Kuolema konferenssissa / Kansallisen konferenssin antia osa 2

Tässä toisessa Tampereen konferenssin sisältöä esittelevässä kirjoituksessa nostan esiin oman tutkimukseni kannalta tärkeän aiheen: kuoleman. Aihetta käsitteli kymmenen erilaista esitystä, joista seitsemän oli suullisia ja kolme postereita. Olen jakanut esitykset kolmeen teemaan: sisaruksen kuolema, lapsen kuolema sekä kuolevan potilaan hoito.

Sisaruksen kuolema

Inna ym. ovat tutkineet sisaruksen selviytymistä edistäviä ja estäviä tekijöitä sisaruksensa kuoleman jälkeen. Tiivistelmässään he nostavat itsemurhan voimakkaasti esiin, mikä itsessä herätti kysymyksen siitä, oliko tutkimuksen kohteena sisaruksensa itsemurhan kautta menettäneet henkilöt. Valitettavasti en tavannut tutkijaa posterin luona, joten en voinut tätä tarkentaa. Tutkimuksen tulosten perusteella selviytymistä edisti mm. ulkopuolisen avun saaminen, kokemuksen käsitteleminen ja elämän uudelleen kokoaminen. Surevien mahdollisuus puhumiseen on tärkeää, koska sisarukset kokivat myös ulkopuolisuuden tunteita ja ymmärtämättömyyttä muiden ihmisten taholta. 

Heino ym. olivat keränneet e-lomakkeella aineiston jonka avulla he vastasivat kysymyksiin sisarusten kokemista yliluonnollisista ilmiöistä sisaruksen kuoleman jälkeen sekä näiden koettujen ilmiöiden seurauksista. Tämä suullinen esitys herätti paljon ajatuksia, toiset olivat jopa hyvin ristiriitaisiakin. Tulosten mukaan sisarukset kokivat erilaisia yliluonnollisia ilmiöitä sisaruksen kuoleman jälkeen alkaen tuulen henkäyksistä aina itsekseen soiviin soittorasioihin saakka. Esityksen jälkeen keskusteltiin muun muassa siitä, ovatko yliluonnolliset ilmiöt tosia, aihe josta voi keskustella pitkään ja hartaasti tulematta mihinkään kaikkia tyydyttävään lopputulokseen. Omalta kohdaltani on todettava, etten itse välttämättä usko yliluonnollisiin ilmiöihin, mutta mikäli niiden kokeminen antaa lohtua ja auttaa surevaa, kuten tulosten mukaan tilanne on, kuka minä olen siinä tapauksessa niiden olemassaoloa kieltämään? Tämän tutkimuksen osalta on todettava että aineiston keruu jatkuu edelleen, joten lisää mielenkiintoisia tuloksia on odotettavissa.

Lapsen kuolema

Vanhempien selviytymistä auttavia tekijöitä lapsen kuoleman jälkeen olivat tutkineet Aho ym. kyselylomakkeella, jonka täytti yhteensä 245 vanhempaa, joilta oli kuollut kolmevuotias tai sitä nuorempi lapsi. Lapsen kuolemasta oli vastaamisen hetkellä kulunut puoli vuotta. Tulosten mukaan vanhempien selviytymistä tuki tilanteen käsitteleminen ja hyväksyminen, arjen eläminen sekä välittäminen. Aiemmat kokemukset sekä usko tulevaisuuteen ja / tai korkeampaan voimaan olivat muita selviytymistä tukevia tekijöitä. 

Lapsen kuolema vaikuttaa vanhempien parisuhteeseen, jonka tukemiseksi tieto parisuhdetyytyväisyyteen vaikuttavista tekijöistä on tärkeää. Joronen ym. kuvasivat vanhempien parisuhdetyytyväisyyttä sekä siihen yhteydessä olevia tekijöitä lapsen kuoleman jälkeen. Tutkimukseen osallistui 461 vanhempaa, joiden lapsi oli kuollut. Eri-ikäisinä kuolleiden lasten kuolinsyitä olivat: kohtukuolema, sairaudet, kätkytkuolema, onnettomuudet sekä itsemurha. Tulosten perusteella 55 % vanhemmista olisi tarvinnut ammattiapua parisuhteeseensa, mutta kaikkiaan 68 % ei ollut sitä saanut. Parisuhdetyytyväisyys lapsen kuoleman jälkeen oli tässä tutkimuksessa yhteydessä, vanhempien tarvitseman parisuhdeavun lisäksi, lapsen kuolinsyyhyn sekä omien vanhempien parisuhteen laatuun.

