Kuinka paljon on tarpeeksi?

Trvehdys maailmalta! Leuvenissa viikko on ollut lämmin, joskin itse olen viettänyt aikani pääsääntöisesti sisätiloissa, joko toimistolla tai sitten omassa huoneessa. Tietokoneen äärellä, kuinkas muutenkaan. Välillä olen tuijotellut hajamielisenä suuresta ikkunasta talojen kattoja ja kauempana siintävää kirkon tornia. Vastapäisen talon ikkunasta olen seurannut remontin etenemistä, alkuviikosta paklasivat seiniä kovalla vauhdilla ja nyt näyttävät vetävän väriä pintaan suurilla vedoilla. Eli ihanan arkisia tapatumia yliopiston tutkijankammarissa, jonka kulttuuri eroaa totutusta.


Tällä viikolla olen päivittänyt kirjallisuuskatsausta eli tehnyt hakuja viidestä eri tietokannasta ja lukenut satoja ja taas satoja otsikoita pohtien voisivatko artikkelit sisältää vastauksia omiin tutkimuskysymyksiin. Törmännyt artikkeleihin joiden kohdalla olen ämpyillyt jo aiemminkin, ottaako mukaan vai jättääkö ulkopuolelle, onko oma tietotaso kasvanut niin että löytyisi peruste sisällyttää ne mukaan aineistoon, vai tarkoittaisiko se kyvyttömyyttä selkeisiin rajauksiin? Mikä on tarpeeksi, liikaa tai liian vähän?

Viimeistä kysymystä olen pohtinut hyvin paljon, johtuen varmasti siitä että nyt työstän väitöskirjan yhteenveto-osaa, minkä myötä prosessin lähentyminen loppuaan konkretisoituu aivan uudella tavalla. Olen aika mestari ajattelemaan ”sitten joskus kun väittelen,” mikä antaa itselle tunteen lähes rajattomasta ajasta ja välimatkasta kyseiseen tilaisuuteen. Hiljalleen alkaa kuitenkin takaraivoon hiipiä ajatus siitä, ettei se enää ole niin kovin kaukana. Ja niinpä ”illan hiljaisina tunteina” istuessani itsekseni opiskelija-asuntolassa huomaan miettiväni kysymystä siitä olenko tehnyt tarpeeksi? Olisiko tutkimuksessa jotain mitä olisi vielä pitänyt tehdä tai huomioida? Olisiko pitänyt kerätä vielä suurempi aineisto, olisiko se vahvistanut tutkimusta tai nostanut esiin jotain uutta? Tuskin… mutta entä jos kuitenkin?

Tiedän että nämä ovat heijastuksia alkavasta jännityksestä ja tietynlaisesta henkisestä valmistautumisesta ”loppuhuipennukseen.” Loogisesti ajatellen tiedän myös että olen tehnyt parhaani tutkimuksen kaikissa vaiheissa ja ohjaajani olisivat ammattitaidollaan varmasti matkalla puuttuneet asiaan jos valitsemani polku olisi ollut menossa ihan metsään. Yritän myös muistaa, että väitöskirja on edelleen opinnäytetyö ja prosessin aikana tapahtuu kehitystä, ymmärrys lisääntyy sekä tutkimuksen toteuttamisesta että itse tutkittavasta aiheesta. Samoin olen tietoinen siitä, että lähes jokainen tohtoriopiskelija läpikäy näitä ajatuksia sekä tuntemuksia jossain vaiheessa omaa projektiaan. Tämä siis sillä järkitasolla…

Mutta sitten on se tunnepuoli, joka ei järkiperusteluista paljon välitä. Se ”kalvava epävarmuus” siitä, että entä jos kaikki tehty työ, kirjoitetut ja luetut lauseet, artikkelit ja kirjat, koko ajatustyö sekä kehitys, entä jos se ei olekaan tarpeeksi? Entä jos lopputulos ei olekaan ”riittävä?” Tämä syö pientä täydellisyyden tavoittelijaa välillä aika rankasti, jos saan rehellisesti sanoa. Toisaalta se osaltaan motivoi keskittymään vielä vähän tarkemmin, tekemään sen yhden ylimääräisen tunnin toimistolla sekä toteuttamaan hakuja vielä yhdestä tietokannasta. Eli näillä tuntemuksillakin on myös positiivisia puolia, vaikkei sitä kenties heti uskoisi.

Tänään aion kuitenkin sysätä nämä ajatukset syrjään ja sallin itselleni ihan oikean viikonlopun, ilman työtä tai tutkimusta. Työpäivän jälkeen hyppään junaan ja matkustan entiseen kotikaupunkiini Kölniin. Tapaan vanhoja ystäviä, kiertelen joulutoreja ja keskityn ihan vain olla möllöttämään.

Loppujen lopuksi, Jouluun on enää pari viikkoa, vaikkei sitä sään perusteella uskoisikaan. Tämän sisäistin eilen illalla käyskennellessäni täällä juuri avatulla joulutorilla ja katsellessani tuotteita joita paikalliset kauppiaat olivat esille asettaneet. Ilmassa tuoksui ”Glühwein” (joka siis ei ole sama asia kuin Glögi), havut sekä erilaiset kynttilät, öljyt sekä tietenkin ruoka. Joululaulut soivat ja lasten ilmeet olivat niin kovin jännittyneitä kun he odottivat jonossa päästäkseen vierailemaan joulupukin tuvassa. Sitä katsellessa iski koti-ikävä, kuinkas muutenkaan, mutta on kuitenkin onni että on jotain mitä ikävöidä matkoillaan, muuten elämä olisi ainakin omalta osaltani paljon ”mausteettomampaa.” Tämäkin on asia, joka kirkastuu aina uudelleen ja uudelleen, onneksi!

Näissä tunnelmissa rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Anja

2 kommenttia: Leave Your Comments

  1. Heippa,

    Kiva kuulla Leuvenin tunnelmia.
    Juu noilta ajatuksilta varmaan harva tohtoriopiskelija välttyy :)

    "Oikeat viikonloput" on tosi tärkeitä. Rentouttavaa ja mukavaa viikonvaihdetta!

    Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :)
      Täytyy myöntää että "oikea viikonloppu" teki terää!

      Poista