Odottavan aika on pitkä...

Tämän olen todennut jälleen viimeisten päivien aikana. Viime torstaina oli tutkimuseettisen toimikunnan kokous, jossa käsiteltiin myös oma tutkimussuunnitelmani. Jostain itsellenikin käsittämättömästä syystä olin koko päivän kuin tulisilla hiilillä, vatsassa kiersi ja keskittyminen muihin asioihin oli lähes mahdotonta. Iltapäivän englanninluennoilla herätin hilpeyttä ympärillä istuvissani kurisevan vatsani ansiosta, vaikka nälän tunnetta ei ollutkaan, elimistö ilmoitti tarvitsevansa ravintoa. Perjantaina kirjoittelin viestiä tutkimuseettisen toimikunnan sihteerille, joka ystävällisesti mutta tiukasti ilmoitti että tieto lähtee kaikille osallisille aikanaan. Ajellessani kotia kohti iltapäivällä aivan yhtä tietämättömänä, ymmärsin odottelun jatkuvan viikonlopun yli. Tänään olen saanut useita sähköposteja, mutta valitettavasti tutkimuseettisen toimikunnan suhteen olen edelleen yhtä viisas kuin torstai-aamunakin.

Odotan myös edelleen tietoa siitä kansainvälisestä julkaisusta, jonne artikkelini tammikuun alussa lähetin. Heidän ohjeidensa mukaisesti review-prosessi kestää yleensä 4-6 viikkoa, jotka ovat kohdallani jo menneet. Koska olen kärsimätön, olen säännöllisesti seurannut käsikirjoituksen statusta submission-ohjelmassa, tosin en ole sitäkään kautta tullut juuri viisaammaksi artikkelin kohtalosta. Eli ei auta muuta kuin odottaa… Tietenkin mietin onko käsikirjoituksessa suuria puutteita, millaisia kommentteja saan ja mikä sen lopullinen kohtalo tulee olemaan. Eli siis suomeksi: lietsomalla lietson omaa epävarmuuttani, vaikka tiedän että siitä ei ole yhtään mitään hyötyä. 

On myös odottamista, joka tuntuu hyvältä. Varasin tänään lennot välille Helsinki-Pariisi ensi kesän kesäkoulua varten. Jostain kumman syystä sen odottaminen ei tunnu ollenkaan hankalalta, päinvastoin. Samoin odotan maaliskuun puoltaväliä, jolloin englannin kurssi saadaan päätökseen. Kurssin myötä olen ollut joka toinen viikko kaksi päivää Kuopiossa ja hiljalleen reissaamisen vaikutuksen huomaa myös perhepiirissä, lapsilla on yksinkertaisesti äitiä ikävä. Koska vireillä on useampi apurahahakemus, jatkuu eräänlainen odottaminen vielä pitkälle kevääseen.

Huomenna matkaan jälleen Kuopioon, jossa järjestetään kaksipäiväinen PhD-Symposium. Esitän siellä tutkimukseni tämän hetkisen vaiheen ja odotan kieltämättä mielenkiinnolla mahdollisesti syntyvää keskustelua. Kotiudun jälleen myöhään torstai-iltana ja toivon tietäväni silloin enemmän, ainakin sen tutkimuseettisen toimikunnan päätöksen osalta.

Anja