Kotikuolema Euroopassa

Usean kollegan tavoin oma kesäni on mennyt tiiviisti kirjoittamisen merkeissä. Toinen osajulkaisu on tällä hetkellä arvioitavana eräässä journaalissa ja kolmannen osajulkaisun käsikirjoitus odottaa toisten kirjoittajien sähköpostissa heidän paluutaan kesälomilta. Molemmat kierroksella olevat käsikirjoitukset käsittelevät eutanasiaan kohdistuvia asenteita, toinen kansalaisten ja toinen sairaanhoitajien kohderyhmissä. Kesäkoulun jälkeen olikin mukava siirtää ajatukset hetkeksi sivummalle eutanasiasta ja keskittyä kuolemaan liittyviä käsityksiä sisältävän aineiston analyysiin. Valmistuneeseen analyysiin perustuen juuri aloittamani käsikirjoitus käsitteleekin sitä, millainen on ”hyvä kuolema” sairaanhoitajien käsityksissä.

Aiempi kansainvälinen kirjallisuus, kuten myös kotimaassa käydyt keskustelut nostavat voimakkaasti esiin kodin asemaa mieluisana paikkana kuolla. Suomessa seitsemän ihmistä kymmenestä kuolee edelleenkin kodin ulkopuolella, sairaaloissa ja laitoksissa, mikä on joissain keskusteluissa nähty heikentävän kuoleman laatua. Tänään esittelemäni tutkimusartikkelin mukaan näkemys kotikuolemista on Euroopassa hyvin samankaltainen. Loppuvaiheen syöpää sairastavista henkilöistä 73 % toivoi kuolevansa kotonaan Yhdistyneessä Kuningaskunnassa ja jopa 94 % Italiassa. Toiveesta huolimatta kotikuolema ei aina toteudu, eikä se ole kaikissa tilanteissa edes realistinen vaihtoehto. Tulkitsen toiveen kuitenkin niin, että kuolema halutaan kohdata itselle tutussa ja turvallisessa paikassa, mikä on ymmärrettävää.

Cohen et al. (2010) tutkivat vuoden aikana kuolleiden kuolintodistuksia kuudessa eri maassa: Belgiassa, Italiassa, Hollannissa, Norjassa, Englannissa ja Walesissa. Tulosten mukaan harvimmin kotikuolema syöpää sairastavien kohdalla toteutuu Norjassa (13 % syöpäkuolemista) ja useimmin Hollannissa (45 % syöpäkuolemista). Englannissa vastaava luku on 22 %, Walesissa 23 %, Belgiassa 28 % ja Italiassa 36 %. Ero Norjan ja Hollannin välillä on mielestäni huomattava, mikä varmasti selittyy osin myös terveydenhuollon rakenteilla, välimatkoilla sekä kuolemaan liittyvillä kulttuurieroilla. Toisaalta ero selittyy myös Hollannin aktiivisilla toimilla sekä kuolemaan liittyvän avoimen keskustelun edistämiseksi potilaan ja lääkärin välillä, samoin kuin hallinnollisilla toimilla, jotka tukevat kotona tapahtuvaa hoitoa yleisellä tasolla.

Mitkä tekijät sitten vaikuttavat siihen, toteutuuko potilaan toive kotikuolemasta? Sukupuolen todettiin
olevan eräs tekijä, Italiaa lukuun ottamatta kaikissa tutkimuksen kohdemaissa, miehet kuolivat useammin kotona kuin naiset. Kotikuolema toteutui useammin nuorempien potilaiden kohdalla, ero oli selkein Hollannissa 70 ikävuoden jälkeen. Poikkeuksen tässäkin suhteessa muodosti Italia, jossa vanhimmat syöpäsairaat kuolivat useimmin kotona, 90 vuotta tai vanhemmista jopa neljä kymmenestä. Belgiassa, Hollannissa ja Norjassa kotikuolema toteutui useammin naimisissa olevien kohdalla, verrattuna naimattomiin, eronneisiin tai leskiin. Niissä maissa, missä kuolintodistuksesta ilmeni kuolleen koulutustaso, korkeampi koulutus myös lisäsi kotikuoleman mahdollisuutta.

Tutkimus nosti esiin yhteyden myös sairaala- sekä laitospaikkojen määrän ja kotikuolemien välillä. Mitä enemmän sairaala- tai laitospaikkoja maassa on, sitä harvempi kuolee kotona. Tämä on kuitenkin suhteellisen looginen yhtälö eikö totta? Jos sairaalapaikojen määrä on rajallinen, niille otetaan potilaita, joiden katsotaan ”tarvitsevan” niitä enemmän. Näin myös kotikuolema toteutuu useamman kohdalla, kuten moni muukin, vähemmän toivottu tapahtuma. Tutkimuksen rajoituksia pohtiessaan tutkijat nostavatkin esiin sen, ettei kuolintodistusten perusteella voi tehdä johtopäätöksiä kuolinprosessin laadusta kotikuolemien kohdalla. Samoin tilasto ei myöskään kerro sitä, onko kotikuolema koettu niin hyväksi kuin ennalta on oletettu.

Tällä hetkellä mielipiteet kotihoidon laadusta jakautuvat voimakkaasti eri alueidenkin sisällä. Siksi olisikin mielenkiintoista tietää, miten esimerkiksi kotona kuolleiden omaiset ovat kuolinprosessin kokeneet tai millaiseksi he arvioivat kuolleen saaman kotisaattohoidon/kotihoidon laadun omasta näkökulmastaan. Eivät lopu mahdolliset tutkimusaiheet, ennemmin taitaa loppua se oma aika.

Anja

Lähde:
Cohen J, Houttekier D, Onwuteaka-Philipsen B, Miccinesi G, Addington-Hall J, Kaasa S, Bilsen J & Deliens L. Which Patients With Cancer Die at Home? A Study of Six European Countries Using Death Certificate Data. Journal of Clinical Oncology 2010; 28(13): 2267-2273.
Lataa PDF täältä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti