoikin viikonlopun jäljiltä. Eilen pidetty gala-dinner oli onnistunut päätös aiemmin mainitsemalleni konferenssille. Tunnelma oli mahtava, eikä ”virallisiin akateemisiin” juhlallisuuksiin usein liitetystä kankeudesta (tylsyydestä?) ollut kyllä tietoakaan. Jatkoilla meno sen kuin kiihtyi, siellä tanssivat ”nuoret ja vanhat, opiskelijat ja professorit” kaikki sulassa sovussa keskenään. Aivan mahtava ilta, joka päättyi minun ja kahden muun öiseen kävelyretkeen kohti majapaikkaa, keskellä yötä ja kengät kädessä kun ei enää yksinkertaisesti kyetty korkeilla koroilla kävelemään. Ja silti seison tänään ryhmäni kanssa kello yhdeksän esittelemässä suunnitelmaani erään kuvitteellisen intervention pilotoinnista.

Kuten varmaan arvaatte, niin kokemuksena viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet aivan sanoinkuvaamattomat. En varmasti vielä tässä kohtaa edes itse osaa aavistaa mitä kaikkea matkaltani tarttui mukaan ja mitä polun varrella vielä odottaa. Näin intensiivisen jakson jälkeen on hyvä tulla kotiin ja hengähtää hetki, jotta ajatukset voivat asettua omille paikoilleen. Sen jälkeen on helpompi arvioida hyödyt ja harmit, joita luonnollisesti mahtui myös matkalle. Ei ole helppoa olla ensimmäistä kertaa erossa lapsistaan näin pitkää aikaa, vaikka kuinka olisi intensiivinen ohjelma ja paljon tekemistä. Ne ovat ne illan viimeiset ja aamun ensimmäiset hetket, jotka tuntuivat toisinaan aika mahdottomilta. Mutta kuten totesin, enää yksi yö ja sitten olen kotona.

Anja

Ai niin… Ensi vuoden kesäkoulu on Barcelonassa, mistä olen jo nyt iloinen!