Parisuhteen kielteisiä muutoksia lapsen kuoleman jälkeen oli tutkinut Salakari ym. Heidän alustavien tulostensa mukaan muutokset liittyvät tunnekommunikaation vaikeutumiseen, tunne-elämän ja mielenterveyden horjumiseen, seksuaalisuuden vähenemiseen sekä kielteisten tunteiden lisääntymiseen. Lisäksi lapsen kuolema saattaa johtaa suhteesta pakenemiseen sekä suhteen päättymiseen.

Risunen ym. tutkivat lapsen kuoleman vaikutuksia perheen toimintaan sekä tekijöitä, jotka ovat siihen yhteydessä. Tiivistelmän jättövaiheessa heidän analyysinsä ei ollut vielä valmis, vaan se esiteltiin konferenssissa. En valitettavasti päässyt seuraamaan tätä esitystä, joten en osaa raportoida heidän tuloksistaan. Mikäli joku lukijoista esityksen näki ja osaa kertoa tuloksista, laittakaa viestiä, olisin erittäin kiinnostunut.

Kuolevan potilaan hoito

Komulainen ym. esittelivät posterissaan tekemänsä systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tuloksia syöpää sairastavien kokemuksista kuolemaan liittyvistä peloista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Heidän kokemansa pelot kohdistuvat kuoleman lähestymiseen, itse kuolemaan tapahtumana sekä kuoleman seurauksiin. Kuoleman lähestymisessä esiin nousivat mm. pelko sairauden ennakoimattomuudesta sekä taakkana olemisesta. Epätietoisuus kuoleman prosessista sekä sen mahdollinen kivuliaisuus mainittiin itse kuoleman tapahtumaan liittyvinä pelkoina. Kuoleman seurausten pelkoina tuotiin esiin mm. läheisten kärsimys, epätietoisuus oman ruumiin kohtalosta sekä epävarmuus tuonpuoleisesta.

Omassa suullisessa esityksessäni käsittelin aihetta: omaiset ja eutanasia sairaanhoitajien näkemyksiä. Se oli konferenssin ainoa eutanasiaa käsittelevä esitys (ainakin minun tietääkseni). Tässä kirjoituksessa en kirjoita omasta esityksestäni / aiheestani, vaan tuon esiin muita kuolemaa käsitteleviä tutkimuksia. Mikäli olette kiinnostuneet esityksestäni, laittakaa viestiä sähköpostilla. 

Kuolevia potilaita hoidetaan yhä useammin kotona, usein perusterveydenhuollon tai kunnallisen kotihoidon tuella. Jänikselä ym. olivat tutkineet edellytyksiä kuolevan potilaan hoidon onnistuneelle toteuttamiselle kotona. Posterissaan he kuvasivat tuloksia kotihoidon työntekijöiden näkökulmasta, erityisesti pienillä paikkakunnilla. Tulosten mukaan kotona kuoleminen edellytti koko perheen yhteisen toiveen. Läheisten sitoutuminen hoitamiseen ja vastuun ottaminen konkreettisesta hoitotyöstä tarjosivat hyvät edellytykset kuolevan potilaan kotona hoitamiselle. Kotihoidolta edellytettiin riittäviä resursseja, toimivaa organisointia ja yhteistyötä muiden perusterveydenhuollon tahojen kanssa. Hoitajien henkilökohtaisilla ominaisuudet olivat merkityksellisiä hoidon onnistumisen kannalta. Työntekijät kokivat tärkeäksi kokemusten purkamisen hoidon jälkeen, samoin kuin työorganisaation tuen. Lisäksi henkilöstön koulutus sekä kuolevien potilaiden hoidon kehittäminen koettiin tärkeinä.

