Kerran vielä kesäkouluun

Tämän vuoden loma meni hujauksessa ja sen päätyttyä vasta huomasin, kuinka kovin sitä olin tarvinnut. Pari viikkoa ilman tietokonetta, tutkimusta tai edes sosiaalista mediaa auttoivat keräämään voimia ja suuntaamaan ajatuksia jo prosessin viimeiseen vaiheeseen sekä väitöksen jälkeiseen aikaan.

Palattuani lomalta huomasin yliopiston julkistaneen oman väitökseni ajankohdan. Näin ollen voin myös täällä ilmoittaa, että hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirjani ”Complexity of attitudes towards death and euthanasia” tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa 23.9.2016 klo 12:00 alkaen. Väitöstilaisuus pidetään Medistudia rakennuksessa, tilassa MS300, vastaväittäjänä toimii professori Chris Gastmans Leuvenin katolisesta yliopistosta. Väitöstilaisuuden valvojana toimii professori Anna-Maija Pietilä. On itsestään selvää, että jokainen, jota väitökseni, tai sen aihepiiri  kiinnostaa on lämpimästi tervetullut seuraamaan väitöstilaisuuttani!

Tällä viikolla olen saattanut kirjan painokuntoon, eli hankkinut viimeiset allekirjoitukset sekä järjestys- ja ISBN-numerot. Tarkistellut vielä kerran pilkut ja pisteet sekä muuten vaan hypistellyt paperikasaa käsissäni osaamatta ajatella mitään sen ihmeellisempää. Pyysin painotalosta tarjouksen ja juuri äsken lähetin materiaalin heille eteenpäin. Eli tänään tuli se hetki, kun oli pakko päästää siitä kokonaan irti. Sanoa että se on valmis, antaa eteenpäin toisten ihmisten käsiteltäväksi.

Lomalla mietin paljon tätä päättymisen ja tavallaan myös luopumisen tunnetta, joka on mielestäni hyvin kuvaava prosessini tämän hetkiselle vaiheelle. Kaikki osat on tehty tai teen niitä parhaillaan viimeistä kertaa tohtoriopiskelijana, tämän väitösprosessin aikana. Vaikka olen iloinen prosessin etenemisestä, samaan aikaan olo on kuitenkin jollain tavalla myös hieman haikea, onhan prosessi ollut iso osa elämääni viimeisten lähes kolmen vuoden ajan. Toisaalta, elämä on yhtä muutosta, täytyy vain luottaa siihen, että lokakuussakin löydän oman polkuni, kuten sen olen tähän asti aina löytänyt.

Huomenna lentokone suuntaa kohti Berliiniä, josta matka jatkuu sunnuntaina Halleen. Ensi viikolla osallistun kolmannen ja viimeisen kerran EANS:n järjestämään kesäkouluun. Mukana painettu posteri erään tutkimukseni tuloksista, erinäisiä kotitehtäviä, jotka olen tehnyt tämän viikon aikana sekä paljon jälleennäkemisen iloa. Kesäkoulussa olen tutustunut toisiin tohtoriopiskelijoihin, joiden kanssa on ollut helppo verkostoitua. Eräs heistä, jonka kanssa olemme tavanneet myös kesäkoulun ulkopuolella, puolusti menestyksekkäästi omaa väitöstään pari viikkoa sitten. Voi olla, että sen kunniaksi on otettava lasi kuohuvaa tavatessamme.

Tuleville tohtoriopiskelijoille voin jälleen kerran vain suositella kesäkouluun hakeutumista. Kielitaidon lisäksi karttuu kolmen vuoden aikana myös metodiosaaminen sekä tietoisuus siitä, missä hoitotieteen tutkimuksessa ollaan menossa eri puolilla Eurooppaa. Parhaimmillaan tuloksena voi olla myös aitoa tutkimusyhteistyötä, jonka merkitystä ei mielestäni tänä maailman aikana voi riittävästi korostaa. Itse en ainakaan ole katunut yhtään näistä matkoista, vaikka etenkin ensimmäisenä vuonna ikävä kotiin oli ajoittain kova.

Näissä tunnelmissa siirryn pakkaamaan matkalaukkuani, jälleen kerran.
Mukavaa viikkoa kaikille!

Anja

0 kommenttia:

Lähetä kommentti