Arjen euforiaa


Tunnustan: RAKASTAN erilaisia listoja, pitkiä ja lyhyitä, tarpeellisia ja tarpeettomia. Listat herättävät sisälläni asuvan piiloinsinöörin, joten teen usein listoja niin pääni sisällä kuin myös paperillakin. Aloittaessani tämän tutkimusprosessin syksyllä 2013 toimin tavoilleni uskollisesti ja varasin eräästä vihkosta sivun jokaiselle kuukaudelle, jonka olin suunnitellut tähän projektiin käyttäväni. Sivuille kirjoitan, tietenkin, listan niistä tehtävistä ja asioista jotka odotan sen kuukauden aikana toteuttavani. Onni on jokainen suoritettuna kuitattu tehtävä. Jokainen seuraavalle kuulle siirtyvä toimi opettaa ajankäytön suunnittelua ja aiheuttaa tuskaa perfektionistiselle luonteelle.

Eilen kirjoitin Twitterissä alla olevan twiitin, joka kuvaa hyvin tuntojani viime päivien ja viikkojen ajalta. Listallani oli mielestäni liian monta tehtävää, joista osa oli siirtynyt jo useampaan otteeseen seuraavan sivun puolelle, mikä ottaa omalle luonnolle, vaikkei sitä kukaan muu huomaisikaan. Takaraivossa kummittelee myös ajatus siitä, että lähestyn kovaa vauhtia tutkimussuunnitelmani ajallista puoliväliä, mikä tunnetusti aiheuttaa tietynlaisten tarpeen tarkastella kokonaistilannetta enemmän tai vähemmän kriittisesti. Joten olen ahertanut kenties normaaliakin enemmän tämän kuun aikana, saadakseni suman purettua.


Sanotaanko vaikka näin; 42-vuotiaana ihminen on yleensä jo oppinut sen, ettei työskentely koostu ainoastaan niistä huisin mielenkiintoisista ja jännittävistä tehtävistä. Suurin osa on sitä enemmän tai vähemmän rutiineista muodostuvaa työarkea, joka etenkin kotitoimistossa vaatii tietyn määrän taisteluhenkeä auringon paistaessa ikkunan takana. Tässä kohden tutkimustyö ei poikkea mistään muustakaan työstä. Niinpä tänäkin aamuna istuin koneeni ääreen ja jatkoin listoillani olevien tehtävien suorittamista, puheluiden soittamista ja kirjoitustyötä. Vedin listallani olevia asioita yli ja siirryin seuraavan pariin, kunnes havahduin tilanteeseen, jollaista en ole kokenut sitten heinäkuun 2013: listallani ei ole enää yhtään tehtävää tälle kuulle! Voitteko kuvitella mikä euforinen olotila!

Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö olisi mitään tekemistä tai että voisi ajatella lomaa
tms. Ei suinkaan, mutta se tarkoittaa sitä, että tulevana viikonloppuna minulla ei ole pakottavaa tarvetta istua koneella tekemässä töitä, vaan voin tehdä jotain ihan muuta vastapainoksi ja olla siinä aidosti läsnä, mukaan lukien ajatukset. Hetken hengähdystauko ennen maanantaina alkavaa kevään viimeistä Kuopion matkaa ja kesäkuulle listattuja tehtäviä.


Ai että mihinkö tulokseen olen tullut tarkastellessani tutkimusprosessin kokonaistilannetta? Tärkein tulos lienee vanhan sananlaskun viisaus: ”hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.” Pari vuotta sitten tuskailin tutkimussuunnitelman laadinnan kanssa, versioita oli pitkälti toistakymmentä eivätkä ohjaajat siltikään olleet tyytyväisiä. Itsellä olisi ollut kova palo siirtyä jo suunnittelusta toteutukseen, mutta kun ei. Nyt, lähes kaksi vuotta myöhemmin olen ymmärtänyt kuinka tärkeää se suunnittelu on, siirtyessäni toteutusvaiheeseen en ole kertaakaan joutunut pähkäilemään että ”kuinka tästä eteenpäin” vaan olen voinut noudattaa tekemääni suunnitelmaa. En tiedä olisiko tämä toteutunut näin sujuvasti, elleivät ohjaajani olisi vaatineet paljon suunnitteluvaiheessa.

Saadessani vielä yhden uupuvan opintosuoritusmerkinnän ovat jatko-opintoihin vaadittavat opinnot osaltani suoritettu. Toisen osajulkaisun käsikirjoituksen lähetin maanantaina erääseen journaaliin, jonka tilastojen mukaan 42 % käsikirjoituksista palautuu kirjoittajille hylättynä ensimmäisten kolmen päivän aikana. Tänään tarkistin tilanteen ja käsikirjoituksen statuksesta päätellen, oma käsikirjoitus odottaisi arvioijien nimittämistä, eli olisi mukana arviointiprosessissa, mikä on jo pieni voitto riippumatta sen lopputuloksesta. Hoitotieteen artikkeliväitöskirjaan vaaditaan vähintään neljä osajulkaisua, joista kolmatta valmistelen tällä hetkellä teoreettisen taustan osalta. Aineistot on kerätty ja analyysitkin pääosin jo tehty, joten sen suhteen olen hyvillä mielin.

Kokonaistilanne on vähintäänkin hyvä, ottaen huomioon että valmistumiselle asetettu ajallinen tavoite on 2017 loppuun mennessä. Tämänhetkisen arvion valossa tuo tavoite on realistinen, saattaa jopa olla niin, että 2016 on ”minun vuoteni.”

Anja

0 kommenttia:

Lähetä kommentti