Jo joutuu armas aika


Huomista on odotettu monessa perheessä kuin sitä kuuluisaa nousevaa kuuta. Kouluvuoden päättävää suvivirttä on tokaluokkalaiseni harjoitellut niin antaumuksella, että toiveissani on päästä kirkosta ulos tällä kertaa jopa kuivin silmin. Ok, jää todennäköisesti jälleen haaveeksi, mutta kuitenkin… 

Kuopus on laskenut päiviä kalenterista jo viikkoja odottaen huomista syntymäpäiväänsä, koko käsi täyttyy, mikä on ehkä ”cooleinta” ikinä. Ymmärränhän minä sen, kuten jokainen muukin järkevä ihminen, mitään tärkeämpää tuskin on tässä perheessä tällä hetkellä. Paitsi ehkä se, millainen kakku vieraille tarjoillaan. Mummo sai suklaisen sydämen viime viikonloppuna käydessään, mutta kavereille… vähintään Turtlesia pitää pöytään pistää… niin ja numerokynttilä… muuten on koko viides elinvuosi pilalla, ainakin jos lastani on uskominen.

Voitte varmaan kuvitella että tässä ympäristössä on hieman haastavaa keskittyä eutanasian pohdintaan juuri nyt, kun koko talo suorastaan tursuaa kovaäänistä ja riemukasta elämää. Siksi olenkin tällä viikolla keskittynyt oman tutkijavaihtoni järjestämiseen. Olen jo pidemmän aikaan silmäillyt Leuvenin katolista yliopistoa ”sillä silmällä” johtuen siitä että siellä tehdään hyvin korkealaatuista tutkimusta liittyen hoitotyön etiikkaan, elämän loppuvaiheeseen sekä myös eutanasiaan. Marraskuussa kirjoitinkin Turussa järjestetystä opintojaksosta, jonka aikana tutustuin lähemmin professori Gastmansin etiikan tutkimukseen. Viimeistään tuon opintojakson jälkeen tiesin varmuudella, missä mahdollisen vaihtoni tahdon suorittaa. 

Nyt olen edeltävät keskustelut käynyt ja professori Gastmansin kanssa sopinut alustavasti kahdesta jaksosta, joiden aikana tutustun hänen yksikköönsä Leuvenin yliopistossa. Ensimmäinen vierailu toteutuu joulukuussa, minkä yhteydessä osallistun myös nelipäiväiseen etiikan intensiivikurssiin. Toinen vierailu toteutuu ensi keväänä, jolloin olen Belgiassa maalis- ja huhtikuun. Lienee turhaa todeta että olen aivan haltioissani, joskaan en ihan vielä ole keksinyt mistä hankin rahoituksen näihin reissuihin, mutta toisaalta, asiat järjestyvät aina jollain tavalla, miksi ei myös tälläkin kertaa?

Kesän ohjelmaan ei kuulu juuri muuta kuin kolmannen osajulkaisun työstäminen, koska kahden terveen lapsen viettäessä kesälomaa kotosalla ovat tämän äidin resurssit sekä keskittymiskyky rajalliset. Työtä tehdään iltapäivästä yöhön paremman puoliskon tultua töistä kotiin ottamaan vetovastuuta jälkikasvusta. Toisaalta aikaa jää myös siihen pohdintaan ja ajatusten sulatteluun, josta kovin on viime aikoina sosiaalisessa mediassa ollut puhetta. Tai sitten olen iltaisin vain niin veto poissa, että ajattelu tapahtuu katselemalla silmäluomien sisäpuolta, näinkin voi tapahtua.

Joka tapauksessa taitaa tahti hieman hidastua hetkeksi ja katse kohdistua kuoleman sijaan ruohikossa möngertäviin ötököihin, lentämään opetteleviin variksenpoikasiin sekä kahteen tulevaisuuden ”rantajellonaan” Saimaan rannalla. Tästähän se suvi suloinen on tehty, eikö totta?

Toivon kaikille kesälomalle siirtyville aurinkoisia, huolettomia päiviä sekä tuhannesti onnea kaikille niille jotka saavat omat opintonsa päätökseen!

Anja

0 kommenttia:

Lähetä kommentti