Parantumattomaan syöpään sairastuneen aikuisen saattohoidosta puhui Mirja Sisko Anttonen omassa esityksessään. Hänen tutkimuksensa tarkoitus on kehittää tuotetun tiedon avulla potilaan ja perheen tarpeista lähtevää saattohoitoa. Tämä toteutuu lisäämällä hoitohenkilökunnan ymmärrystä sekä vaikuttamalla saattohoidon perus- ja jatkokoulutukseen. Anttonen toi esiin potilaan ja perheen yhteisen elämänhistorian sekä perhekulttuurin vaikuttavan myös saattohoidon aikana. Kuoleman hyväksyminen voi tapahtua hitaasti, mutta se voi jäädä myös kokonaan tapahtumatta. Tuloksissa erottuu saattohoitoon kasvamisen prosessi: hoitokokemuksia reflektoimalla henkilöstön valmiudet vastata hoidon tarpeisiin potilas- ja perhelähtöisesti lisääntyvät.

Tällainen oli kansallisen konferenssin anti kuolemaan liittyen tänä vuonna. Mielenkiinnolla odotan Helsingin kansainvälistä konferenssia elokuussa ja sitä, miten kuolemaa ja eutanasiaa siellä käsitellään. Onko oman esitykseni lisäksi muita eutanasiaa käsitteleviä puheenvuoroja?  Sunnuntaina matkustan viimein Ranskaan, joten seuraavat kirjoitukset ovat todennäköisesti hyvin kesäkoulu painotteisia. Aikomukseni on kuitenkin palata Tampereen konferenssin tuloksiin vielä kerran tai kaksi Rennesistä palattuani. Tahdon nostaa esiin vielä kaksi teemaa, jotka ovat mielestäni erittäin tärkeitä: kulttuurisen hoitotyön sekä kivun hoidon. Näistä kuitenkin lisää parin viikon kuluttua.

Anja

Lähteet:

Inna S, Kaunonen M & Aho A L. Sisaruksen selviytymistä edistävät ja estävät tekijät sisaruksensa kuoleman jälkeen.

Heino J, Kaunonen M & Aho A L. Yliluonnolliset ilmiöt sisaruksen kuoleman jälkeen.

Aho A L, Savolainen S & Kaunonen M. Vanhempien selviytymisessä auttavat tekijät lapsen kuoleman jälkeen.

Joronen K & Aho A L. Parisuhdetyytyväisyys ja siihen yhteydessä olevat tekijät lapsen kuoleman jälkeen.

Salakari A, Kaunonen M & Aho A L. Parisuhteen kielteiset muutokset lapsen kuoleman jälkeen.

Risunen T, Joronen K, Rantanen A & Aho A L. Lapsen kuoleman vaikutukset perheen toimintaan ja siihen yhteydessä olevat tekijät.

Komulainen P & Aho A L. Syöpää sairastavien kokemukset kuolemaan liittyvistä peloista ja niihin vaikuttavista tekijöistä.

Terkamo-Moisio A, Kvist T & Pietilä A-M. Omaiset ja eutanasia - sairaanhoitajien näkemyksiä.

Janikselä T, Palonen M & Åstedt-Kurki P. Kuolevan potilaan hoidon onnistunut toteuttaminen kotihoidossa – kotihoidon työntekijiöiden kokemuksia.

Anttonen M S. Kylmä J & Åstedt-Kurki P. Parantumattomaan syöpään sairastuneen aikuisen saattohoito potilaan, perheen ja hoitohenkilökunnan näkökulmasta.

Kaikki tiivistelmät ovat luettavissa kirjassa:  Konferenssiabstraktit XIII kansallinen hoitotieteellinen konferenssi. Perhe, yhteiskunta ja hoitotiede. Toim. Palonen M, Rantanen A, Joronen K & Roos M. Juvenes Print, 2014.